Opetussuunnitelma
Opetussuunnitelma on käsittääkseni opetuksen
ohjenuora, jota pitää noudattaa. Siellä sanotaan, mitä tutkintoon tai
rajatumman opetussuunnitelman mukaisesti opintojaksoon kuuluu ja mitä siellä opiskelijan
pitäisi oppia. Tai siis, mitä pitäisi osata sen jälkeen. (Räisänen 2013a) Opettajan kädet on
siis aika sidotut, kun yrittää noudattaa tai pitää
noudattaa opetussuunnitelmaa. Toisaalta se on helpottavaa ja antaahan se
yhtenäisyyttä opetukseen kaikkialla, missä sitä tutkintoa voi opiskella. Vai
antaako? Mieleeni tulee omat opiskeluajat, jolloin esim. vertailtiin MIkkelin
sairaanhoito-oppilaitoksessa ja Pieksämäen diakoniaopistossa opiskelleita
sairaanhoitajia. Ensin mainitusta valmistui "teknisiä" suorittajia,
joilla ehkä käden taidot oli hallussa paremmin. Jälkimmäisestä opinahjosta
valmistuneet sairaanhoitajat olivat kuuluisampia inhimillisyydestään ja ihmisen
kohtaamisen taidoistaan. Sama opetussuunnitelma kai siellä oli taustalla?
Opetussuunnitelma on työkalu, kuten laudat ja naulat. Kukin oppilaitos tekee
kai omat soveltamisohjeensa tai oppilaitoskohtaisen opetussuunnitelman, jossa
otetaan omat painotukset ja resurssit huomioon. Ja viime kädessä
luokkatilanteessa opettaja soveltaa omalla tavallaan. Itse koen hyvänä, että on
opetussuunnitelma, siihen opetuksen voi nojata ja rajata.
Opetusmenetelmien luokittelu ja opetuksen monipuolistaminen
Jotenkin ei nyt aukea...ai joo, siis miten
opiskelija- tai opettajakeskeinen opetusmenetelmä on... Mietin tuossa Opettajan käsikirjassa (Hyppönen & Linden 2009, 34-54) olevia eri menetelmiä ja olen kokenut ahaa-elämyksen sen suhteen,
miten monia eri menetelmiä on. Mutta silti usein luento-opetus vallitsee. Vai vallitseeko?
Pohtiessani hoitotieteen opintojani, niin huomaan, että siellä käytettiin
hyvinkin monenlaisia menetelmiä, sittenkin. Yhdellä kurssilla käytettiin esim.
Learning cafe-menetelmää, ja se oli kyllä hyvin onnistunut.
Tutkimusmenetelmä-kurssilla käytettiin ryhmätyömenetelmiä. Viimeinen,
hoitotieteen syventävä kurssi oli haastava. Meillä oli alku- ja loppuluennot.
Välissä tehtiin ryhmässä erilaisia tehtäviä. Meidän piti mm. haastatella
hoitotyön johtajaa jostain aiheesta ja pitää opetustuokio tutkimastamme
teemasta. Eli hyvin monipuolisesti oli eri opetusmenetelmiä käytetty tuossa
kurssissa. Joka välissä piti tutkia tieteellistä kirjallisuutta ja kirjoittaa
raportti yhdessä. Ihan lopuksi oli suullinen ryhmätentti, jossa saimme lopuksi
arvioida osaamistamme. Kurssi oli haastava ja työläs, mutta luulenpa, että
opimme todella paljon ja nimenomaan syventävää tietoa. Lisäksi harjaannuimme
tieteellisen tiedon hakemisessa ja raportoimisessa. Kaupan päälle tuli ryhmässä
toimimista ja erilaisuuksien hyödyntämistä ja sietoa...
Tärkeintä eri opetusmenetelmien käytössä kai
on se opiskeltava asia, sen kai pitäisi määrätä opetusmenetelmän valinta (Räisänen 2013a).
Näissä APE-opinnoissa joudumme vähän pakosta miettimään joka kerralle eri
menetelmän käyttöä. Tässä vain pelkkä opiskeltava aines ei sanele ehtoja, vaan
viruaalisuus ja ryhmien koko asettaa omat haasteensa. Näiden lisähaasteiden
takia ei vain voi käyttää jotain menetelmää, vaikka aiheeseen sopisi. Miksi
mulle usein tulee ensimmäisenä mieleen joku menetelmä, jossa lukee "vaativa".
Huomasin virtuaali-istunnossa, että oma tausta vaikuttaa paljon. Siitä johtuen
pitää jotain menetelmää "tosi hyvänä" eikä osaa ajatella, että
menetelmä ei sovikaan kaikille opiskelijoille. Esim. draaman käyttö voi olla
joillekin opiskelijoille kauhistus. Sitten tulee eri kulttuurit, miten
ajatellaan joistain asioista. Huh, opettajan pitäisi osata ennakoida niin monia
asioita, ottaa huomioon. Ehkä siksi on hyvä panostaa ryhmään tutustumiseen ja
käyttää vaihdellen erilaisia menetelmiä, jokaiselle jotain-periaatteella.
Silloin toivon mukaan kaikilla opiskelijoilla on mahdollisuus oppia.
Opetuksen perusperiaatteet
Tämä oli oma aihe, ja aluksi en meinannut
päästä sen sisään ollenkaan. Materiaalia ei löytynyt sellaisenaan otsikolla
hakiessa. Ensin tuli mieleen eettiset periaatteet ja arvot, esim. kohdella
tasa-arvoisesti, kunnioitus jne. Lopulta ryhmässämme syntyi opetusta varten se,
minkä luulisin kuvaavan opetuksen perusperiaatteita hyvin. Eli on olemassa lait ja säädökset (ks. Opetus- ja kulttuuriministeriö 2013), opetussuunnitelmat ja ohjeet, sitten opettajan toiminta, johon
kuuluu opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi ja vielä on se käytäntö,
joka loppujen lopuksi muovaa niitä periaatteita. Mielestäni Syrjäläinen (2003) on
väitöskirjassaan osunut aika oikeaan sanoessaan, että opetus on jatkuvaa vuoropuhelua
näiden ylemmän tason ohjeiden ja käytännön toiminnan välillä. Opettaja tietää,
mitä opetussuunnitelmassa on, mutta jos käytännössä tulee joku seikka, joka on
otettava huomioon, niin siitä on joustettava. On oltava toisaalta
selkärankainen ja toisaalta joustava ja muuntautumiskykyinen!
”Jokainen
opetus-
ja oppimistilanne (situaatio)
luo kokemuksen, jossa toisaalta opettajan
omat pedagogiset tavoitteet, periaatteet ja ihanteet sekä toisaalta kontekstin
tekijät ovat
jatkuvassa vuoropuhelussa keskenään.” (Syrjäläinen
2003, 258)
LÄHTEET:
Hyppönen, O. & Linden,
S. 2009. Opettajan käsikirja −
opintojaksojen rakenteet, opetusmenetelmät ja arviointi. Teknillinen
korkeakoulu, Opetuksen ja opiskelun tuki. Teknillisen korkeakoulun
Opetuksen ja opiskelun tuen julkaisuja 4. Espoo.
Opetus- ja kulttuuriministeriö 2013. Ammatillista koulutusta koskevat lait ja säädökset. Viitattu 30.12.2013 http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/yleissivistaevae_koulutus/lait_ja_saeaedoekset/.
Räisänen, M. 2013a. Opetussuunnitelmat ja opetuksen peruspilarit. APE 4 -luentomateriaali 18.9.2013 Optimassa. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu, Oulu.
Syrjäläinen, Erja. 2003. KÄSITYÖN OPETTAJAN PEDAGOGISEN TIEDON LÄHTEELTÄ: Persoonalliset toimintatavat ja periaatteet käsityön opetuksen kontekstissa. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. (Suosittelen luettavaksi!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti