MITEN OPETTAJA VOI HYÖDYNTÄÄ TEMPERAMENTTITUNTEMUSTA TYÖSSÄÄN?

Temperamenttituntemus auttaa opettajaa ymmärtämään opiskelijoiden erilaisia tapoja reagoida. Se auttaa myös opettajaa hallitsemaan omaa käytöstään. Kun opettaja on tietoinen eri temperamenteista ja tuntee opiskelijansa, auttaa se opettajaa paitsi tuntemaan itseään paremmin, niin ymmärtämään sekä opiskelijoiden että muiden kouluyhteisön jäsenten ja yhteistyökumppaneiden käytöstä paremmin. Vaikka yksilöllisyyttä tulee ymmärtää, mitä tahansa käytöstä ei tule suvaita. Opettajan onkin hyvä aina opiskelijaryhmän kanssa sopia yhteiset pelisäännöt, miten opintojakson aikana toimitaan. (Keltikangas-Järvinen, 2008: 41–42.)

Jokainen temperamentti on sinänsä arvokas eikä ole olemassa yhtä oikeaa tapaa reagoida ärsykkeisiin. Tämän vuoksi uusia opiskelijoita valitessa ei voida ajatella, että valittaisiin vain tietynlaisia tyyppejä. Paras tapa on valita erilaisia ihmisiä, koska sillä tavoin opiskelijatkin oppivat työelämää ajatellen tulemaan erilaisten ihmisten kanssa toimeen ja tekemään yhteistyötä muiden ihmisten kanssa. Lisäksi ihminen kehittyy koko elämänsä ajan ja hän voi säädellä omaa käyttäytymistään. (Keltikangas-Järvinen, 2008: 40–41, 213.)

Keltikangas-Järvisen (2006: 261–263) mukaan temperamenttiteorian hyödyntäminen opetuksessa ei tarkoita erityisiä opetusjärjestelyjä kunkin opiskelijan temperamentin mukaisesti. Olennaista on rakentaa sellainen oppimisympäristö, joka sopii kaikille. Rakenteelliset, kaikille sopivat, ratkaisut tarkoittavat opetuksen vaihtelevuutta, järjestystä, ohjelmointia, pehmeää laskua, rutiineja ja muutoksiin valmistelua eli ennakointia. Temperamenttituntemuksen avulla opettaja tietää, että opiskelijat reagoivat kukin eri tavalla esimerkiksi meluun, keskeytyksiin ja stressiin (Keltikangas-Järvinen, 2008: 187). Jotta opettaja oppisi tuntemaan omat opiskelijansa, ja heidän temperamenttinsa, on opettajan uuden opintojakson alkaessa tai uuden ryhmän kanssa hyvä käyttää aikaa tutustumiseen ja ryhmäytymiseen (Erkkilä, 2014). Tutustuminen luo turvallisuutta, madaltaa vuorovaikutuksen kynnystä ja houkuttelee avoimuuteen edistäen näin ryhmän toimintaa ja oppimista (Räisänen, 2014).

Temperamentti ei liity älykkyyteen, motivaatioon ja oppimiseen, mutta kylläkin yksilön suhtautumiseen oppimiseen ja koulumenestykseen ja opettajan suhtautumiseen opiskelijaan. Opettajan on syytä olla tietoinen siitä, että ei ole olemassa yhtä parasta tapaa oppia eikä näin ollen yhtä ainoaa parasta tyyliä opettaa. Yksi oppii tutkimalla ja itse tekemällä ja toinen kuuntelemalla tai lukemalla. Tämän vuoksi opettajan on syytä käyttää erilaisia opetustyylejä ja –menetelmiä, jotta jokaisella opiskelijalla on mahdollisuus oppia. Oppimistehtävät voivat olla vaihtoehtoisia: kirjallinen essee / suullinen esitelmä / videoesitys, jonka voi toteuttaa yksin, parin kanssa tai ryhmässä. (Keltikangas-Järvinen, 2006: 60–62.)

Kaikkia opiskelijoita hyödyttää opetuksen selkeä rakenne, valmistelu ja kertaaminen (Räisänen, 2014). Pehmeän laskun käyttäminen auttaa kaikkia opiskelijoita. Ennen uuden tehtävän alkamista on hyvä pitää pieni tauko, jotta kaikki ehtivät ajatuksineen mukaan (Keltikangas-Järvinen, 2006: 133). Opetuksessa on hyvä pitää taukoja ja antaa aikaa opiskelijoiden ajatella ja pohtia rauhassa. Opetuksessa on myös tärkeä olla erilaisia tehtäviä: itseopiskelua ja –pohdiskelua, pariporinoita, ajatusten vaihtoa pienissä ryhmissä, kirjoittamista, lukemista, tiedonhakua eri lähteistä, opitun työstämistä ja kertaamista.

Temperamenttituntemuksen avulla opettaja ottaa huomioon opiskelijoiden yksilöllisyyden. Aktiiviselle opiskelijalle on hyvä olla liikkumista mahdollistavia tehtäviä, erittäin puhelias opiskelija voi olla syytä sijoittaa luokan etuosaan tai vaihdella istumajärjestyksiä, jotta hän ei häiritse rauhaa ja hiljaisuutta opiskelussaan tarvitsevaa opiskelijaa. Yksilöllisyys ei tarkoita eriarvoisuutta, koska samanlainen opetus on aina valinta jonkun temperamentin suuntaan. (Keltikangas-Järvinen, 2006: 179–180.)

Vaikka temperamentti ei korreloi älykkyyteen, se vaikuttaa siihen, miten opettaja näkee opiskelijan, mikä puolestaan vaikuttaa arviointiin. (Keltikangas-Järvinen, 2006: 140.) Tasapuolisen ja oikeudenmukaisen arvioinnin varmistamiseksi arvioinnin on oltava perusteltua ja läpinäkyvää. Arvioinnin kriteerit on oltava etukäteen selvillä, selkeät ja kaikkien tiedossa, jotta kaikki opiskelijat voivat hyväksyä ne. Arvioinnissa yksilöllisyys on yhtä tärkeä. Opiskelijaa ei verrata muihin, vaan omaan kehittymiseensä. Erityisen tärkeää on arvioinnin jatkuvuus. Koska opiskelijat ovat temperamentiltaan erilaisia, jatkuvalla arvioinnilla saa kattavan kuvan opiskelijan osaamisesta, jota arvioidaan suhteessa opetussuunnitelmassa kirjattuun oppimis- tai osaamistavoitteisiin. Myös arviointivaiheessa opettajan on hyvä käyttää monipuolisia menetelmiä. Itsearviointi on hyvä olla sekä kirjallista että suullista, jotta eri tavalla reagoivat opiskelijat hyötyvät siitä. Esimerkiksi osa opiskelijoista tarvitsee aikaa miettiä, kun taas toisille on tärkeä saada puhua ajatuksiaan. Ulospäin suuntautuneille opiskelijoille on myös tärkeä keskustella, joten vertaisarviointi on tässä oiva menetelmä.

-----------------------

LÄHTEET:

Erkkilä, R. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Toiminnalliset ryhmätyömenetelmät 4.-5.4.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

Keltikangas-Järvinen, L. 2006. Temperamentti ja koulumenestys. Helsinki: WSOY.

Keltikangas-Järvinen, L. 2008. Temperamentti, stressi ja elämänhallinta. Helsinki: WSOY.

Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu. 2013. Opinto-opas 2013–2014. http://www.oamk.fi/amok/docs/opiskelijalle/amok_opinto-opas_2013-2014.pdf. Viitat-tu 12.10.2014.

Räisänen, M. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Opettajan vuorovaikutustaidot 12.–13.9.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

MITEN TEMPERAMENTTIMME VAIKUTTAA ARJEN VUOROVAIKUTUSTILANTEISSA?

Temperamentti on ihmisen synnynnäinen ja varsin pysyvä tapa ja tyyli reagoida ulkoisiin ja sisäisiin ärsykkeisiin. Perustemperamentti pysyy samana, vaikka sen ulospäin näkyvä ilmiasu muuttuu, koska kasvaessaan, ja etenkin aivojen kehittyessä, ihminen saa keinoja hallita omia reaktioitaan. Lisäksi kasvatus vaikuttaa temperamentin ilmenemiseen eli siihen, mitä saa tehdä ja mitä ei. Toisaalta, sama temperamenttipiirre tulkitaan eri kehitysvaiheissa eri tavalla: vaativasta vauvasta tulee määrätietoinen nuori. Temperamentti selittää siis ihmisten välisiä eroja ja tekee meistä jokaisesta yksilöllisen. Ihmisen temperamentti, kokemus ulkoisista ja sisäisistä ärsykkeistä, on tiedostamatonta eikä siihen voi tahdonalaisesti vaikuttaa. Temperamentti ei ole tietoista päätöksentekoa, mutta sen ilmiasuun voi vaikuttaa. (Keltikangas-Järvinen, 2009: 49–53.)

Temperamenttimme on meissä läsnä aina. Saman perheen lapsilla ei välttämättä ole samanlainen temperamentti, vaikka vanhempien kasvatustyyli olisikin sama, koska temperamentti on synnynnäinen. Esimerkiksi meidän perheessä on kaksi lasta, joilla on erilainen temperamentti. Jo vauvana ihminen reagoi ärsykkeisiin oman temperamenttinsa mukaisesti. Vanhemmat oppivat lapsensa vastaamaan lapsensa temperamentin ilmiasuun pikku hiljaa. Lasten syntymäpäiväkutsuilla aikoinaan panin merkille, miten eri tavalla lapset käyttäytyivät. Toiset ryhtyivät heti leikkiin mukaan, kun taas toiset seurasivat sivusta ja lämpenivät vähitellen, jos ehtivät lämmetä kutsujen aikana ollenkaan. Sensitiivistä lasta ei auta se, että häntä kehotetaan olemaan reipas ja tulemaan mukaan. Hänelle pitää antaa aikaa tarkkailla ja sopeutua tilanteeseen.

Omasta lapsestani olen huomannut sen, että joitakin asioita ei kannata kertoa liian aikaisin eikä esimerkiksi illalla ennen nukkumaan menoa. Jos lapsella on taipumus reagoida johonkin asiaan huolestumalla, yöunien rauhallisuus on tällöin mennyttä. Samoin siniselle lapselle jotkut asiat kannattaa ensin esitellä etukäteen ja antaa lapselle mahdollisuus sopeutua ajatukseen pikku hiljaa. Jonnekin lähtö kun ei häneltä onnistu noin vaan yllättäen.

Parisuhteen arjen vuorovaikutustilanteissa voi tulla yllätyksiä, jos omaa ja toisen temperamenttia ei tiedosta. Toinen kaipaa aamulla hiljaisuutta ja rauhaa, kun toinen onkin heti valmis keskustelemaan, avaa television ja täyttää kodin äänillä. Jos toinen on nopea liikkeissään ja valmis ex tempore-reissuihin, mutta toinen ei, vaatii se sovittelua. Kun nopealiikkeinen oppii, että toinen tarvitsee aikaa sopeutua ajatukseen, hän ymmärtää, miten retkien ja matkojen kanssa kannattaa menetellä: vihjaus tai maininta asiasta, rauha miettiä ja pohtia, asian uudelleen esiin nosto, keskustelu, valmistelu ja lopulta matkan toteutus. (soveltaen Dunderfelt, 1998 .147-152 ja Räisänen, 2014.)

Työelämässä harva tekee työtä yksin ilman työtovereita tai yhteistyökumppaneita. Tämä ilmenee siten, että jokaisella on esimerkiksi oma tapansa aloittaa päivä, ryhtyä päivän aikana suoritettaviin tehtäviin ja reagoida muuttuviin tilanteisiin. Jos yhdellä on heikko paineensietokyky - sillä erityisesti stressitilanteissa perustemperamenttimme tulee esiin – hänen reagointinsa voi aiheuttaa ikäviä tilanteita ja toisissa pahaa mieltä. Aikuisen ihmisen odotetaan hallitsevan ja hillitsevän tunteitaan ja etenkin niiden ilmaisua, mutta välttämättä kaikki eivät ole elämänsä aikana sitä harjoitelleet riittävästi ja yhteentörmäyksiltä ei voi välttyä. Toisaalta, iloinen keltainen voi tuoda piristystä muiden päivään puhumalla virkistäviä asioita.

Asiakaspalvelutilanteissa kohtaaminen sujuu paremmin ja jouhevammin, jos asiakaspalvelijalla on temperamenttiosaamista (Räisänen, 2014). Punainen asiakas on määrätietoinen, joten hänen kanssaan keskustellessa on hyvä olla selkeät asiaperustelut ja vaihtoehdot tarjottavissa. Sininen asiakas harkitsee ja puntaroi eri vaihtoehtoja ja saattaa silti jättää asian sikseen. Keltainen pitää keskustelusta ja puhumisesta, joten asiakaspalvelijan kannattaa kuunnella ja vastata tähän tarpeeseen. Vihreä asiakas nauttii rauhallisesta tilanteesta ja saattaa pelästyä liian hyökkäävästä esittelystä. Samoja oppeja voi soveltaa opetustyössä ja kohtaamisissa opiskelijoiden kanssa.

------------------------------------

LÄHTEET:

Dunderfelt, T. 1998. Henkilökemia. Yhteistyö erilaisten ihmisten välillä. Söderkulla: Dialogia.

Keltikangas-Järvinen, L. 2009. Temperamentti – persoonallisuuden biologinen selkäranka. Teoksessa: Metsäpelto, R-L. & Feldt, T. (toim.) 2009. Meitä on moneksi. Persoonallisuuden psykologiset perusteet. Jyväskylä: PS-Kustannus.

Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu. 2013. Opinto-opas 2013–2014. http://www.oamk.fi/amok/docs/opiskelijalle/amok_opinto-opas_2013-2014.pdf. Viitat-tu 12.10.2014.

Räisänen, M. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Opettajan vuorovaikutustaidot 12.–13.9.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

MITEN ITSE- JA IHMISTUNTEMUS KEHITTÄVÄT AMMATTIOPETTAJAN VUOROVAIKUTUSOSAAMISTA?

Itsetuntemus on Dunderfeltin (Peda.net, 2014) mukaan ihmisen sisäinen käsitys omasta itsestään. Ihminen oppii elämänsä aikana vähitellen tuntemaan itseään toimiessaan vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa tulkitsemalla omia reaktioitaan ja omaa käyttäytymistään. Itsetuntemus tarkoittaa, mitä ajattelemme itsestämme, millaisen arvon annamme itsellemme ja millaiseksi haluamme tulla. Koska ihminen kehittyy ja muuttuu koko elämänsä ajan, minäkuvakin muuttuu elämän aikana. Eri elämänvaiheissa ihmisestä voi siis korostua tai peittyä jotkut piirteet. Kun ihminen tuntee itsensä, hän on tietoinen omista vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Tietoisesti ihminen voi sitten pyrkiä kehittämään heikkoja puoliaan ja toisaalta hakeutua esimerkiksi vahvuuksiensa mukaisiin tehtäviin.

Itsetuntemuksen kehittymisen myötä opimme tuntemaan muita ihmisiä, kun huomaamme, että kaikki ihmiset eivät toimi samalla tavalla, vaan omalle temperamentilleen luontaisella tavalla. Temperamenttiymmärrys auttaa ammattiopettajaa ymmärtämään niin itseään kuin muitakin paremmin. Tästä seuraa, että hän pystyy ohjaamaan omaa toimintansa ja viestintäänsä opiskelijalle sopivaksi, niin että viesti menee perille. (Räisänen, 2014.)

Yksinkertainen nyrkkisääntö ammattiopettajan vuorovaikutusosaamisen kehittämiseksi on mielestäni se, että hän toimii muita kohtaan siten, kuin toivoisi muiden toimivan itseään kohtaan. Tässä on kuitenkin muistettava se, että erilaisen temperamentin vuoksi jokaisen yksilön kokemus on omanlaisensa. Esimerkiksi sensitiivistä ihmistä on hyvä lähestyä rauhallisesti ja voimakastahtoiselle ihmiselle on tärkeä tarjota selkeitä perusteita. Ammattiopettaja ei kuitenkaan ole kameleontti, joka vuorovaikutuksessaan vaihtaa väriään ja muotoaan sen mukaan, millainen vastapuoli on. Tämä ei reaalimaailmassa onnistuisi. On kuitenkin sellaisia vuorovaikutuksen perussääntöjä, jotka ovat yleispäteviä, kuten hyvät tavat, tervehtiminen, silmiin katsominen ja rehellisyys.

Ammattiopettajan on tärkeä olla tietoinen eri temperamenteista, jotta hän ymmärtää vastapuolen käyttäytymistä. Vuorovaikutuksessaan ammattiopettaja havainnoi jatkuvasti vastapuolen reaktioita ja muuttaa sen mukaan viestintäänsä, jos viesti ei näytä menevän perille. Ammattiopettaja tietää itse- ja ihmistuntemuksensa avulla, että selkeä viesti on ymmärrettävä. Hän esittää tarvittaessa tarkentavia kysymyksiä, jotta ymmärtää opiskelijan viestin oikein ja pyytää tarvittaessa esimerkiksi opiskelijaa kertomaan omin sanoin, mitä on sovittu.

---------------------

LÄHTEET:

Peda.net. 2014. Itsetuntemus. Ylöjärven kaupunki, oppilaanohjaus. http://peda.net/veraja/ylojarvi/opo/itse. Viitattu 26.10.2014.

Räisänen, M. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Opettajan vuorovaikutustaidot 12.–13.9.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

PEDAGOGISTA VUOROVAIKUTUSTA JA OPPIMISTA EDISTÄVÄT TEKIJÄT

Pedagoginen vuorovaikutus on oppimista edistävää vuorovaikutusta, jolla on aina opetuksellinen sisältötavoite. Oppimisen sanotaan olevan vuorovaikutusprosessi. Oppija on joko vuorovaikutuksessa opettajaan, muihin opiskelijoihin tai lukemaansa (kuuntelemaansa, katsomaansa) opiskelumateriaaliin. (Räisänen, 2014.)

Pedagogista vuorovaikutusta ja oppimista edistävät tekijät ovat hyvän vuorovaikutuksen ominaisuudet. Toinen toisensa tunteminen (opettaja ja opiskelijat) edistää pedagogista vuorovaikutusta. Hyvin ryhmäytynyt ryhmä kannustaa oppimaan. Tämän vuoksi alkuvaiheeseen uuden opintojakson alkaessa tai uuden ryhmän kokoontuessa ei tutustumista ja toinen toisensa nimien oppimista ei mielestäni voi koskaan liikaa korostaa. Toinen toisensa tunteminen alentaa kynnystä kysyä ja ottaa yhteyttä silloin, kun tulee ongelmia tai halu tarkistaa asioita ja pyytää neuvoa.

Fyysisillä tekijöillä, kuten luokan koko ja muoto sekä tuolien ja pöytien asettelu, on mielestäni suuri merkitys pedagogisen vuorovaikutuksen ja oppimisen edistämises-sä. Suuri luokka, jossa istutaan perinteisen koululuokkamaisesti peräkkäin, jokainen omassa pulpetissaan ei varmasti edistä pedagogista vuorovaikutusta. Jo pelkästään kuuleminen ja näkeminen voi muodostua ongelmaksi. Kun luokka ja sen kalusteet ovat muokattavissa, niin että siellä voidaan siirtää pöytiä ja tuoleja sekä liikkua, edistää se pedagogista ja vuorovaikutusta merkittävästi. Ympyrässä jokainen näkee toisensa ja asetelma ruokkii vuorovaikutusta.

Opetusmenetelmien vaihtelevuus ja yhteistoiminnallisten menetelmien käyttö suorastaan huutavat pedagogista vuorovaikutusta. Oppiminen ilman vuorovaikutusta ei yksinkertaisesti tällöin onnistu. Toinen toisensa opettaminen vuorovaikutuksessa ja vertaistuki edistävät oppimista. Projektimaisen työskentelyn on todettu soveltuvan kaikille temperamenttityypeille, kunhan jokainen saa osallistua ja edetä omassa tahdissaan (Keltikangas-Järvinen 2006: 197). Samalla opiskelijat oppivat monenlaisia työelämässä tarvittavia taitoja, kuten hyvää vuorovaikutusta ja yhteen hiileen puhaltamista.

-----------------

LÄHTEET:

Keltikangas-Järvinen, L. 2006. Temperamentti ja koulumenestys. Helsinki: WSOY.

Räisänen, M. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Opettajan vuorovaikutustaidot 12.–13.9.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

HYVÄÄ HENKILÖKEMIAA JA HYVIÄ VUOROVAIKUTUSTAITOJA

Henkilökemia ei ole orgaanista kemiaa, vaan kokemus kahden henkilön välillä tapahtuvasta tilanteesta. Tilanteeseen vaikuttavat kunkin henkilön ajatukset, tunteet, ennakkokäsitykset ja mielikuvat toisesta henkilöstä. Useimmat työpaikan ongelmat johtuvat huonosta henkilökemiasta, jolloin kokemus henkilöiden välisestä yhteistyöstä on negatiivinen. (Dunderfelt 1998: 11–14.) Hyvä henkilökemia on sanallisten ja sanattomien viestien harmoniaa, jolloin voi kokea toisen henkilön olevan samalla aaltopituudella. Vuorovaikutus etenee ilman suurempia ongelmia. (Räisänen, 2014.)

Minulla on muutamia sellaisia kokemuksia entisistä ja nykyisistä työtovereista, että ensimmäinen vaikutelma tai ennakkokäsitys toisesta henkilöstä on saattanut olla negatiivinen, olen esimerkiksi kokenut toisen henkilön jollakin lailla pelottavana. Yhteistyö ja työnteko ovat kuitenkin sujuneet loistavasti. Olen toisaalta hämmästellyt omia reaktioitani, mutta toisaalta alkanut yhä enemmän luottaa siihen, että ensivaikutelman ei pidä antaa häiritä. Hyvä henkilökemia on mielestäni sitä, että yhdessä työskennellessä voi kokea jonkinlaisen flow’n ja nauttia hetkestä. Hyvä henkilökemia ei ole sitä, ettei joskus oltaisi eri mieltä asioista. Niistä voidaan kuitenkin keskustella rakentavasti ja päästä molempia tyydyttävään lopputulokseen. Parhaimmillaan hyvä henkilökemia toimii niin, että intuitiivisesti kaksi henkilöä ymmärtää toinen toistaan ja kannustaa toisiaan yhä parempaan työsuoritukseen.

Vuorovaikutus on ihmisten välistä sanallista ja sanatonta vuorotellen viestimistä. Se on myös tietoista ja tiedostamatonta toinen toisiinsa vaikuttamista. (Räisänen, 2014.) Vuorovaikutus on siis sanoja, eleitä, ilmeitä, asentoja, huokauksia ja katseita sekä kysymyksiä, pyyntöjä, käskyjä ja ajatusten vaihtoa. Hyvä vuorovaikutus alkaa toisen ihmisen huomaamisesta ja hyvistä tavoista, jolloin tervehditään, katsotaan silmiin ja hymyillään. Hyvään vuorovaikutukseen kuuluu yhteisten pelisääntöjen noudattami-nen, kuten se, että ei puhuta päällekkäin ja vastataan kysymykseen. Kahden ihmisen välinen vuorovaikutus alkaa kohtaamisesta, esittäytymisestä, jos ei vielä tunneta entuudestaan. Hyvän vuorovaikutuksen eräs tunnusmerkki on mielestäni se, että molemmat keskittyvät käsillä olevaan hetkeen ja toinen toisiinsa. Toisen nimi painetaan mieleen. Vuorovaikutus etenee tilanteen mukaan joko rupattelulla ja virittäytymisellä tai toisinaan tervehtimisen jälkeen varsinaiseen asiaan voi mennä melko nopeastikin.

Hyvä vuorovaikutus on sellaista, että molemmat osapuolet pyrkivät ilmaisemaan viestinsä positiivisesti, tarkasti ja ymmärrettävästi. Toisaalta hyvään vuorovaikutukseen kuuluu myös ymmärtämisen varmistaminen. Viestin vastaanottaja voi esittää toisen ilmaiseman asian omin sanoin, jotta hän voi varmistua ymmärtäneensä oikein. Viestin perille meno kun on sekä viestin lähettäjän että sen vastaanottajan vastuulla. Vuorovaikutukseen sisältyy usein piiloviestejä, mutta hyvään vuorovaikutukseen kuuluu mielestäni olla suora ja rehellinen. Rivien välistä tulkitseminen aiheuttaa väärinkäsityksiä. Vuorovaikutus on suurelta osin tulkintaa ja 80 % vuorovaikutusongelmista johtuukin tulkintavääryyksistä (Räisänen, 2014).

------------------

LÄHTEET:

Dunderfelt, T. 1998. Henkilökemia. Yhteistyö erilaisten ihmisten välillä. Söderkulla: Dialogia.

Räisänen, M. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Opettajan vuorovaikutustaidot 12.–13.9.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

VÄREISTÄ VOIMAA HOITOALAN OPETUKSESSA

Osallistuin Oamkin opettajakorkeakoulun ammatillisen opettajan vapaasti valittavien opintojen Opettajan vuorovaikutustaidot -opintojakson lähiopetuspäiville syyskuussa 2014. Opintojaksoon kuuluu tämä oppimistehtävä, jossa pohdin miten hyödynnän konkreettisesti temperamenttiteoriaa ammattiopettajan työssä. Koska en toimi ammatillisena opettajana, joudun pääasiallisesti kuvittelemaan, millaista ammatillisen opettajan työ on ja miten teoria ja käytäntö nivoutuisivat yhteen. Tämän vuoksi pohdinnassani voi olla epärealistisuutta ja epäkäytännöllisyyttä. Työskentelen kuitenkin ihmissuhdeammatissa hoitoalalla, jossa vuorovaikutus kuuluu olennaisena osana työhön ja hyvät vuorovaikutustaidot ovat työn sujuvuuden perusehto. Toimin tällä hetkellä lähiesimiehenä vuodeosastolla ja työyhteisöni koostuu monenlaisista ihmisistä, joiden kanssa on pystyttävä päivittäin toimimaan. Suuri osa työstä tapahtuu lähikontaktissa ja vuorovaikutuksessa potilaiden / asiakkaiden sekä heidän läheisten kanssa. Lisäksi hoitotyössä tehdään yhteistyötä muiden ammattiryhmien kanssa, kuten lääkärit, fysioterapeutit, laboratoriohoitajat, röntgenhoitaja ja toimistosihteerit – muutama mainitakseni.

Tässä luvussa sovellan väriteoriaa hoitoalan ammattiopettajan työssä alkaen opetuksen suunnittelusta. Käsittelen myös opetuksen eri vaiheita ryhmän tutustumisvaiheesta opetuksen toteutukseen ja arviointiin.

3.1. Suunnitteluvaihe

Keltikangas-Järvisen (2006: 60–62) mukaan temperamentti ei liity älykkyyteen, motivaatioon ja oppimiseen, mutta kylläkin yksilön suhtautumiseen oppimiseen ja koulumenestykseen. Opettajan on syytä olla tietoinen siitä, että ei ole olemassa yhtä parasta oppimistapaa eikä näin ollen yhtä parasta opetustyyliä. Kun yksi oppii tutkimalla ja itse tekemällä, niin toinen oppii kuuntelemalla tai lukemalla. Tämän vuoksi ammattiopettajankin on opetuksessaan syytä vaihdella erilaisia opetustyylejä ja –menetelmiä, jotta jokaisella opiskelijalla on mahdollisuus oppia ja tavoitella omaa parasta suoritustaan. Oppimistehtävillä on esimerkiksi hyvä olla erilaisia vaihtoehtoja: yksin tai ryhmässä tehden, kirjallinen tuotos tai videoesitys.

Ammatillisten opettajaopintojeni aikana olen erityisesti ihastunut erilaisiin toiminnallisiin ryhmätyömenetelmiin, joita käyttämällä opiskelijoilla on mahdollisuus paitsi toimia oman temperamenttityylinsä mukaisesti, mutta myös oppia muilta, kehittyä omassa itseilmaisussaan ja toisten kuuntelussa sekä sosiaalisissa vuorovaikutustaidoissaan. Työelämään kasvamisen kannalta sosiaalisten taitojen kehittämiseen ei mielestäni voi koskaan panostaa liikaa. Väriteoriaa hyödyntäessäni (Räisänen, 2014) voin ammattiopettajana luoda parhaat mahdolliset edellytykset ryhmän ilmapiirille ja hyvinvoinnille, kun kohtelen kaikkia opiskelijoita ystävällisesti ja huomaavaisesti kunnioittamalla jokaista yksilöä omana itsenään. Näin saavutan myös opiskelijoiden luottamuksen.

Keltikangas-Järvisen (2006: 261–263) mukaan temperamenttiteorian hyödyntäminen opetuksessa ei tarkoita erityisiä opetusjärjestelyjä kunkin opiskelijan temperamentin mukaisesti. Olennaista on rakentaa sellainen oppimisympäristö, joka sopii kaikille. Rakenteelliset, kaikille sopivat, ratkaisut tarkoittavat opetuksen vaihtelevuutta, järjestystä, ohjelmointia, pehmeää laskua, rutiineja ja muutoksiin valmistelua eli ennakointia.

3.2. Tutustuminen ja ryhmäytyminen

Uuden ryhmän ja opintojakson alkaessa ammattiopettajan on syytä käyttää aikaa tutustumiseen ja ryhmäytymiseen sitä enemmän, mitä varhaisemmassa vaiheessa opintojaan ryhmä on. Alussa myös opettajan ohjaava rooli on merkittävämpi. (Erkkilä, 2014.) Tutustuminen luo turvallisuutta, madaltaa vuorovaikutuksen kynnystä ja houkuttelee avoimuuteen edistäen näin ryhmän toimintaa ja oppimista (Räisänen, 2014). Erilaisten toiminnallisten menetelmin ja draamapedagogiikan keinoin voin ammattiopettajana edistää ryhmän toimintaa ja yhteishenkeä, vaikka ryhmä olisikin jo työskennellyt aiemmin yhdessä. Monipuoliset harjoitukset toimivat myös herättelijöinä, keskittymisen apuna ja aiheesta toiseen siirryttäessä.

Toiminnallisista ryhmätyömenetelmistä esittelen tässä käytännön esimerkkeinä akvaariokeskustelun ja noppapelin (Erkkilä, 2014). Draamapedagogiikan keinoista tutustumisessa ja ryhmäytymisessä esittelen nimiympyrän ja sokon kuljettamisen (Länsitie, 2014).

Akvaariokeskustelussa ryhmä jaetaan kahtia. Sisäympyrässä olevat keskustelevat tietystä aiheesta tai ratkaisevat jonkun ongelman ulkoympyrässä olevien tarkkaillessa keskustelua. Ulkoympyrässä oleville voidaan nimetä tarkkailun kohde tai muu tehtävä. Rooleja voidaan myös vaihtaa kesken kaiken. Tässä harjoituksessa useimpien on helppo havaita oma ja muiden tyyli osallistua keskusteluun ja toimia ryhmässä. Hoitoalan ammattilaisille tämä on tärkeä taito työelämässä. Kun tunnistaa erilaisia käyttäytymistyylejä, on helpompi ottaa toisen temperamentti huomioon vuorovaikutuksessa ja tukea toista henkilöä.

Noppapeli soveltuu moneen tilanteeseen ja sen tavoitteena on hyödyntää erilaisuutta ja saada uusia ideoita. Ensin määritellään aihe, johon liittyen paperilla on numeroituja kysymyksiä. Pienryhmässä jokainen heittää vuorollaan noppaa ja lukee silmäluvun osoittaman kysymyksen vastaten siihen. Harjoitus tukee luetun ymmärtämistä ja toimii hyvin esimerkiksi tenttiin valmistautumisessa. Lisäksi jokainen pääsee vuorollaan ääneen ja toisten vastauksista voi oppia lisää tai saada aiheeseen uuden näkökulman.

Nimiympyrässä jokainen sanoo vuorotellen edellis(t)en ja oman nimensä. Temperamenttierot voivat tulla näkyviin siinä, miten opiskelijat suhtautuvat harjoitukseen, mutta useamman kierroksen jälkeen hitaimmatkin siniset pääsevät mukaan vauhtiin. Harjoitusta voi varioida sen mukaan, miten tuttuja opiskelijat ovat keskenään, esim. lisätään nimen perään oma vahvuus. Näin ryhmän jäsenet oppivat erilaisia asioita toisistaan.

Sokon kuljettaminen on introverteille vihreille ja sinisillekin turvallinen harjoitus, sillä siinä ei välttämättä tarvitse puhua. Ohjeistuksessa voi sanoa, että opiskelija kuljettaa toista ympäri tilaa varoen törmäämästä mihinkään. Ensin harjoitus voidaan tehdä ilman sanallista kuvailua ja variaatiossa harjoitus voidaan tehdä sanallisesti kuvailemalla ympäristöä.

3.3. Opetus

Kaikki opiskelijat hyötyvät opetuksen selkeästä rakenteesta, valmistelusta ja kertaamisesta (Räisänen, 2014). Varsinaisen opetuksen aikana hyödynnän väriteoriaa ensinnäkin ajankäytössä ja opetuksen tempossa. Ennen uuden tehtävän alkamista on hyvä pitää pieni tauko, jotta kaikki ehtivät ajatuksineen mukaan (Keltikangas-Järvinen, 2006: 133). Ollessani itse rauhallinen vihreä, minun on hyvä muistaa, että punaiset ja keltaiset tulevat helposti kärsimättömäksi, joten välillä opetuksessa on hyvä edetä nopealla tempolla. Jotta siniset ja vihreät opiskelijat pysyvät mukana, opetuksessa on kuitenkin hyvä pitää taukoja ja antaa aikaa opiskelijoiden ajatella ja pohtia rauhassa.

Opetuksessa on myös tärkeä olla erilaisia tehtäviä: itseopiskelua ja –pohdiskelua, pariporinoita, ajatusten vaihtoa pienissä ryhmissä, kirjoittamista, lukemista, tiedonhakua eri lähteistä, opitun työstämistä ja kertaamista. Aiemmin mainitsemiani toiminnallisia ryhmätyömenetelmiä ja draamapedagogiikkaa aion myös hyödyntää opetuksessani. Hoitoalalla erityisen hedelmällinen opetusmenetelmä on mielestäni juuri pedagogisen draaman käyttö. Sen avulla opiskelijat saavat kokemuksia erilaisissa rooleissa toimimisesta sekä oppivat empatiaa ja ongelmanratkaisua (Erkkilä, 2014).

Toinen esimerkki väriteorian hyödyntämisestä opetuksessa on väitekorttien käyttö. Harjoituksessa esitetään erilaisia väitteitä, joihin jokainen opiskelija antaa mielipiteensä nostamalla joko punaista korttia E (en ole samaa mieltä), vihreää korttia K (olen samaa mieltä) tai keltaista ?-korttia (en osaa sanoa). Jokainen siis osallistuu harjoitukseen koko ajan. Jokaisen kysymyksen jälkeen pyydän yhtä kunkin kortin nostanutta perustelemaan valintansa. Tällä tavoin esitetyistä asioista nousee erilaisia näkökulmia esille, kaikilta kysytään jossain vaiheessa eivätkä samat ihmiset ole koko ajan äänessä. Harjoitus on hyvä aktivointimenetelmä ja toimii myös työelämässä.

Väriteorian hyödyntäminen ilmenee myös siten, että opetuksessa otetaan huomioon opiskelijoiden yksilöllisyys. Aktiiviselle opiskelijalle on hyvä olla liikkumista mahdollistavia tehtäviä, erittäin puhelias opiskelija voi olla syytä sijoittaa luokan etuosaan tai vaihdella istumajärjestyksiä, jotta hän ei häiritse rauhaa ja hiljaisuutta opiskelussaan tarvitsevaa opiskelijaa. Yksilöllisyys ei tarkoita eriarvoisuutta, koska samanlainen opetus on aina valinta jonkun temperamentin suuntaan. (Keltikangas-Järvinen, 2006: 179–180.)

3.4. Arviointi

Temperamentti vaikuttaa siihen, miten opettaja näkee opiskelijan. Tämä puolestaan vaikuttaa arviointiin. (Keltikangas-Järvinen, 2006: 140.) Tasapuolisen ja oikeudenmukaisen arvioinnin varmistamiseksi arvioinnin on oltava perusteltua ja läpinäkyvää. Arvioinnin kriteerit on oltava etukäteen selvillä, selkeät ja kaikkien tiedossa, jotta siniset ja punaiset opiskelijat voivat hyväksyä ne. Heillehän rationaalisuus ja asiaperusteisuus on tärkeää. Arvioinnissa yksilöllisyys on yhtä tärkeä. Opiskelijaa ei verrata muihin, vaan omaan kehittymiseensä. Erityisen tärkeää on arvioinnin jatkuvuus, joka mielestäni sopii hyvin väriteoriaan. Koska opiskelijat ovat temperamentiltaan erilaisia, jatkuvalla arvioinnilla saa kattavan kuvan opiskelijan osaamisesta, jota arvioidaan suhteessa opetussuunnitelmassa kirjattuun oppimis- tai osaamistavoitteisiin.

Aivan kuten opetuksen suunnittelu- ja toteutusvaiheessa, myös arviointivaiheessa käytän monipuolisia menetelmiä hyödyntäessäni väriteoriaa. Itsearviointi on hyvä olla sekä kirjallista että suullista. Siniset ja vihreät opiskelijat tarvitsevat aikaa miettiä, kun taas keltaisille ja punaisille on tärkeä saada puhua ajatuksiaan. Ulospäin suuntautuneille opiskelijoille on myös tärkeä keskustella, joten vertaisarviointi on tässä oiva menetelmä.

Opettajana haluan, että opiskelijat arvioivat opintojakson ja opetukseni onnistumista. Tässäkin voin käyttää erilaisia arviointimenetelmiä. Hymynaamoista valitseminen on yleensä helppo keino kerätä arviointia. Lisäksi kysyisin, missä onnistuin erityisen hyvin ja missä asioissa voisin vielä kehittää opetustani.

-----------------------------

LÄHTEET:

Dunderfelt, T. 1998. Henkilökemia. Yhteistyö erilaisten ihmisten välillä. Söderkulla: Dialogia.

Erkkilä, R. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Toiminnalliset ryhmätyömene-telmät 4.-5.4.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

Keltikangas-Järvinen, L. 2006. Temperamentti ja koulumenestys. Helsinki: WSOY.

Länsitie, Janne. 2014. Draamapedagogiikan työpajat 5.-6.6.2014. Oulun ammatilli-nen opettajakorkeakoulu.

Räisänen, M. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Opettajan vuorovaikutustaidot 12.–13.9.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

VÄRIEN VOIMA

Sininen temperamentti on sisäänpäin suuntautunut, harkitseva, kyselevä ja luotettava. Temperamentiltaan sininen ihminen on asiakeskeinen, pidättyväinen ja muodollinen. (Räisänen, 2014.) Sininen ihminen ajattelee ja harkitsee. Hän on tunneilmaisuissaan varovainen ja jopa varautunut, joten voimakkaatkin tunteet harvoin näkyvät ulospäin. Sinisen vahvuutena on perusteellinen harkinta ja eri tekijöiden huomioon ottaminen, analysointi ja järkevyys. Heikkoutena sinisellä ihmisellä voi olla negatiivisuus, pessimistisyys, liiallinen kriittisyys ja epäkäytännöllisyys. Vuorovaikutuksessaan sininen henkilö arvostaa läheistä pientä piiriä, mutta voi käyttäytyä liian kontrolloivasti. (Dunderfelt, 1998: 50–51.)

Punainen temperamentti on sinisen tavoin asiakeskeinen, mutta ulospäin suuntautunut, määrätietoinen ja nopea (Räisänen, 2014). Dunderfeltin (1998: 52–53) mukaan temperamentiltaan punainen ihminen on ajattelussaan käytännöllinen ongelmanratkaisija ja tunneilmaisussaan voimakkaan suora ja toisinaan harkitsematon. Punainen on tahtoihminen, tehokas ja nopea toimissaan. Punaisen temperamentin hyviä puolia ovat energisyys ja rohkeus, kun taas heikkoudeksi voivat muodostua punaisen itsekeskeisyys ja aggressiivisuus. Vuorovaikutuksessaan punainen ihminen voi energisyydellään innostaa, mutta toisaalta myös suoruudellaan loukata toisia.

Keltainen temperamentti on punaisen tavoin ulospäin suuntautunut, mutta suurpiirteisempi vaikuttaen toisinaan pinnalliselta. Keltainen ihminen on avoin, ihmisistä kiinnostunut, tunteellinen ja epämuodollinen. (Räisänen, 2014.) Temperamentiltaan keltainen on hyväntahtoinen ja energinen ihminen, joka mielellään puhuu ja rakentaa yhteyksiä toisiin ihmisiin. Ajattelussaan keltaisella ihmisellä riittää ideoita ja mielikuvitusta. Intuitiivisuus ja rikas tunneilmaisu ovat keltaisen vahvuus, mutta lyhytjänteisyys puolestaan heikkous. Keltainen ihminen on sosiaalinen ja optimistinen, mutta temperamentiltaan keltainen ihminen voi toisinaan kieltää totuuden eikä välttämättä jaksa ponnistella vaikeuksien yli. (Dunderfelt, 1998: 54–55.)

Vihreä temperamentti on keltaisen tavoin ihmiskeskeinen, mutta sinisen tavoin sisäänpäin suuntautunut. Temperamentiltaan vihreä ihminen harkitsee ja vaikuttaa hitaalta. (Räisänen, 2014.) Dunderfeltin mukaan vihreä ihminen on rauhallinen ja toisinaan jopa huomaamaton. Hyväntahtoisuudessaan vihreä ihminen on kiltti ja avulias. Ajattelussaan vihreä on huolellinen ja maanläheinen. Tunneilmaisussaan vihreä ihminen on hillitty, mutta empaattinen. Vihreä toteuttaa tekemänsä asiat usein perinteisesti ja mahdollisesti hitaasti mutta varmasti. Vihreä on mielellään vuorovaikutuksessa pienen piirin kesken ja hän on diplomaattinen ja luotettava. Vihreän temperamentin vahvuutena on sympaattisuus ja heikkoutena muutosvastaisuus ja alistuvuus.

Kukaan ihminen tuskin on temperamentiltaan puhtaasti vain yhtä väriä. Useimmat meistä ovat suurimmaksi osaksi tai vahvasti yhtä väriä omistaen piirteitä 2-3 muusta väristä. Opettajan vuorovaikutustaidot –opintojakson lähipäiviin liittyen tein aloitustehtävänämme olleen kanssakäymistyylin arvioinnin omista taipumuksistani vuorovaikutustilanteissa. Arviointi tehtiin tilanteesta, joka on itselle uusi, vapaamuotoinen 20 toisilleen tuntemattoman henkilön tapaaminen. Sain tulokseksi alla olevan kuvion, jonka mukaan olen vahvasti vihreä, mutta minulla on myös keltaisen ja sinisen temperamentin piirteitä. Vähiten minussa tämän arvioinnin mukaan on punaista temperamenttia. Mielenkiintoista on, että voin tunnistaa itseni tästä arvioinnista. Allekirjoitan sen, että minussa on erittäin vähän punaista. Toisaalta eri tilanteissa meistä ihmisistä tulee esille eri piirteitä. Esimerkiksi tilanteessa, jossa ryhmän kaikki yksilöt ovat pääasiassa vihreitä, työn sujuvuuden onnistumiseksi jokaisen on otettava oma roolinsa ja ehkä muutettava omaa tavanomaista tyyliään, jotta työ etenee. Se, jolla on myös punaisen piirteitä, alkaa ehkä työnjohtajaksi. Keltainen ideoi ja sininen harkitsee, mikä ideoista on toteuttamiskelpoinen. Lopulta vihreä varmistaa, että työ tulee tehdyksi.

Samoin eri ympäristöissä ihmisistä tulee erille erilaisia piirteitä. Tuttujen kesken tai omassa perheessä yksilöstä tulee esille eri piirteitä kuin työssä tai vapaa-ajan harrastuksessa. Teetin samaisen arvioinnin perheelleni ja tuloksen mukaan meillä asuu vihreän äidin lisäksi kaksi vahvasti sinistä (isä ja esikoistytär, joiden kuviot ovat lähes suorakulmaisia kolmioita sinisellä alueella) ja yksi äitinsä tavoin monityylinen, mutta vahvimmin sininen kuopuspoika, jonka kuvio on äitiin verrattuna kääntynyt 90 astetta vasempaan suuntaan. Meillä asuu kotona siis tyyneys ja rauha?

-----------------------------------

LÄHTEET:

Dunderfelt, T. 1998. Henkilökemia. Yhteistyö erilaisten ihmisten välillä. Söderkulla: Dialogia.

Räisänen, M. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Opettajan vuorovaikutustaidot 12.–13.9.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

TEMPERAMENTTITEORIA

Keltikangas-Järvisen (2006: 22–24) mukaan temperamentti on ihmisessä synnynnäisesti oleva ja varhain ilmenevä, pysyvä, ulospäin havaittavissa oleva käyttäytymistyyli, jonka avulla yksilö reagoi ulkoisiin ärsykkeisiin. Joidenkin tutkijoiden mukaan temperamentti on yksilöllinen tyyli reagoida myös sisäisiin ärsykkeisiin eikä se välttämättä näy ulospäin, kuten omien tunteiden säätely. Ei ole olemassa yhtä parasta tai oikeaa tyyliä reagoida ulkoiseen ja sisäiseen maailmaan, vaan kaikki temperamentit ovat yhtä arvokkaita. On siis vain olemassa erilaisia tapoja reagoida ja toimia, kuten esimerkiksi hitaus, kärsimättömyys, hiljaisuus ja äänekkyys.

Temperamentti koostuu useista piirteistä, joiden avulla voidaan muodostaa yksilön temperamenttiprofiili. Tällaisia piirteitä ovat esimerkiksi ärtyvyys, intensiivisyys, aktiivisuus, sensitiivisyys, positiivisuus ja negatiivisuus. (Keltikangas-Järvinen, 2006: 25–26.) Temperamenttiteorian mukaan jokaisella ihmisellä on oma mieltymyksensä tietynlaiseen toimintatyyliin, kuten tapa reagoida ympäröivään maailmaan, tunteiden ilmaisu, asioiden käsittely ja keskustelu. Jokainen toimii sillä omalla luonteenomaisella tyylillään, joka on tutuin ja vaivattomin tapa toimia. (Räisänen, 2014.)

Ennen varsinaista pohdiskeluani värityyppiteorian hyödyntämisestä ammattiopettajan työssä, esittelen työni pohjana olevaa temperamenttiteoriaa, jota kuvataan eri väreillä. Tässä tehtävässä keskityn lähinnä Dunderfeltin (1998) esittämään väriteoriaan, jossa yksilö voi olla temperamentiltaan sininen, vihreä, punainen tai keltainen.

--------------------------

LÄHTEET:

Keltikangas-Järvinen, L. 2006. Temperamentti ja koulumenestys. Helsinki: WSOY.

Räisänen, M. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Opettajan vuorovaikutustaidot 12.–13.9.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

OPPITUNTISUUNNITELMA

Draamapedagogiikan kurssin oppimistehtäviin kuului draaman työtapoja hyödyntävän oppitunnin suunnitteleminen. Koska en toimi opettajana ja opetusharjoittelusuunnitelmani on vielä avoinna, tein oppituntisuunnitelman ja siihen liittyvän opetustuokion omassa työssäni. Kollegani järjestivät kuurosokeille ikääntyneille ihmisille kurssin, jossa sain mahdollisuuden pitää "oppitunnin" muistiasioista. Minulle oli annettu aikaa kuuden oppitunnin verran. Käsittelen tässä ensimmäistä kahden tunnin sessiota.

Draaman työtapojen käyttö kuurosokeiden kurssilla on perusteltua. Kuten Owens & Barber (2010: 10-11) korostavat, draaman käytön lähtökohtana ovat arvot, joihin uskomme. Pelkkä opettajan luennointi ei mielestäni auta kurssilaisia oppimaan muistiasioista. Käytännön kokemusten ja harjoitusten kautta heillä on mahdollisuus kiinnostua aiheesta ja soveltaa sitä omaan elämäänsä. Draaman avulla oppiminen on laadukasta. Olennaista kuurosokeiden kurssilla on myös se, että he saavat siellä voimaannuttavia kokemuksia, pääsevät kertomaan ajatuksistaan ja kokemuksistaan sekä kuulevat niitä toisiltaan, mikä on mahdollista draaman keinoin.

Opetustuokioni kokonaistavoite: kurssilaiset saavat tietoa muistin toiminnasta, muistipulmista ja niiden ennaltaehkäisystä. Lisäksi tavoitteena on tehdä erilaisia muistin toimintaa edistäviä harjoituksia.

Tämän opetustuokion tavoite ja tarkoitus: lapsuuden muistelu, virittäytyminen teemaan.

Opetustuokion ajankohta: 9.9.2014 klo 15-17

1. Johdanto, esittäytyminen

• oma esittely, kuka minä olen
• jokaiselle annetaan yksi arkinen tavara, jota kukin vuorotellen kuvailee ja kertoo, mikä esine on ja mihin sitä voisi käyttää (vrt. Owens & Barber 2000: Pelit ja leikit s 26 ja Arvausleikki s. 30)
• lisäksi jokainen kertoo, mikä lapsuuden muisto esineestä tulee mieleen ja onko esine edelleen tarpeellinen
• tarvikkeet: sitruspuristin 2 kpl, puinen voiveitsi 2 kpl, kuksa 2 kpl

• tarkoituksena virittäytyä teemaan
• kurssilaiset ovat keskenään tuttuja ja esittäytyneet jo toisilleen kurssin alkaessa aamupäivällä, joten siihen ei tarvitse käyttää aikaa
• koska kurssilaisten joukossa oli kuurosokeita, tuntoaistin käyttö ja kuvailu on tärkeää
• esineen esittely itsensä esittelyn sijaan rentouttaa ja antaa mahdollisuuden ilmaista itseään vapaasti ja luovasti

2. Muistiharjoitus 1-2-3

• parittain luetellaan luvut 1, 2 ja 3 vuorotellen
• tarkoituksena virittäytyä, toimia parin kanssa yhteistyössä (Työpaja 2)
• kun 1-2-3 sujuu, vaihdetaan 2:n paikalle käsien läpsäytys yhteen
• epäonnistuminen ei ole vaarallista

3. Ajatusmatka

• vaihe 1 ohjeistus: palaa mielessäsi lapsuuteen tai niin kauas, että löydät muiston metsästä, ajattele, millaista siellä on, miltä iholla tuntuu, onko lämmin vai kylmä, mikä vuodenaika, miltä jalkojen alla tuntuu, mitä kädet tuntevat, vietä hetki siinä tunnelmassa
• vaihe 2: kerro hetkestä ja mitä ajatuksia se herätti joko parille tai koko ryhmälle
• tarkoituksena muistelu, mielikuvituksen herättely, aivojen ärsyttäminen

4. Keskustelu

• millaisia muistoja heräsi, millaisia leikkejä lapsuudessa leikittiin, liittyivätkö ne metsään
• tavoitteena itsensä ilmaisu ja kertominen, muistelu

5. Kolmiulotteisen taulun teko

• vrt. Owens & Barber 2002: Yhteinen piirtäminen s. 26
• tarkoituksena konkreettinen käsillä tekeminen muistojen pohjalta, luovuus ja leikki
• taulun pohjana sammal matalassa laatikossa pöytätasolla
• tarvikkeet: kävyt, oksat, tuliktikut, jäkälää, kaarnan paloja, varpuja, naavaa, kasveja
• ensin tehdään käpylehmiä kävyistä ja oksan palasista/tulitikuista
• jokainen vie vuorollaan käpylehmänsä sammaleelle ja lisää halutessaan asetelmaan materiaalia, niin että asetelmasta muodostuu metsä-asetelma

6. Keskustelu taulusta

OPPITUNNIN KULKU JA REFLEKTOINTI

Kurssilaisia oli yhteensä 7, joista kaksi avioparia. Tosin en heti ymmärtänyt, että yksi mukanaolija oli myös kurssilainen, joten tässä opetustuokiossa jaoin ensimmäisessä tehtävässä vain 6 esinettä ja toisessa tehtävässä vain 3 paria. Lisäksi paikalla oli 8 viittomakielentulkkia ja 2 kollegaani. Puolet kurssilaisista oli minulle entuudestaan tuttuja. Minusta ilmapiiri vaikutti leppoisalta ja luottamukselliselta.

Ensimmäinen tehtävä sujui hyvin. Kurssilaiset tunnustelivat esinettään ja kuvailivat sitä hyvin, kukaan ei heti paljastanut, mikä esine oli. Välillä tuli olo, että ollaan Valehtelijoiden klubissa. Sain oivalluksen, että ihan tavallisistakin esineistä voi keskustella ja jopa löytää niille uusia käyttötarkoituksia. Kun yksi oli esitellyt oman esineensä, kysyin kuka tunnistaa, että itsellä on sama esine ja vuoro siirtyi hänelle. Koska puolet kurssilaisista oli sokeita, esineitä kierrätettiin, jotta kaikilla oli sama käsitys esineistä.

Muistiharjoitus 1-2-3 sujui sekin mukavasti. Tosin yhdellä kurssilaista oli muistiongelmaa eikä hän ymmärtänyt leikin ideaa täysin, mistä syystä parin toista osapuolta alkoi harmittaa. Korostin, että ei haittaa, vaikka laskeminen ei sujukaan, on lupa epäonnistua. Variaatioon ei ollut aikaa ja siirsin sen seuraavalle päivälle. Harjoitus toimi piristävänä herättelijänä.

Ajatusmatkalle johdattelin rauhallisesti puhumalla suunnitelmani mukaisesti. Sen jälkeinen keskustelu oli varsin runsasta ja rönsyilevää. Tuli esille, että moni oli kotoisin maatalosta ja osallistunut maatalon töihin jo nuoresta lapsesta lähtien. Käpylehmien teko oli kaikille tuttua, mutta jalkojen kiinni laittaminen tuomiini käpyihin oli hankalaa. Kaikki veivät käpynsä yhteiseen tauluun ja osa lisäsi siihen jotain tarjolla olevasta luonnon materiaalista. Yksi kurssilaisista oli näkevä ja erittäin taiteellinen, joten hän teki ehkä suurimman osan asetelmasta, josta kuva alla. Sokealle ihmiselle tällaisen taulun tekeminen ei välttämättä ollut niin merkityksellistä, vaikka siihen sai koskea ja sitä sai rakentaa tunnustelemalla.

Seuraavana päivänä jatkoimme erilaisia harjoituksia, mm. hajuun ja tuntoon perustuvaa tunnistamista. Kerroin myös muistin toiminnasta, muistipulmista ja niiden ehkäisystä. Pyysin palautetta, joka oli positiivista. Kurssilaiset kokivat saaneensa uutta tietoa ja harjoitukset koettiin mukavina. Myös oma kokemukseni oli positiivinen ja ryhmähenki oli voimaannuttava.

--------------------------------

LÄHTEET:

Owens, A. & Barber, K. 2002. Draamasuunnistus. Prosessidraaman arviointi ja reflektointi. Helsinki: Draamatyö.

Owens, A. & Barber, K. 2010. Draamakompassi. Prosessidraaman suunnittelu, käytännön työskentely, arviointi ja reflektointi. Helsinki: Draamatyö.

Työpaja 2. Improvisaatio ja tarinankerronta.

DRAAMAPEDAGOGIIKAN YDINKYSYMYKSET

1. Mihin oppiminen draamassa perustuu?

Oppiminen draamassa perustuu luovuuteen, aktiivisuuteen ja sosiaalisuuteen. Oppiminen perustuu yhteistoiminnalliseen oppimiseen, joka on tavoitteellista, vastuullista ja kurinalaista yhdessä työskentelyä. Yhteistoiminnallisessa oppimisessa hyödynnetään ryhmän jäsenten erilaisuutta ja myönteistä keskinäistä riippuvuutta. Rooleissa toimiminen kehittää vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Jokaisen on kannettava vastuuta omasta työskentelystä, sillä ilman sitä ei ryhmässä toimiminen onnistu. (Heikkinen, 2004: 126–127.)

2. Mitä tarkoitetaan vakavalla leikillisyydellä ja esteettisellä kahdentumisella?

Vakava leikillisyys on arkisen elämän vastakohta, mielikuvitusprosessi (Heikkinen, 2004: 55). Heikkisen (2004, 80) mukaan "leikillisyys luo mahdollisuuden sellaiseen vakavuuteen, joka pelkästään keskustelemalla tuntuu usein vaikealta, ellei mahdottomaltakin". Leikki itsessään ehkä mielletään kepeäksi, ajanvietteeksi ja puuhasteluksi, Vakava leikillisyys tuo leikkiin syvyyttä ja tavoitteellisuutta. Tarkoitus on tällöin täyttä totta.

Esteettinen kahdentuminen tarkoittaa Heikkisen (2004: 102–103) mukaan kahden todellisuuden, realistisen ja fiktiivisen maailman, yhtäaikaista läsnäoloa. Se on tilanne, jossa suunnittelemme roolia tai toimimme kuvitteellisessa tilanteessa tai seuraamme fiktiivistä todellisuutta. Esteettisen kahdentumisen kokemukset herättävät ajattelemaan asioita eri näkökulmista ja kuvittelemaan, miltä toisesta voi tuntua. Lisäksi oma realistinen todellisuus voi asettua uuteen valoon ja johonkin omaan pulmatilanteeseen voi sitä kautta löytyä ratkaisu.

3. Mitä ovat draaman genret ja tyypillisimmät työtavat?

Draamakasvatuksen genret Heikkisen (2004: 33–39) mukaan ovat katsojien draama, osallistujien draama ja soveltava draama.

Katsojien draama on esittävää draamaa, jota tehdään muiden katsottavaksi. Tyypillisimmät työtavat esittävässä draamassa ovat esim. näytelmät.

Osallistujien draamassa luodaan fiktiivinen maailma, jossa työskennellään yhdessä osallistujien kanssa. Sen eri lajeja ovat esim. prosessidraama ja forum-teatteri. Nimensä mukaisesti ne koostuvat monesta osasta ja osaharjoituksesta: lämmittely, tarinan kehittely, piirtäminen, keskustelu, still-kuvat, miimiset tilanteet, keskustelu rooleissa, kuuma tuoli ja janat. Työskentely etenee usein yksilö- tai parityöskentelyn kautta pienryhmätyöskentelyyn ja koko ryhmän kanssa työskentelyyn.

Soveltavassa draamassa yhdistetään katsojien draamaa ja osallistujien draamaa. Näin ollen soveltava draama voi kuulua molempiin luokkiin sen mukaan, miten draama työstetään. Soveltavasta draamasta esimerkkejä ovat improvisaatioteatteri ja tarinankerronta. Improvisaatiossa voidaan hyödyntää pelejä ja leikkejä, joiden avulla harjoitellaan keskittymään ja olemaan läsnä. Improvisaatio kehittää ryhmän yhteistoimintaa ja rakentaa ryhmän luottamuksellista ilmapiiriä. Tarinankerronta noudattaa yleensä satukaavaa: Nimi, Alusta, Rutiini, Rutiinin rikkominen, Reagointi ja Ratkaisu/Lopetus. Tarina on ryhmän oma tuotos eikä tarinan etenemisellä ole yhtä vaihtoehtoa. Jos ryhmän yhteistoiminta on huonoa, tarinankerronta ei välttämättä onnistu.

4. Miten draaman menetelmien avulla voi tarkastella eri oppiaineiden sisältöjä?

Draaman menetelmät ovat hyvin monipuolisia. Niissä käytetään verbaalisuutta (tekstit, kirjoittaminen), visuaalisuutta (kuvataide), auditiivisuutta (musiikki), kinesteettisyyttä (tanssi), manuaalisuutta (käsityöt) ja hahmottavuutta (draama). (Heikkinen 2004: 137–138.) Näin ollen draaman menetelmien avulla eri oppiaineiden sisältöjä voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta ja saada oppiaineesta hyvinkin kokonaisvaltainen kuva. Draamakasvatuksessa on kyse jostain todellisuutta vastaavasta ilmiöstä tai ongelmasta, jota tarkastellaan draaman avulla. Draaman menetelmien avulla ilmiötä, oppiaineen sisältöä voidaan tarkastella osa kerrallaan, edetä vähitellen ja prosessin kautta saavuttaa kokonaisuuden hallinta.

5. Miten draamakasvatus voi parantaa erilaisten ryhmien oppimismahdollisuuksia?

Kuten edellä on mainittu, draamakasvatuksessa käytetään monia tiedonhankintamuotoja. Koska oppijat ovat erilaisia, monipuolisten menetelmien käyttö antaa jokaiselle oppijalle mahdollisuuden oppia ja saavuttaa positiivisia kokemuksia. Yksi oppii itse tutkimalla, toinen oppii kuuntelemalla, kolmas oppii ryhmässä. Erilaisten menetelmien käyttö antaa jokaiselle mahdollisuuden oppia. Monipuoliset menetelmät, joissa hyödynnetään eri aistikanavia, tukevat kokonaisvaltaisesti oppimista ja antavat parhaat edellytykset oppimiselle.

------------------

Lähde:

Heikkinen, Hannu. 2004. Vakava leikillisyys. Draamakasvatusta opettajille. Kansanvalistusseura.

DRAAMAN TOIMINTAPERIAATTEET OMAN ALAN OPETUKSESSA

Tarkastelen tässä ruotsin kielen opetusta osana sairaanhoitajan ammattikorkeakouluopetusta. Koska en ole toiminut opettajana, voin tässä vain kuvitella alan tyypillisiä opetustilanteita ja draaman toimintaperiaatteisen soveltamista niissä.

Sairaanhoitajan opetussuunnitelman mukaisten osaamistavoitteiden ja teemojen mukaan opiskelija:

• pystyy toimimaan oman alansa työympäristössä ruotsin kielellä
• pystyy vuorovaikutteiseen asiakaslähtöiseen viestintään
• osaa hankkia ja hyödyntää omaan alaansa liittyvää tietoa sekä kehittämään asiantuntijuuttaan
• osoittaa myönteistä asennetta ruotsin kielen oppimiseen myös itsenäisen opiskelun avulla
• opiskelija suorittaa valtionhallinnon kielitutkintoa vastaavat ruotsin kielen opinnot ja saavuttaa taidot, jotka vastaavat vähintään eurooppalaisen viitekehyksen tavoitetasoa B1.1 (Lapin ammattikorkeakoulu, 2014.)

Opetustilanteissa painottaisin erilaisia vuorovaikutustilanteita, käytännön tilanteita ja niissä harjoittelua. Vuorovaikutuksen harjoittelu alkaa tervehtimisestä ja arkisista keskusteluista. Lyhyitä tutustumis- ja keskittymisharjoituksia draaman keinoin voisi toteuttaa ruotsin kielellä. Uusien sanojen opettelussa voisi käyttää leikkejä, jotta tulisi toistoa ja sanat jäisivät mieleen.

Sairaanhoitajaopiskelijat harjoittelisivat kieltä erilaisissa hoitotilanteissa: esim. vastaanottohaastattelu, hoitotoimenpiteen suorittaminen ja kotiutustilanne. Opiskelijat tarvitsevat tietysti alan sanastoa, jonka he saisivat kirjallisena. Myös muita vuorovaikutustilanteita voi harjoitella ruotsin kielellä. Pienryhmätyöskentelyn avulla kaikki pääsevät käyttämään kieltä ja harjoittelemaan sitä.

Kirjallisen kielitaidon kehittäminen voisi toteuttaa erilaisten hoitoalan tekstien tutkimisen avulla joko itsenäisesti tai pienissä ryhmissä. Teksteistä pitäisi hakea tietoa tai vastauksia kysymyksiin. Tekstien pohjalta voisi myös tehdä keskusteluharjoituksia ryhmissä.

Sairaanhoitajan ruotsin kielen opetuksessa voisi käyttää esim. Owens & Barberin (2002: 27–31) mukaisia seuraavia työtapoja ja tekniikoita: 

Haastattelu

Haastattelussa yksi kysyy ja toinen vastaa. Haastattelupohja voi olla valmis tai sen voi tehdä pienessä ryhmässä. Haastattelu soveltuu yllä mainitsemani vastaanottotilanteen harjoitteluun. 

Simulaatio

Simulaatiossa harjoitellaan kuviteltua tapahtumaa oikeilla välineillä oikeaa tilannetta vastaavassa ympäristössä, esim. elvytys tai potilaan nosto. Simulaatio sopii kaikenlaisten hoitotilanteiden harjoitteluun. Samalla opiskelijat harjoittelevat huomaamattaan myös vuorovaikutusta.

Virallinen viesti tai kirjallinen dokumentti

Virallinen viesti tai kirjallinen dokumentti on hyvä keino harjoitella oikeita työtilanteita varten, joissa pitää esim. kirjata potilaskertomukseen ja antaa jatkohoito-ohjeet kirjallisena ruotsiksi. Lisäksi esim. CV:n teko ruotsiksi ja kuviteltu työhaastattelu valmentavat mahdolliseen työnhakuun ja ovat oivallisia esimerkkejä draaman käytöstä opetuksessa.

Puhelinkeskustelu

Sairaanhoitajan pitää työssään usein keskustella potilaiden, omaisten ja yhteistyötahojen kanssa myös puhelimessa. Sellaisen tilanteen harjoittelu myös ruotsiksi on suoraan draamapedagogiikan ajattelumallin mukaista.

Kokoukset

Hoitotyössä on jatkuvasti kokouksia, esim. raportit ja osastotunnit. Niitäkin voi harjoitella ruotsiksi. Kokoustilanteissa on hyvä mahdollisuus kokeilla erilaisia rooleja, kuten puheenjohtaja ja sihteeri. Lisäksi draamapedagogiikkaa voi hyödyntää kehittämällä yhdessä konfliktitilanne, jolloin lähestytään prosessidraaman ja foorumiteatterin keinoja.

Draamapedagogiikka soveltuu siis kaiken kaikkiaan hyvin ruotsin opiskeluun hoitoalalla. Lapin ammattikorkeakoulussa ruotsin kieliopinnot toteutetaankin yhteen opintojaksoon integroituna kokonaisuutena (Lapin ammattikorkeakoulu, 2014).

--------------------------

Lähteet:

Lapin ammattikorkeakoulu. 2014. SoleOPS. https://soleops.lapinamk.fi/opsnet/disp/fi/ops_OpetTapTeks/tab/tab/sea?opettap_id=8560760&stack=push).

Owens, A. & Barber, K. 2002. Draamasuunnistus. Helsinki: Draamatyö.

OMA OSAAMINEN JA DRAAMAN HYÖDYNTÄMINEN OMASSA OPETUSTYÖSSÄ

Draaman hyödyntäminen opetuksessa on muun muassa erilaisten pelien ja leikkien käyttöä, toisin sanoen erilaisia harjoituksia, joissa hyödynnetään fiktiota ja todellisuutta. Draaman ohjaaminen edellyttää opettajalta heittäytymistä ajatusleikkeihin ja toimimista kahdessa eri ulottuvuudessa - reaalisessa ja fiktiivisessä maailmassa. Opettaja luo mahdollisuuksia, joissa voi oppia, kokeilla, tutkia ja ihmetellä ja harjoitella sosiaalisia leikkejä. Opettaja on pedagoginen asiantuntija, joka tietoisesti käyttää draaman eri alalajeja opetuksessaan. Hän organisoi ja koordinoi ryhmän toimintaa, kyselee, epäilee ja innostaa. Opettaja myös auttaa, myöntelee ja kieltää, jotta ryhmä etenee prosessissaan. (Heikkinen 2004, s. 155-175.)

Uskon pystyväni luomaan ryhmässä turvallisen ilmapiirin, jotta ryhmäläiset uskaltavat heittäytyä. Itse ainakin olen valmis heittäytymään ja innokas kokeilemaan uusia menetelmiä. Koska opettajan kokemusta ei ole juuri kertynyt, ei ole vanhoja kaavojakaan, joihin voisi kangistua, vielä. Toisaalta, en tunne vielä riittävästi kaikkia draamapedagogiikan menetelmiä, jotta voisin niitä täysin hyödyntää omassa opetustyössäni. Tämä vaatiikin aikaa ja tutustumista, opettelua ja harjoittelua, olenhan opettajan polkuni alkutaipaleella.

Kesäkuussa käymieni työpajojen avulla olen päässyt tutustumaan draaman eri alalajeihin. Tutustumis- ja ryhmäytymisvaiheessa sekä välipaloina, jäänsärkijöinä ja palauttavina harjoituksina koen pystyväni draaman keinoja hyödyntämään. Itse asiassa tutustumiseen ei juuri muita keinoja mielestäni kannattaisi käyttääkään.

Kielenopetuksessa draaman keinoja voi osin käyttää esim. välipaloina ja keskittymsiharjoituksina. Prosessidraamaa tai foorumiteatteria en osaisi soveltaa kielenopetuksessa. Ne sopisivat hyvin terveydenhuoltoalan opetukseen, mutta itse menetelmät ovat minulle vielä uusia ja sen verran vieraita, että en ehkä vielä uskaltaisi niitä soveltaa. Mutta ehkä osia niistä voisin jo soveltaakin. Joka tapauksessa ne ovat varteenotettavia keinoja ja hyviä menetelmiä keskustelun synnyttämiseen. Terveydenhuoltoalan ammattilainen tarvitsee hyvää empatiakykyä ja sellaisen kasvattamiseen draaman keinot sopivat mielestäni erityisen hyvin.

Työelämäosaamisen näkökulmasta draamapedagogiikan harjoituksia voi hyödyntää työelämässä esim. muutos- ja konflitktitilanteissa sekä haastavien tilanteiden käsittelyssä. Koska esim. prosessidraama-työskentely onnistuakseen on aikaa ja keskittymistä vaativa menetelmä, sille pitää varata vähintään muutama tunti. Työpäivän aikana se ei siis välttämättä onnistuisi, vaan menetelmän käyttö vaatii rauhallisen ja häiriöttömän tilan.

--------------

Lähde: 

Heikkinen, Hannu. 2004. Vakava leikillisyys. Draamakasvatusta opettajille. Kansanvalistusseura.