VÄREISTÄ VOIMAA HOITOALAN OPETUKSESSA

Osallistuin Oamkin opettajakorkeakoulun ammatillisen opettajan vapaasti valittavien opintojen Opettajan vuorovaikutustaidot -opintojakson lähiopetuspäiville syyskuussa 2014. Opintojaksoon kuuluu tämä oppimistehtävä, jossa pohdin miten hyödynnän konkreettisesti temperamenttiteoriaa ammattiopettajan työssä. Koska en toimi ammatillisena opettajana, joudun pääasiallisesti kuvittelemaan, millaista ammatillisen opettajan työ on ja miten teoria ja käytäntö nivoutuisivat yhteen. Tämän vuoksi pohdinnassani voi olla epärealistisuutta ja epäkäytännöllisyyttä. Työskentelen kuitenkin ihmissuhdeammatissa hoitoalalla, jossa vuorovaikutus kuuluu olennaisena osana työhön ja hyvät vuorovaikutustaidot ovat työn sujuvuuden perusehto. Toimin tällä hetkellä lähiesimiehenä vuodeosastolla ja työyhteisöni koostuu monenlaisista ihmisistä, joiden kanssa on pystyttävä päivittäin toimimaan. Suuri osa työstä tapahtuu lähikontaktissa ja vuorovaikutuksessa potilaiden / asiakkaiden sekä heidän läheisten kanssa. Lisäksi hoitotyössä tehdään yhteistyötä muiden ammattiryhmien kanssa, kuten lääkärit, fysioterapeutit, laboratoriohoitajat, röntgenhoitaja ja toimistosihteerit – muutama mainitakseni.

Tässä luvussa sovellan väriteoriaa hoitoalan ammattiopettajan työssä alkaen opetuksen suunnittelusta. Käsittelen myös opetuksen eri vaiheita ryhmän tutustumisvaiheesta opetuksen toteutukseen ja arviointiin.

3.1. Suunnitteluvaihe

Keltikangas-Järvisen (2006: 60–62) mukaan temperamentti ei liity älykkyyteen, motivaatioon ja oppimiseen, mutta kylläkin yksilön suhtautumiseen oppimiseen ja koulumenestykseen. Opettajan on syytä olla tietoinen siitä, että ei ole olemassa yhtä parasta oppimistapaa eikä näin ollen yhtä parasta opetustyyliä. Kun yksi oppii tutkimalla ja itse tekemällä, niin toinen oppii kuuntelemalla tai lukemalla. Tämän vuoksi ammattiopettajankin on opetuksessaan syytä vaihdella erilaisia opetustyylejä ja –menetelmiä, jotta jokaisella opiskelijalla on mahdollisuus oppia ja tavoitella omaa parasta suoritustaan. Oppimistehtävillä on esimerkiksi hyvä olla erilaisia vaihtoehtoja: yksin tai ryhmässä tehden, kirjallinen tuotos tai videoesitys.

Ammatillisten opettajaopintojeni aikana olen erityisesti ihastunut erilaisiin toiminnallisiin ryhmätyömenetelmiin, joita käyttämällä opiskelijoilla on mahdollisuus paitsi toimia oman temperamenttityylinsä mukaisesti, mutta myös oppia muilta, kehittyä omassa itseilmaisussaan ja toisten kuuntelussa sekä sosiaalisissa vuorovaikutustaidoissaan. Työelämään kasvamisen kannalta sosiaalisten taitojen kehittämiseen ei mielestäni voi koskaan panostaa liikaa. Väriteoriaa hyödyntäessäni (Räisänen, 2014) voin ammattiopettajana luoda parhaat mahdolliset edellytykset ryhmän ilmapiirille ja hyvinvoinnille, kun kohtelen kaikkia opiskelijoita ystävällisesti ja huomaavaisesti kunnioittamalla jokaista yksilöä omana itsenään. Näin saavutan myös opiskelijoiden luottamuksen.

Keltikangas-Järvisen (2006: 261–263) mukaan temperamenttiteorian hyödyntäminen opetuksessa ei tarkoita erityisiä opetusjärjestelyjä kunkin opiskelijan temperamentin mukaisesti. Olennaista on rakentaa sellainen oppimisympäristö, joka sopii kaikille. Rakenteelliset, kaikille sopivat, ratkaisut tarkoittavat opetuksen vaihtelevuutta, järjestystä, ohjelmointia, pehmeää laskua, rutiineja ja muutoksiin valmistelua eli ennakointia.

3.2. Tutustuminen ja ryhmäytyminen

Uuden ryhmän ja opintojakson alkaessa ammattiopettajan on syytä käyttää aikaa tutustumiseen ja ryhmäytymiseen sitä enemmän, mitä varhaisemmassa vaiheessa opintojaan ryhmä on. Alussa myös opettajan ohjaava rooli on merkittävämpi. (Erkkilä, 2014.) Tutustuminen luo turvallisuutta, madaltaa vuorovaikutuksen kynnystä ja houkuttelee avoimuuteen edistäen näin ryhmän toimintaa ja oppimista (Räisänen, 2014). Erilaisten toiminnallisten menetelmin ja draamapedagogiikan keinoin voin ammattiopettajana edistää ryhmän toimintaa ja yhteishenkeä, vaikka ryhmä olisikin jo työskennellyt aiemmin yhdessä. Monipuoliset harjoitukset toimivat myös herättelijöinä, keskittymisen apuna ja aiheesta toiseen siirryttäessä.

Toiminnallisista ryhmätyömenetelmistä esittelen tässä käytännön esimerkkeinä akvaariokeskustelun ja noppapelin (Erkkilä, 2014). Draamapedagogiikan keinoista tutustumisessa ja ryhmäytymisessä esittelen nimiympyrän ja sokon kuljettamisen (Länsitie, 2014).

Akvaariokeskustelussa ryhmä jaetaan kahtia. Sisäympyrässä olevat keskustelevat tietystä aiheesta tai ratkaisevat jonkun ongelman ulkoympyrässä olevien tarkkaillessa keskustelua. Ulkoympyrässä oleville voidaan nimetä tarkkailun kohde tai muu tehtävä. Rooleja voidaan myös vaihtaa kesken kaiken. Tässä harjoituksessa useimpien on helppo havaita oma ja muiden tyyli osallistua keskusteluun ja toimia ryhmässä. Hoitoalan ammattilaisille tämä on tärkeä taito työelämässä. Kun tunnistaa erilaisia käyttäytymistyylejä, on helpompi ottaa toisen temperamentti huomioon vuorovaikutuksessa ja tukea toista henkilöä.

Noppapeli soveltuu moneen tilanteeseen ja sen tavoitteena on hyödyntää erilaisuutta ja saada uusia ideoita. Ensin määritellään aihe, johon liittyen paperilla on numeroituja kysymyksiä. Pienryhmässä jokainen heittää vuorollaan noppaa ja lukee silmäluvun osoittaman kysymyksen vastaten siihen. Harjoitus tukee luetun ymmärtämistä ja toimii hyvin esimerkiksi tenttiin valmistautumisessa. Lisäksi jokainen pääsee vuorollaan ääneen ja toisten vastauksista voi oppia lisää tai saada aiheeseen uuden näkökulman.

Nimiympyrässä jokainen sanoo vuorotellen edellis(t)en ja oman nimensä. Temperamenttierot voivat tulla näkyviin siinä, miten opiskelijat suhtautuvat harjoitukseen, mutta useamman kierroksen jälkeen hitaimmatkin siniset pääsevät mukaan vauhtiin. Harjoitusta voi varioida sen mukaan, miten tuttuja opiskelijat ovat keskenään, esim. lisätään nimen perään oma vahvuus. Näin ryhmän jäsenet oppivat erilaisia asioita toisistaan.

Sokon kuljettaminen on introverteille vihreille ja sinisillekin turvallinen harjoitus, sillä siinä ei välttämättä tarvitse puhua. Ohjeistuksessa voi sanoa, että opiskelija kuljettaa toista ympäri tilaa varoen törmäämästä mihinkään. Ensin harjoitus voidaan tehdä ilman sanallista kuvailua ja variaatiossa harjoitus voidaan tehdä sanallisesti kuvailemalla ympäristöä.

3.3. Opetus

Kaikki opiskelijat hyötyvät opetuksen selkeästä rakenteesta, valmistelusta ja kertaamisesta (Räisänen, 2014). Varsinaisen opetuksen aikana hyödynnän väriteoriaa ensinnäkin ajankäytössä ja opetuksen tempossa. Ennen uuden tehtävän alkamista on hyvä pitää pieni tauko, jotta kaikki ehtivät ajatuksineen mukaan (Keltikangas-Järvinen, 2006: 133). Ollessani itse rauhallinen vihreä, minun on hyvä muistaa, että punaiset ja keltaiset tulevat helposti kärsimättömäksi, joten välillä opetuksessa on hyvä edetä nopealla tempolla. Jotta siniset ja vihreät opiskelijat pysyvät mukana, opetuksessa on kuitenkin hyvä pitää taukoja ja antaa aikaa opiskelijoiden ajatella ja pohtia rauhassa.

Opetuksessa on myös tärkeä olla erilaisia tehtäviä: itseopiskelua ja –pohdiskelua, pariporinoita, ajatusten vaihtoa pienissä ryhmissä, kirjoittamista, lukemista, tiedonhakua eri lähteistä, opitun työstämistä ja kertaamista. Aiemmin mainitsemiani toiminnallisia ryhmätyömenetelmiä ja draamapedagogiikkaa aion myös hyödyntää opetuksessani. Hoitoalalla erityisen hedelmällinen opetusmenetelmä on mielestäni juuri pedagogisen draaman käyttö. Sen avulla opiskelijat saavat kokemuksia erilaisissa rooleissa toimimisesta sekä oppivat empatiaa ja ongelmanratkaisua (Erkkilä, 2014).

Toinen esimerkki väriteorian hyödyntämisestä opetuksessa on väitekorttien käyttö. Harjoituksessa esitetään erilaisia väitteitä, joihin jokainen opiskelija antaa mielipiteensä nostamalla joko punaista korttia E (en ole samaa mieltä), vihreää korttia K (olen samaa mieltä) tai keltaista ?-korttia (en osaa sanoa). Jokainen siis osallistuu harjoitukseen koko ajan. Jokaisen kysymyksen jälkeen pyydän yhtä kunkin kortin nostanutta perustelemaan valintansa. Tällä tavoin esitetyistä asioista nousee erilaisia näkökulmia esille, kaikilta kysytään jossain vaiheessa eivätkä samat ihmiset ole koko ajan äänessä. Harjoitus on hyvä aktivointimenetelmä ja toimii myös työelämässä.

Väriteorian hyödyntäminen ilmenee myös siten, että opetuksessa otetaan huomioon opiskelijoiden yksilöllisyys. Aktiiviselle opiskelijalle on hyvä olla liikkumista mahdollistavia tehtäviä, erittäin puhelias opiskelija voi olla syytä sijoittaa luokan etuosaan tai vaihdella istumajärjestyksiä, jotta hän ei häiritse rauhaa ja hiljaisuutta opiskelussaan tarvitsevaa opiskelijaa. Yksilöllisyys ei tarkoita eriarvoisuutta, koska samanlainen opetus on aina valinta jonkun temperamentin suuntaan. (Keltikangas-Järvinen, 2006: 179–180.)

3.4. Arviointi

Temperamentti vaikuttaa siihen, miten opettaja näkee opiskelijan. Tämä puolestaan vaikuttaa arviointiin. (Keltikangas-Järvinen, 2006: 140.) Tasapuolisen ja oikeudenmukaisen arvioinnin varmistamiseksi arvioinnin on oltava perusteltua ja läpinäkyvää. Arvioinnin kriteerit on oltava etukäteen selvillä, selkeät ja kaikkien tiedossa, jotta siniset ja punaiset opiskelijat voivat hyväksyä ne. Heillehän rationaalisuus ja asiaperusteisuus on tärkeää. Arvioinnissa yksilöllisyys on yhtä tärkeä. Opiskelijaa ei verrata muihin, vaan omaan kehittymiseensä. Erityisen tärkeää on arvioinnin jatkuvuus, joka mielestäni sopii hyvin väriteoriaan. Koska opiskelijat ovat temperamentiltaan erilaisia, jatkuvalla arvioinnilla saa kattavan kuvan opiskelijan osaamisesta, jota arvioidaan suhteessa opetussuunnitelmassa kirjattuun oppimis- tai osaamistavoitteisiin.

Aivan kuten opetuksen suunnittelu- ja toteutusvaiheessa, myös arviointivaiheessa käytän monipuolisia menetelmiä hyödyntäessäni väriteoriaa. Itsearviointi on hyvä olla sekä kirjallista että suullista. Siniset ja vihreät opiskelijat tarvitsevat aikaa miettiä, kun taas keltaisille ja punaisille on tärkeä saada puhua ajatuksiaan. Ulospäin suuntautuneille opiskelijoille on myös tärkeä keskustella, joten vertaisarviointi on tässä oiva menetelmä.

Opettajana haluan, että opiskelijat arvioivat opintojakson ja opetukseni onnistumista. Tässäkin voin käyttää erilaisia arviointimenetelmiä. Hymynaamoista valitseminen on yleensä helppo keino kerätä arviointia. Lisäksi kysyisin, missä onnistuin erityisen hyvin ja missä asioissa voisin vielä kehittää opetustani.

-----------------------------

LÄHTEET:

Dunderfelt, T. 1998. Henkilökemia. Yhteistyö erilaisten ihmisten välillä. Söderkulla: Dialogia.

Erkkilä, R. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Toiminnalliset ryhmätyömene-telmät 4.-5.4.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

Keltikangas-Järvinen, L. 2006. Temperamentti ja koulumenestys. Helsinki: WSOY.

Länsitie, Janne. 2014. Draamapedagogiikan työpajat 5.-6.6.2014. Oulun ammatilli-nen opettajakorkeakoulu.

Räisänen, M. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Opettajan vuorovaikutustaidot 12.–13.9.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

OPPITUNTISUUNNITELMA

Draamapedagogiikan kurssin oppimistehtäviin kuului draaman työtapoja hyödyntävän oppitunnin suunnitteleminen. Koska en toimi opettajana ja opetusharjoittelusuunnitelmani on vielä avoinna, tein oppituntisuunnitelman ja siihen liittyvän opetustuokion omassa työssäni. Kollegani järjestivät kuurosokeille ikääntyneille ihmisille kurssin, jossa sain mahdollisuuden pitää "oppitunnin" muistiasioista. Minulle oli annettu aikaa kuuden oppitunnin verran. Käsittelen tässä ensimmäistä kahden tunnin sessiota.

Draaman työtapojen käyttö kuurosokeiden kurssilla on perusteltua. Kuten Owens & Barber (2010: 10-11) korostavat, draaman käytön lähtökohtana ovat arvot, joihin uskomme. Pelkkä opettajan luennointi ei mielestäni auta kurssilaisia oppimaan muistiasioista. Käytännön kokemusten ja harjoitusten kautta heillä on mahdollisuus kiinnostua aiheesta ja soveltaa sitä omaan elämäänsä. Draaman avulla oppiminen on laadukasta. Olennaista kuurosokeiden kurssilla on myös se, että he saavat siellä voimaannuttavia kokemuksia, pääsevät kertomaan ajatuksistaan ja kokemuksistaan sekä kuulevat niitä toisiltaan, mikä on mahdollista draaman keinoin.

Opetustuokioni kokonaistavoite: kurssilaiset saavat tietoa muistin toiminnasta, muistipulmista ja niiden ennaltaehkäisystä. Lisäksi tavoitteena on tehdä erilaisia muistin toimintaa edistäviä harjoituksia.

Tämän opetustuokion tavoite ja tarkoitus: lapsuuden muistelu, virittäytyminen teemaan.

Opetustuokion ajankohta: 9.9.2014 klo 15-17

1. Johdanto, esittäytyminen

• oma esittely, kuka minä olen
• jokaiselle annetaan yksi arkinen tavara, jota kukin vuorotellen kuvailee ja kertoo, mikä esine on ja mihin sitä voisi käyttää (vrt. Owens & Barber 2000: Pelit ja leikit s 26 ja Arvausleikki s. 30)
• lisäksi jokainen kertoo, mikä lapsuuden muisto esineestä tulee mieleen ja onko esine edelleen tarpeellinen
• tarvikkeet: sitruspuristin 2 kpl, puinen voiveitsi 2 kpl, kuksa 2 kpl

• tarkoituksena virittäytyä teemaan
• kurssilaiset ovat keskenään tuttuja ja esittäytyneet jo toisilleen kurssin alkaessa aamupäivällä, joten siihen ei tarvitse käyttää aikaa
• koska kurssilaisten joukossa oli kuurosokeita, tuntoaistin käyttö ja kuvailu on tärkeää
• esineen esittely itsensä esittelyn sijaan rentouttaa ja antaa mahdollisuuden ilmaista itseään vapaasti ja luovasti

2. Muistiharjoitus 1-2-3

• parittain luetellaan luvut 1, 2 ja 3 vuorotellen
• tarkoituksena virittäytyä, toimia parin kanssa yhteistyössä (Työpaja 2)
• kun 1-2-3 sujuu, vaihdetaan 2:n paikalle käsien läpsäytys yhteen
• epäonnistuminen ei ole vaarallista

3. Ajatusmatka

• vaihe 1 ohjeistus: palaa mielessäsi lapsuuteen tai niin kauas, että löydät muiston metsästä, ajattele, millaista siellä on, miltä iholla tuntuu, onko lämmin vai kylmä, mikä vuodenaika, miltä jalkojen alla tuntuu, mitä kädet tuntevat, vietä hetki siinä tunnelmassa
• vaihe 2: kerro hetkestä ja mitä ajatuksia se herätti joko parille tai koko ryhmälle
• tarkoituksena muistelu, mielikuvituksen herättely, aivojen ärsyttäminen

4. Keskustelu

• millaisia muistoja heräsi, millaisia leikkejä lapsuudessa leikittiin, liittyivätkö ne metsään
• tavoitteena itsensä ilmaisu ja kertominen, muistelu

5. Kolmiulotteisen taulun teko

• vrt. Owens & Barber 2002: Yhteinen piirtäminen s. 26
• tarkoituksena konkreettinen käsillä tekeminen muistojen pohjalta, luovuus ja leikki
• taulun pohjana sammal matalassa laatikossa pöytätasolla
• tarvikkeet: kävyt, oksat, tuliktikut, jäkälää, kaarnan paloja, varpuja, naavaa, kasveja
• ensin tehdään käpylehmiä kävyistä ja oksan palasista/tulitikuista
• jokainen vie vuorollaan käpylehmänsä sammaleelle ja lisää halutessaan asetelmaan materiaalia, niin että asetelmasta muodostuu metsä-asetelma

6. Keskustelu taulusta

OPPITUNNIN KULKU JA REFLEKTOINTI

Kurssilaisia oli yhteensä 7, joista kaksi avioparia. Tosin en heti ymmärtänyt, että yksi mukanaolija oli myös kurssilainen, joten tässä opetustuokiossa jaoin ensimmäisessä tehtävässä vain 6 esinettä ja toisessa tehtävässä vain 3 paria. Lisäksi paikalla oli 8 viittomakielentulkkia ja 2 kollegaani. Puolet kurssilaisista oli minulle entuudestaan tuttuja. Minusta ilmapiiri vaikutti leppoisalta ja luottamukselliselta.

Ensimmäinen tehtävä sujui hyvin. Kurssilaiset tunnustelivat esinettään ja kuvailivat sitä hyvin, kukaan ei heti paljastanut, mikä esine oli. Välillä tuli olo, että ollaan Valehtelijoiden klubissa. Sain oivalluksen, että ihan tavallisistakin esineistä voi keskustella ja jopa löytää niille uusia käyttötarkoituksia. Kun yksi oli esitellyt oman esineensä, kysyin kuka tunnistaa, että itsellä on sama esine ja vuoro siirtyi hänelle. Koska puolet kurssilaisista oli sokeita, esineitä kierrätettiin, jotta kaikilla oli sama käsitys esineistä.

Muistiharjoitus 1-2-3 sujui sekin mukavasti. Tosin yhdellä kurssilaista oli muistiongelmaa eikä hän ymmärtänyt leikin ideaa täysin, mistä syystä parin toista osapuolta alkoi harmittaa. Korostin, että ei haittaa, vaikka laskeminen ei sujukaan, on lupa epäonnistua. Variaatioon ei ollut aikaa ja siirsin sen seuraavalle päivälle. Harjoitus toimi piristävänä herättelijänä.

Ajatusmatkalle johdattelin rauhallisesti puhumalla suunnitelmani mukaisesti. Sen jälkeinen keskustelu oli varsin runsasta ja rönsyilevää. Tuli esille, että moni oli kotoisin maatalosta ja osallistunut maatalon töihin jo nuoresta lapsesta lähtien. Käpylehmien teko oli kaikille tuttua, mutta jalkojen kiinni laittaminen tuomiini käpyihin oli hankalaa. Kaikki veivät käpynsä yhteiseen tauluun ja osa lisäsi siihen jotain tarjolla olevasta luonnon materiaalista. Yksi kurssilaisista oli näkevä ja erittäin taiteellinen, joten hän teki ehkä suurimman osan asetelmasta, josta kuva alla. Sokealle ihmiselle tällaisen taulun tekeminen ei välttämättä ollut niin merkityksellistä, vaikka siihen sai koskea ja sitä sai rakentaa tunnustelemalla.

Seuraavana päivänä jatkoimme erilaisia harjoituksia, mm. hajuun ja tuntoon perustuvaa tunnistamista. Kerroin myös muistin toiminnasta, muistipulmista ja niiden ehkäisystä. Pyysin palautetta, joka oli positiivista. Kurssilaiset kokivat saaneensa uutta tietoa ja harjoitukset koettiin mukavina. Myös oma kokemukseni oli positiivinen ja ryhmähenki oli voimaannuttava.

--------------------------------

LÄHTEET:

Owens, A. & Barber, K. 2002. Draamasuunnistus. Prosessidraaman arviointi ja reflektointi. Helsinki: Draamatyö.

Owens, A. & Barber, K. 2010. Draamakompassi. Prosessidraaman suunnittelu, käytännön työskentely, arviointi ja reflektointi. Helsinki: Draamatyö.

Työpaja 2. Improvisaatio ja tarinankerronta.

DRAAMAPEDAGOGIIKAN YDINKYSYMYKSET

1. Mihin oppiminen draamassa perustuu?

Oppiminen draamassa perustuu luovuuteen, aktiivisuuteen ja sosiaalisuuteen. Oppiminen perustuu yhteistoiminnalliseen oppimiseen, joka on tavoitteellista, vastuullista ja kurinalaista yhdessä työskentelyä. Yhteistoiminnallisessa oppimisessa hyödynnetään ryhmän jäsenten erilaisuutta ja myönteistä keskinäistä riippuvuutta. Rooleissa toimiminen kehittää vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Jokaisen on kannettava vastuuta omasta työskentelystä, sillä ilman sitä ei ryhmässä toimiminen onnistu. (Heikkinen, 2004: 126–127.)

2. Mitä tarkoitetaan vakavalla leikillisyydellä ja esteettisellä kahdentumisella?

Vakava leikillisyys on arkisen elämän vastakohta, mielikuvitusprosessi (Heikkinen, 2004: 55). Heikkisen (2004, 80) mukaan "leikillisyys luo mahdollisuuden sellaiseen vakavuuteen, joka pelkästään keskustelemalla tuntuu usein vaikealta, ellei mahdottomaltakin". Leikki itsessään ehkä mielletään kepeäksi, ajanvietteeksi ja puuhasteluksi, Vakava leikillisyys tuo leikkiin syvyyttä ja tavoitteellisuutta. Tarkoitus on tällöin täyttä totta.

Esteettinen kahdentuminen tarkoittaa Heikkisen (2004: 102–103) mukaan kahden todellisuuden, realistisen ja fiktiivisen maailman, yhtäaikaista läsnäoloa. Se on tilanne, jossa suunnittelemme roolia tai toimimme kuvitteellisessa tilanteessa tai seuraamme fiktiivistä todellisuutta. Esteettisen kahdentumisen kokemukset herättävät ajattelemaan asioita eri näkökulmista ja kuvittelemaan, miltä toisesta voi tuntua. Lisäksi oma realistinen todellisuus voi asettua uuteen valoon ja johonkin omaan pulmatilanteeseen voi sitä kautta löytyä ratkaisu.

3. Mitä ovat draaman genret ja tyypillisimmät työtavat?

Draamakasvatuksen genret Heikkisen (2004: 33–39) mukaan ovat katsojien draama, osallistujien draama ja soveltava draama.

Katsojien draama on esittävää draamaa, jota tehdään muiden katsottavaksi. Tyypillisimmät työtavat esittävässä draamassa ovat esim. näytelmät.

Osallistujien draamassa luodaan fiktiivinen maailma, jossa työskennellään yhdessä osallistujien kanssa. Sen eri lajeja ovat esim. prosessidraama ja forum-teatteri. Nimensä mukaisesti ne koostuvat monesta osasta ja osaharjoituksesta: lämmittely, tarinan kehittely, piirtäminen, keskustelu, still-kuvat, miimiset tilanteet, keskustelu rooleissa, kuuma tuoli ja janat. Työskentely etenee usein yksilö- tai parityöskentelyn kautta pienryhmätyöskentelyyn ja koko ryhmän kanssa työskentelyyn.

Soveltavassa draamassa yhdistetään katsojien draamaa ja osallistujien draamaa. Näin ollen soveltava draama voi kuulua molempiin luokkiin sen mukaan, miten draama työstetään. Soveltavasta draamasta esimerkkejä ovat improvisaatioteatteri ja tarinankerronta. Improvisaatiossa voidaan hyödyntää pelejä ja leikkejä, joiden avulla harjoitellaan keskittymään ja olemaan läsnä. Improvisaatio kehittää ryhmän yhteistoimintaa ja rakentaa ryhmän luottamuksellista ilmapiiriä. Tarinankerronta noudattaa yleensä satukaavaa: Nimi, Alusta, Rutiini, Rutiinin rikkominen, Reagointi ja Ratkaisu/Lopetus. Tarina on ryhmän oma tuotos eikä tarinan etenemisellä ole yhtä vaihtoehtoa. Jos ryhmän yhteistoiminta on huonoa, tarinankerronta ei välttämättä onnistu.

4. Miten draaman menetelmien avulla voi tarkastella eri oppiaineiden sisältöjä?

Draaman menetelmät ovat hyvin monipuolisia. Niissä käytetään verbaalisuutta (tekstit, kirjoittaminen), visuaalisuutta (kuvataide), auditiivisuutta (musiikki), kinesteettisyyttä (tanssi), manuaalisuutta (käsityöt) ja hahmottavuutta (draama). (Heikkinen 2004: 137–138.) Näin ollen draaman menetelmien avulla eri oppiaineiden sisältöjä voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta ja saada oppiaineesta hyvinkin kokonaisvaltainen kuva. Draamakasvatuksessa on kyse jostain todellisuutta vastaavasta ilmiöstä tai ongelmasta, jota tarkastellaan draaman avulla. Draaman menetelmien avulla ilmiötä, oppiaineen sisältöä voidaan tarkastella osa kerrallaan, edetä vähitellen ja prosessin kautta saavuttaa kokonaisuuden hallinta.

5. Miten draamakasvatus voi parantaa erilaisten ryhmien oppimismahdollisuuksia?

Kuten edellä on mainittu, draamakasvatuksessa käytetään monia tiedonhankintamuotoja. Koska oppijat ovat erilaisia, monipuolisten menetelmien käyttö antaa jokaiselle oppijalle mahdollisuuden oppia ja saavuttaa positiivisia kokemuksia. Yksi oppii itse tutkimalla, toinen oppii kuuntelemalla, kolmas oppii ryhmässä. Erilaisten menetelmien käyttö antaa jokaiselle mahdollisuuden oppia. Monipuoliset menetelmät, joissa hyödynnetään eri aistikanavia, tukevat kokonaisvaltaisesti oppimista ja antavat parhaat edellytykset oppimiselle.

------------------

Lähde:

Heikkinen, Hannu. 2004. Vakava leikillisyys. Draamakasvatusta opettajille. Kansanvalistusseura.

DRAAMAN TOIMINTAPERIAATTEET OMAN ALAN OPETUKSESSA

Tarkastelen tässä ruotsin kielen opetusta osana sairaanhoitajan ammattikorkeakouluopetusta. Koska en ole toiminut opettajana, voin tässä vain kuvitella alan tyypillisiä opetustilanteita ja draaman toimintaperiaatteisen soveltamista niissä.

Sairaanhoitajan opetussuunnitelman mukaisten osaamistavoitteiden ja teemojen mukaan opiskelija:

• pystyy toimimaan oman alansa työympäristössä ruotsin kielellä
• pystyy vuorovaikutteiseen asiakaslähtöiseen viestintään
• osaa hankkia ja hyödyntää omaan alaansa liittyvää tietoa sekä kehittämään asiantuntijuuttaan
• osoittaa myönteistä asennetta ruotsin kielen oppimiseen myös itsenäisen opiskelun avulla
• opiskelija suorittaa valtionhallinnon kielitutkintoa vastaavat ruotsin kielen opinnot ja saavuttaa taidot, jotka vastaavat vähintään eurooppalaisen viitekehyksen tavoitetasoa B1.1 (Lapin ammattikorkeakoulu, 2014.)

Opetustilanteissa painottaisin erilaisia vuorovaikutustilanteita, käytännön tilanteita ja niissä harjoittelua. Vuorovaikutuksen harjoittelu alkaa tervehtimisestä ja arkisista keskusteluista. Lyhyitä tutustumis- ja keskittymisharjoituksia draaman keinoin voisi toteuttaa ruotsin kielellä. Uusien sanojen opettelussa voisi käyttää leikkejä, jotta tulisi toistoa ja sanat jäisivät mieleen.

Sairaanhoitajaopiskelijat harjoittelisivat kieltä erilaisissa hoitotilanteissa: esim. vastaanottohaastattelu, hoitotoimenpiteen suorittaminen ja kotiutustilanne. Opiskelijat tarvitsevat tietysti alan sanastoa, jonka he saisivat kirjallisena. Myös muita vuorovaikutustilanteita voi harjoitella ruotsin kielellä. Pienryhmätyöskentelyn avulla kaikki pääsevät käyttämään kieltä ja harjoittelemaan sitä.

Kirjallisen kielitaidon kehittäminen voisi toteuttaa erilaisten hoitoalan tekstien tutkimisen avulla joko itsenäisesti tai pienissä ryhmissä. Teksteistä pitäisi hakea tietoa tai vastauksia kysymyksiin. Tekstien pohjalta voisi myös tehdä keskusteluharjoituksia ryhmissä.

Sairaanhoitajan ruotsin kielen opetuksessa voisi käyttää esim. Owens & Barberin (2002: 27–31) mukaisia seuraavia työtapoja ja tekniikoita: 

Haastattelu

Haastattelussa yksi kysyy ja toinen vastaa. Haastattelupohja voi olla valmis tai sen voi tehdä pienessä ryhmässä. Haastattelu soveltuu yllä mainitsemani vastaanottotilanteen harjoitteluun. 

Simulaatio

Simulaatiossa harjoitellaan kuviteltua tapahtumaa oikeilla välineillä oikeaa tilannetta vastaavassa ympäristössä, esim. elvytys tai potilaan nosto. Simulaatio sopii kaikenlaisten hoitotilanteiden harjoitteluun. Samalla opiskelijat harjoittelevat huomaamattaan myös vuorovaikutusta.

Virallinen viesti tai kirjallinen dokumentti

Virallinen viesti tai kirjallinen dokumentti on hyvä keino harjoitella oikeita työtilanteita varten, joissa pitää esim. kirjata potilaskertomukseen ja antaa jatkohoito-ohjeet kirjallisena ruotsiksi. Lisäksi esim. CV:n teko ruotsiksi ja kuviteltu työhaastattelu valmentavat mahdolliseen työnhakuun ja ovat oivallisia esimerkkejä draaman käytöstä opetuksessa.

Puhelinkeskustelu

Sairaanhoitajan pitää työssään usein keskustella potilaiden, omaisten ja yhteistyötahojen kanssa myös puhelimessa. Sellaisen tilanteen harjoittelu myös ruotsiksi on suoraan draamapedagogiikan ajattelumallin mukaista.

Kokoukset

Hoitotyössä on jatkuvasti kokouksia, esim. raportit ja osastotunnit. Niitäkin voi harjoitella ruotsiksi. Kokoustilanteissa on hyvä mahdollisuus kokeilla erilaisia rooleja, kuten puheenjohtaja ja sihteeri. Lisäksi draamapedagogiikkaa voi hyödyntää kehittämällä yhdessä konfliktitilanne, jolloin lähestytään prosessidraaman ja foorumiteatterin keinoja.

Draamapedagogiikka soveltuu siis kaiken kaikkiaan hyvin ruotsin opiskeluun hoitoalalla. Lapin ammattikorkeakoulussa ruotsin kieliopinnot toteutetaankin yhteen opintojaksoon integroituna kokonaisuutena (Lapin ammattikorkeakoulu, 2014).

--------------------------

Lähteet:

Lapin ammattikorkeakoulu. 2014. SoleOPS. https://soleops.lapinamk.fi/opsnet/disp/fi/ops_OpetTapTeks/tab/tab/sea?opettap_id=8560760&stack=push).

Owens, A. & Barber, K. 2002. Draamasuunnistus. Helsinki: Draamatyö.

OMA OSAAMINEN JA DRAAMAN HYÖDYNTÄMINEN OMASSA OPETUSTYÖSSÄ

Draaman hyödyntäminen opetuksessa on muun muassa erilaisten pelien ja leikkien käyttöä, toisin sanoen erilaisia harjoituksia, joissa hyödynnetään fiktiota ja todellisuutta. Draaman ohjaaminen edellyttää opettajalta heittäytymistä ajatusleikkeihin ja toimimista kahdessa eri ulottuvuudessa - reaalisessa ja fiktiivisessä maailmassa. Opettaja luo mahdollisuuksia, joissa voi oppia, kokeilla, tutkia ja ihmetellä ja harjoitella sosiaalisia leikkejä. Opettaja on pedagoginen asiantuntija, joka tietoisesti käyttää draaman eri alalajeja opetuksessaan. Hän organisoi ja koordinoi ryhmän toimintaa, kyselee, epäilee ja innostaa. Opettaja myös auttaa, myöntelee ja kieltää, jotta ryhmä etenee prosessissaan. (Heikkinen 2004, s. 155-175.)

Uskon pystyväni luomaan ryhmässä turvallisen ilmapiirin, jotta ryhmäläiset uskaltavat heittäytyä. Itse ainakin olen valmis heittäytymään ja innokas kokeilemaan uusia menetelmiä. Koska opettajan kokemusta ei ole juuri kertynyt, ei ole vanhoja kaavojakaan, joihin voisi kangistua, vielä. Toisaalta, en tunne vielä riittävästi kaikkia draamapedagogiikan menetelmiä, jotta voisin niitä täysin hyödyntää omassa opetustyössäni. Tämä vaatiikin aikaa ja tutustumista, opettelua ja harjoittelua, olenhan opettajan polkuni alkutaipaleella.

Kesäkuussa käymieni työpajojen avulla olen päässyt tutustumaan draaman eri alalajeihin. Tutustumis- ja ryhmäytymisvaiheessa sekä välipaloina, jäänsärkijöinä ja palauttavina harjoituksina koen pystyväni draaman keinoja hyödyntämään. Itse asiassa tutustumiseen ei juuri muita keinoja mielestäni kannattaisi käyttääkään.

Kielenopetuksessa draaman keinoja voi osin käyttää esim. välipaloina ja keskittymsiharjoituksina. Prosessidraamaa tai foorumiteatteria en osaisi soveltaa kielenopetuksessa. Ne sopisivat hyvin terveydenhuoltoalan opetukseen, mutta itse menetelmät ovat minulle vielä uusia ja sen verran vieraita, että en ehkä vielä uskaltaisi niitä soveltaa. Mutta ehkä osia niistä voisin jo soveltaakin. Joka tapauksessa ne ovat varteenotettavia keinoja ja hyviä menetelmiä keskustelun synnyttämiseen. Terveydenhuoltoalan ammattilainen tarvitsee hyvää empatiakykyä ja sellaisen kasvattamiseen draaman keinot sopivat mielestäni erityisen hyvin.

Työelämäosaamisen näkökulmasta draamapedagogiikan harjoituksia voi hyödyntää työelämässä esim. muutos- ja konflitktitilanteissa sekä haastavien tilanteiden käsittelyssä. Koska esim. prosessidraama-työskentely onnistuakseen on aikaa ja keskittymistä vaativa menetelmä, sille pitää varata vähintään muutama tunti. Työpäivän aikana se ei siis välttämättä onnistuisi, vaan menetelmän käyttö vaatii rauhallisen ja häiriöttömän tilan.

--------------

Lähde: 

Heikkinen, Hannu. 2004. Vakava leikillisyys. Draamakasvatusta opettajille. Kansanvalistusseura.

TYÖPAJA 5. SEITSEMÄN SISKOSTA – KESÄTEATTERI

Viidennen, ja viimeisen, työpajan käytin teatteriesityksen katsomiseen. Kävin katsomassa 18.7. Jyväskylässä Harjulla Jyväskylän Kansannäyttämön esityksen Seitsemän siskosta. Kansannäyttämön kotisivujen esittelyn mukaan:

"Seitsemän siskosta on Ville Kiljusen Aleksis Kiven hengessä dramatisoima ja Ville kiljusen ja Heikki Susiluoman ohjaama tarina seitsemän orvon tyttären kolhuisasta elämästä, jossain päin Suomea, jossain ennen meitä. Onko väliä millä vuosisadalla elää, jos vanhemmat kuolevat ja ympäristö hylkää? Seitsemän siskoksen voima on se, että he eivät ole yksin, heillä on toisensa. Seitsemän siskosta on myös kertomus sisarusparven kipuilevasta kasvamisesta yhteen, koska - istu ja pala - on vain pakko. Teemoina lisäksi sisaruus, ystävyys, toveruus, kaipuu ja ihmisenä olemisen vaikeus. Seitsemän siskosta -tragikomedia haluaa muistaa kaikkia niitä lapsia ja nuoria jotka jäävät ilman vanhempia. Seitsemän siskosta on rosoinen, Seitsemän siskosta on yllättävä ja Seitsemän siskosta on... oikeasti tosi hauska!" (Jyväskylän kansannäyttämö.)

Näyttelijöitä oli 13, joista enemmistö oli luonnollisesti naisia. Livebändi Melkein seitsemän veljestä koostui 5 soittajasta, joista osa toimi myös näyttelijöinä. Näytelmä sai hyvät arvostelut ja sitä esitetäänkin vielä elokuun lopulla lisänäytöksiä yleisön pyynnöstä. Pidin näytelmästä, jossa oli hauskuutta, surua, jännitystä ja onnellinen loppuratkaisu. Täytyy tunnustaa, että en ole lukenut Seitsemää veljestä, jonka hyvä variaatio näytelmä oli, mutta joistakin osista olin tietoinen.

Roolihahmoissa oli kussakin jokin juju, jonka avulla roolista tuli oma persoonansa. Joitakin kohtaan koin sympatiaa ja joissakin roolihahmoissa oli ärsyttäviä piirteitä, joista jotkin harmittivat. Lavasteet olivat näytelmään sopivat ja näyttämön lisäksi hyödynnettiin ympäröivää luontoa, mistä pidin kovasti.

Näytelmä oli perinteisesti rakennettu, joten sitä oli helppo seurata. Alussa roolihahmot esiteltiin ja pohjustettiin juonen kulkua. Näytelmässä oli traagisuutta, koska tytöt jäivät orvoiksi. He eivät olleet oppineet tekemään työtä ja ponnistelemaan. Lukemaan oppiminen oli vaikeaa eikä ilman sitä ollut elämässä pärjäämisen mahdollisuuksia. Lopulta perheen nuorimmainen oppi ensin lukemaan ja opetti muita kärsivällisesti saaden lopulta kovapäisimmänkin oppimaan. Stereotyyppisesti tyttöjen tavoitteena oli päästä hyviin naimisiin, joka sitten lukutaidon avulla onnistui. Näytelmässä oli koomisuutta, mistä tuli hyvälle mielelle. Parasta näytelmässä oli varmasti se, että se herätti ajattelemaan ystävyyden, yhteistyön ja toisten auttamisen voimaa.

Opetustyössä näytelmän katsomista voi käyttää keskustelun herättäjänä. Näytelmä, jossa on opetussisältöön liittyvä aihe, on myös yksi tapa käsitellä aihetta ja oppia. Näytelmä voi herättää sellaisia ajatuksia, joita ei pelkästään teoriassa käsiteltynä herää. Ryhmässä voi myös keskustella loppuratkaisusta ja miettiä sille vaihtoehtoja. Näytelmän katsominen toimii niin opiskelijaryhmässä kuin työyhteisössäkin yhtenä yhdessä tekemisen keinona, joka ryhmäyttää ja tutustuttaa ryhmäläisiä toisiinsa tavallisuudesta hieman poikkeavassa ympäristössä.

-----------------

Lähde:

Jyväskylän kansannäyttämö 2014. Seitsemän siskosta. www.kansannayttamo.fi

TYÖPAJA 4. FOORUMITEATTERI

Foorumiteatteri toimi konfliktin ratkaisun työpajana. Foorumiteatterin historia on mielenkiintoinen: 100 vuotta sitten Brasiliassa tapahtui yhteiskunnan muutos, jonka seurauksena foorumiteatteri syntyi. Alun perin Augusto Boalin kehittämä foorumiteatteri paneutui yhteiskunnallisiin sortotilanteisiin. Foorumiteatteri on osallistava menetelmä, jossa osallistujille annetaan mahdollisuuksia voimaantua. Foorumiteatterin avulla voidaan käsitellä perheen tai työyhteisön arkisia ristiriitoja ja konfliktitilanteita. Opettaja ei anna valmiita malleja, vaan ryhmä itse kehittää ratkaisuvaihtoehtoja.

Foorumiteatterin, kuten prosessidraamankin, käyttö vaatii runsaasti aikaa ja opettajalta taitoa ohjata prosessin etenemistä. Opettaja toimii herättelijänä, keskusteluttajana ja virikkeiden antajana, mutta varsinainen käsiteltävä tilanne tulee ryhmäläisiltä. Tämä menetelmä toimii varmasti monenlaisissa tilanteissa, mutta itse en koe olevani vielä kypsä tätä käyttämään. Prosessidraaman tavoin foorumiteatteri on käyttökelpoinen niin työelämässä kuin opiskelijaryhmän konfliktienkin ratkaisemiseksi.

Työskentelyn eteneminen

1. Parityöskentelyvaihe: konflikti omasta elämästä

• A kertoo B:lle, joka vain kuuntelee eikä kommentoi
• B kysyy A:lta tarkentavia kysymyksiä ja A vastaa
• B kertoo A:lle tämän kertoman tarinan takaisin ikään kuin se olisi tapahtunut hänelle itselleen ja kysyy lopuksi A:lta: ”Olisinko voinut tehdä jotain toisin?”
• A ehdottaa vaihtoehtoista toimintaa tai kyselee, esim. ”Olisitko voinut vaikka…”
• sama toistuu toisinpäin niin, että B kertoo A:lle omassa elämässä tapahtuneen konfliktitilanteen jne.

2. Pienryhmävaihe

• parit menevät eri ryhmiin
• jokainen kertoo vuorollaan parinsa tarinan ikään kuin se olisi tapahtunut itselle
• ryhmä kehittää näistä tarinoista yhteisen uuden konfliktitilanteen, jossa käytetään elementtejä kerrotuista tarinoista
• ryhmän kehittämästä konfliktitilanteesta tehdään pieni (esim. 3-5 minuutin pituinen) näytelmä, jossa jokaisella on oma roolinsa (sorrettu/sorretut ja sortaja)
• näytelmässä on 3 kohtausta, jotka tapahtuvat eri ympäristöissä, esim. kotona ja työpaikalla, roolit voivat vaihtua eri ympäristöissä, kohtauksissa on kuitenkin punainen lanka, joka sitoo ne yhteen

3. Yhteisen työskentelyn vaihe

• pienryhmät esittävät omat näytelmänsä yleisölle
• konflikteille pyritään löytämään toiminnallisia ratkaisuja (ei aina helppo löytää)
• kohtauksen pysäyttäminen
• yleisöstä ehdotus vaihtoehdoista, jonka avulla kohtaus jatkuu
• yleisöstä voi joku astua rooliin ja siten kokeilla toista vaihtoehtoa, miten tilanne jatkuu

------------

Työvaiheet ryhmässä

1. Tuolien avulla virittäytyminen: erilaiset kuvat konflikteista ja vallankäytöstä

• ryhmä asettelee tuolit, miltä näyttää esim. työyhteisökiusaaminen

2. Valitaan yksi tuolikuva

3. Parityöskentely

• oma tarina toiselle kerrottuna
• peilaus, itse neuvoo itseä

4. Ryhmä

• materiaali parityöskentelystä

5. Foorumiteatteri

• roolien vaihto
• improvisointi muutoksen mukaan

6. Kuuma tuoli

• kysytään roolihahmolta

7. Kysytään neuvoa / sanotaan suorat sanat

8. Jatkotyöskentely

• mieti seuraavaksi kerraksi yksi toimintatapa, miten voi rikkoa rutiinin

------------------

Lähde:

Länsitie, Janne. 2014. Draamapedagogiikan työpajat 5.-6.6.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

TYÖPAJA 3. PROSESSIDRAAMA

Prosessidraama on draaman alalaji, jossa olennaista on ryhmän yhteinen työskentely ja prosessi. Siinä käsitellään ryhmälle relevanttia aihetta ja tarina etenee prosessimaisesti. Prosessidraama koostuu monesta osasta ja se on mm. piirtämistä, keskustelua pareittain ja pienryhmissä, still-kuvia ja näyttelemistä. Tärkeää on eri näkökulmien käsittely. Janan avulla voidaan valita, pitääkö joku asia paikkansa vai ei. Tarina etenee yhdessä kehitellen. Opettaja ei tee valintoja, vaan kuuntelee ryhmää, mikä herättää keskustelua ja nostaa sen yhteiseen keskusteluun. Ryhmä omistaa tarinan ja sen etenemisen.

Prosessidraamaan kuuluvat lavasteet, roolivaatteet (esim. lakit) ja symbolit. Lavasteina voi käyttää kuvia (esim. maaseudusta) ja musiikkia (esim. lähteminen maalta kaupunkiin). Lavasteet, kuvat ja musiikki tukevat maailmaa, jossa toimitaan ja liikutaan. Prosessidraama vaatii aikaa ja hyvää etukäteissuunnittelua. Ryhmän on hyvä olla keskenään tuttu ja ilmapiirin luottamuksellinen, jotta prosessidraamana avulla saavutetaan hyötyä. Ryhmän tulee myös olla motivoitunut ja sitoutunut.

Prosessidraaman ohjaaminen vaatii opettajalta kokemusta prosessidraaman etenemisestä ja ryhmän ohjaamisesta. Aloittelevana opettajana en varmasti heti valitsisi tätä draaman menetelmää. Kielen opetuksessa en ehkä näkisi tätä tarkoituksenmukaisena opetusmenetelmänä, mutta terveydenhoitoalalla sitä taas voisin hyvinkin käyttää. Hoitotyössä tulee vastaan monenlaisia tilanteita, joiden käsittelemiseen prosessidraama voi hyvin olla käyttökelpoinen. 

Työyhteisössä prosessidraamaa voisi myös käyttää esim. muutostilanteessa tai hankalan tilanteen purkamiseksi. Prosessi herättää ajattelemaan muistakin näkökulmista kuin vain omastaan. Keskusteluista voi tulla hedelmällisiä ja tarinalle voidaan löytää yhteinen kaikkia tyydyttävä ratkaisu.

Prosessidraaman vaiheet:

1. Alkulämmittely

• paikan vaihto (ei välttämättä)
• johdattelee teemaan
• silmät kiinni mieti esim. oman elämän valintoja

2. Tarinan kehittely / tarinankerronta

• valitaan tapahtumapaikka, esim. paikkakunta
• valitaan henkilöt, esim. perheenjäsenet: äiti, isä, 2 lasta

3. Yhteinen piirtäminen = lavastushahmotelma

• ei piirustuskilpailu
• kun kaikki piirtävät, tulee lavastukseen monia näkökulmia eikä mitään tärkeää jää pois
• erilaiset ärsykkeet luovat monipuolisuutta

4. Tarinan määrittely

• konfliktin luominen

5. Keskustelu (esim. perhe)

6. Tarinankerronta

• eteneminen suullisesti tai kohtauksittain tilanteen ja ajankäytön mukaisesti

7. Keskustelu (esim. lapset)

8. Still-kuvien (3) rakentaminen tilanteesta

• ohjeistus selkeä (ajankohta)
• istuttava tarinaan, oltava todellisuutta, ei taikuutta

9. Miiminen tilanne

• esim. miten rahat tuhlattiin

10. Keskustelu rooleissa

• esim. kotiinpaluu

11. Kuuma tuoli

• yksi istuu tuolissa keskellä ja vastaa roolissa
• ympärillä olevat kysyvät omana henkilönä
• kokemattomien kanssa opettaja on roolissa ja opiskelijat kysyvät

12. Janat

• jakautuminen väitteiden mukaan
• kysymykset tarinasta (etäännyttäminen)
• kysymykset omasta elämästä (lähentyminen)
• voidaan tulla pois tarinan maailmasta ja keskustella, mitä asia itselle merkitsee

------------------

Lähteet:

Länsitie, Janne. 2014. Draamapedagogiikan työpajat 5.-6.6.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

Owens, A. & Barber, K. 2010. Draamakompassi. Helsinki: Draamatyö.

TYÖPAJA 2. IMPROVISAATIO JA TARINANKERRONTA

Improvisaation pedagogisina perusteluina toimivat rutiinien rikkominen ja jään särkeminen sekä tutustuminen ja läsnäolon harjoitteleminen. Tätä draaman lajia voi tehdä pareittain tai ryhmissä. Improvisaatio ei ole vitsien kertomista, hauskuuden keksimistä ja toisten naurattamista, vaan se on heittäytymistä ja juuri käsillä olevassa hetkessä elämistä. Turha ajattelu ja analysointi haittaavat improvisointia. Osallistuminen ei vaadi aiempaa kokemusta esiintymisestä tai näyttelemisestä. Ohjaajan tehtävänä on johdatella ja ohjeistaa, seurata ryhmän toimintaa ja motivoida harjoituksiin.

Itse luulin ehkä etukäteen, että improvisaatio on jotain vaikeaa ja edellyttää osaamista. Yllätyin iloisesti, että improvisaatioharjoitukset olivat mukavia ja sinänsä helppoja. Niissäkään ei ole oikeaa ja väärää, vaan jokainen osallistuja tuo kuhunkin harjoitukseen oman panoksensa ja lopputulos on osallistujiensa näköinen. Toisessa ryhmässä lopputulos on aina erilainen eikä se tee siitä huonompaa tai parempaa.

Tarinankerronta on nimensä mukaisesti tarinan kertomista. Tarina syntyy ja etenee juuri siinä tilanteessa ryhmäläisten antaman panoksen mukaisesti. Ohjaajan on syytä tietää satukaava ja avata se ryhmälle. Tarina voi olla lyhytkin, kunhan se sisältää kaavan osaset. Improvisointi ja tarinankerronta ovat tärkeitä menetelmiä, jotta opitaan toimimaan ryhmässä.

Voisin hyvin käyttää molempia menetelmiä omassa opetuksessani. Improvisaatioharjoitukset toimivat hyvin jäänsärkemisessä ja virittäytymisessä. Tarinankerronta kehittää ryhmän yhteistyötä ja toisen huomioonottamista. Keskittyminen käsillä olevaan hetkeen, yhteistyö ja toinen huomioon ottaminen ovat tärkeitä työelämässä tarvittavia taitoja.

Esittelen alla muutamia improvisaatio- ja tarinankerrontaharjoituksia:

1. Laskuharjoitus 1-2-3

• parin kanssa luetellaan vuorotellen 1-2-3
• kun 1-2-3 sujuu, vaihdetaan esim. luvun 2 paikalle käsien taputus yhteen
• tätä voi vielä vaikeuttaa vaihtamalla luvun 3 paikalle jonkun muun liikkeen
• hyvä keskittymisharjoitus

2. Oraakkeli

• ryhmällä on ”yhteinen pää”, joka pyrkii puhumaan yhtä aikaa samaa asiaa
• voi antaa aiheen, josta oraakkeli sanoo sanansensa
• kehittää yhteistyötä

3. Sana-assosiaatio

• ringissä, ohjaaja aloittaa
• tarkoituksena, että assosiointi palautuu alkupisteeseen
• ohjaaja näkee, milloin assosiointi riittävää ja vaihtaa aihetta
• tavoitteena nopeus ja päästä pois pään sisältä, ei saa ajatella liikaa, vaan on sanottava ensimmäinen mieleen tuleva asia

4. Swish – poing – pang tai Formula

• ringissä laitetaan liikkeelle näkymätön viesti pallo tms. ympyrässä vieruskaverille, samalla sanotaan ääneen swish, poing tai pang
• Formulassa kuvitellaan auton etenemistä, jolloin äänimerkit ovat uii – iii – mitä tahansa esim. brhum, grhäm (”kräsähdys”)

- swish / uii = viesti tai pallo menee eteenpäin seuraavalle

- poing / iii = seis, viesti palautuu edelliselle

- pang / grhäm = viesti menee ympyrän poikki sille, jota osoitetaan

• toimii jäänsärkijänä, keskittymisharjoituksena, taukoharjoituksena

5. Robotti, joka voi tehdä mitä tahansa

• toimitaan pareittain, joista toinen on robotti ja toinen ohjaaja
• liikutaan tilassa niin, että ei törmäillä mihinkään
• ohjaaja tekee robotin selkään merkin, joka aiheuttaa jonkun toiminnon, robotti saa itse keksiä minkä
• harjoitellaan tarjousta ja hyväksymistä
• alitajunta antaa käyttäytymismalleja, vaikka ohjeessa ei mainittaisikaan

6. Statusharjoitus

• ala- ja ylästatus
• tikapuut
• työyhteisön status
• tämän harjoituksen avulla tarkoitus pohtia, millaisia sanattomia keinoja liittyy ylä- ja alastatukseen

7. Tarinankerronta

• dramaturgian rakenne, saturakenne
• sana kerrallaan eteneminen ryhmässä: oraakkeli, tuomari
• tavoitteena opettaa paremmaksi ryhmätyöskentelyssä

Satukaava:

1. Nimi – Tarinan nimi
2. Alusta – Olipa kerran…
3. Rutiini – Joka päivä…
4. Rutiinin rikkominen – Kunnes eräänä päivänä…
5. Reagointi – Siitä seurasi, että…
6. Ratkaisu / Lopetus – Siitä päivästä lähtien…

Syitä, miksi yhteinen tarinankerronta ei toimi:

• tyrmäys
• ryhmän koko
• selkeä ilmaisu
• ei kuunnella toista
• ei muista
• ei päätetä
• jarruttelu
• ajatellaan liikaa eteenpäin
• monimutkaisuus rikkoo rakenteen

-------------------------

Lähde:

Länsitie, Janne. 2014. Draamapedagogiikan työpajat 5.-6.6.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

TYÖPAJA 1. TUTUSTUMINEN JA RYHMÄYTYMINEN DRAAMAN KEINOILLA

Osallistuin neljään työpajaan Oamkin tiloissa Oulussa 5.-6.6.2014. Kukin työpaja kesti kolme tuntia. Paikalla oli 8 opiskelijaa. Viidennen työpajan tein katsomalla kesäteatteri-esityksen Jyväskylässä 18.7.2014. Kerron kustakin työpajasta omalla sivullaan, jotta tekstistä ei tule liian pitkä kerralla luettavaksi.

Työpaja 1. Tutustuminen ja ryhmäytyminen draaman keinoilla

Liian usein uudessa ryhmässä ja tilanteessa tutustuminen ja ryhmäytyminen nähdään pakkopullaksi, josta yritetään päästä mahdollisimman nopeasti eroon. Tai ehkä näin on ollut ennen ja itselläni tällaisesta toiminnasta onkin runsaasti kokemusta. Muistan monta ahdistavaa hetkeä, kun on pitänyt vuoron perään esitellä itsensä. Esittely on tehty istumajärjestyksessä ja omaa vuoroa odottaessa ei ole voinut keskittyä siihen, mitä muut sanovat. Ei voi siis sanoa, että sillä tavalla muihin ryhmäläisiin tutustuisi oikeasti. Ehkä silloin on ajateltu, että parempi tutustuminen tapahtuu tauoilla tai omalla ajalla. Eikä ryhmäytymisen merkitystä ole ymmärretty tai pidetty tärkeänä oppimisen kannalta. Ajan muuttuessa ja erilaisten oppimisnäkemysten korostuessa ryhmän toiminta saa erilaisen merkityksen. Kun ajatellaan, että ryhmässä oppiminen tuottaa parempia oppimistuloksia, ryhmän merkitys muuttuu tärkeämmäksi. Toinen toiselta oppiminen ja ylipäätään ryhmätyöskentely onnistuu, jos ryhmäläiset tuntevat toisensa ja luottavat toisiinsa. Vastuunotto niin omasta oppimisesta kuin koko ryhmän sujuvasta työskentelystä edellyttää, että ryhmän tutustumis- ja ryhmäytymisvaiheeseen panostetaan.

Työpajassa opin, että draaman keinoin tutustuminen ja ryhmäytyminen voi sujua mukavalla tavalla. Osallistuminen oli helppoa ja hauskaa. Huomio ei kohdistunut yhteen henkilöön, vaan tekemiseen. Epäonnistuminen oli sallittua ja mokaaminen aiheutti hilpeyttä. Nauraminen rentoutti ja turhantärkeys, jos sellaista nyt olikaan, poistui. Kaikki osallistuivat, joten sinänsä tämän ryhmän ohjaaminen sujui helposti. Ohjaajalta vaaditaan eri harjoitusten tuntemista ja selkeitä ohjeita. Kun ohjaaja itsekin osallistuu, ohjaaja on samalla tasolla ryhmän kanssa. Ohjaajan on tarvittaessa osattava perustella kunkin harjoituksen merkitys ja tavoite. Sain paljon vinkkejä mahdolliseen omaan opetustyöhön. Harjoituksia voi käyttää myös kielen oppimisessa esim. ruotsiksi. Myös muussa työssä työelämässä näitä harjoituksia voi käyttää samaan tapaan tutustumisessa ja ryhmäytymisessä sekä välipaloina ja keskittymisharjoituksina.

Esittelen alla erilaisia tutustumis- ja ryhmäytymisleikkejä. Ryhmästä riippuen ei välttämättä kannata käyttää sanaa ”leikki”, vaan ”harjoitus” voi olla parempi termi. Yleisesti ottaen eri harjoitusten tavoitteena on ryhmän ilmapiirin luominen, rentouttaminen, keskittyminen, luottamus ja vastuunotto.

1. Nimiympyrä

• ympyrässä kerrotaan edellisen henkilön/edellisten henkilöiden ja oma nimi
• edetään kierros, jolloin kierroksen loppuvaiheessa nimiä on tietysti useampia
• kierroksen voi toistaa
• kannattaa korostaa, että ei ole vaarallista, vaikka ei muistaisikaan
• vuorossa olevaa saa auttaa
• kierrosta voi jatkaa, kunnes muistaminen sujuu
• tavoitteena on oppia toinen toisensa nimet

2. Kerrokset

• ympyrässä tehdään erilaisia ketjuja ei ympyrän järjestyksessä, mutta sanotussa järjestyksessä
• lisätään uusi ketju, kun edellinen alkaa sujua
• ketjut liikkuvat yhtä aikaa, mutta eri järjestyksissä
• ketju on tultava ohjaajalle takaisin: ”Sinun vastuullasi on, että seuraava huomaa oman vuoronsa eikä ketju katkea.”
• vaatii keskittymistä, kuuntelua ja läsnäoloa
• mokaaminen sallittua
• rentouttaa ilmapiiriä
• myöhemmin harjoitusta voi käyttää 1-3 minuutin pituisena harjoituksena virittäytymiseen tai palauttavana harjoituksena

Ketjut:

• Nimiketju (ks. edellä), osoitetaan sitä, kenelle vuoro heitetään
• Nimiketju + Lempiruokaketju 
• Nimiketju + Lempiruokaketju + Paikkaketju (esim. missä käynyt viimeksi tai minne haluaisi mennä seuraavaksi)

3. Peukaloympyrä

• ollaan ringissä toisen käden peukalo pystyssä ja toinen kämmen auki
• yritetään ottaa kiinni vieruskaverin peukalosta samalla, kun väistetään toisen puolen kaverin kiinniottoyritystä omasta peukalosta

4. Paikan vaihto

• ollaan ringissä
• sano jonkun henkilön nimi ja kävele tätä kohti
• kolmas henkilö yrittää pelastaa sanomalla uhatun henkilön nimen ja vaihtamalla paikkaa tämän kanssa
• ennen ei saa lähteä liikkeelle, ennen kuin nimi on sanottu
• tavoitteena harjoitella vuorovaikutusta ja läsnäoloa, omaa reviiriä

5. Kulkeminen samassa rytmissä

• koko ryhmä pyrkii liikkumaan samassa rytmissä
• valitse henkilö A, jota seuraat ja henkilö B, jota vältät
• pyri liikkumaan koko ajan henkilön A ja B välissä tai pitämään sama etäisyys kumpaankin

6. Sokon kuljettaminen

• kuljeta toista henkilöä kädestä tai sormesta pitäen, toisella henkilöllä silmät kiinni
• voi käyttää, jos ryhmän ilmapiiri on kypsä
• tavoitteena harjoitella luottamusta ja vastuunottoa
• toivomme, että opiskelija ottaa vastuuta toisistaan ja että ryhmän ilmapiiri on luottamuksellinen

7. Pikapatsaat

• ei tarvitse arvata, mitä esittää
• satunnaiset sanat: juna jne.
• abstraktit sanat
• mikä ryhmää yhdistää
• äänimaisema
• mene kuvaan mukaan
• nimeäminen
• kuva alkaa elää
• roolit, jotka kumpuavat omasta elämästä, kokemukset
• mikä koskettaa
• lähellä sosiodraamaa
• tarkoitus on avata, mitä katsoja näkee ja kokee

8. Nimet seinälle

• jokainen kirjoittaa seinälle/taululle oman nimen ja sen alle itseä kuvaavat 3 adjektiivia ja 3 verbiä ja niiden alle oma nimi, esim.:

Liisa

iloinen, ahkera, väsynyt

piirtää, laulaa, juoksee

Liisa

• variaatio: valitse oppimasi merkittävä asia, esim.:

vuorovaikutus

3 adjektiivia

3 verbiä

vuorovaikutus

• toimii kokoavana loppukohtauksena

--------------------------------

Lähde:

Länsitie, Janne. 2014. Draamapedagogiikan työpajat 5.-6.6.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.