VÄREISTÄ VOIMAA HOITOALAN OPETUKSESSA

Osallistuin Oamkin opettajakorkeakoulun ammatillisen opettajan vapaasti valittavien opintojen Opettajan vuorovaikutustaidot -opintojakson lähiopetuspäiville syyskuussa 2014. Opintojaksoon kuuluu tämä oppimistehtävä, jossa pohdin miten hyödynnän konkreettisesti temperamenttiteoriaa ammattiopettajan työssä. Koska en toimi ammatillisena opettajana, joudun pääasiallisesti kuvittelemaan, millaista ammatillisen opettajan työ on ja miten teoria ja käytäntö nivoutuisivat yhteen. Tämän vuoksi pohdinnassani voi olla epärealistisuutta ja epäkäytännöllisyyttä. Työskentelen kuitenkin ihmissuhdeammatissa hoitoalalla, jossa vuorovaikutus kuuluu olennaisena osana työhön ja hyvät vuorovaikutustaidot ovat työn sujuvuuden perusehto. Toimin tällä hetkellä lähiesimiehenä vuodeosastolla ja työyhteisöni koostuu monenlaisista ihmisistä, joiden kanssa on pystyttävä päivittäin toimimaan. Suuri osa työstä tapahtuu lähikontaktissa ja vuorovaikutuksessa potilaiden / asiakkaiden sekä heidän läheisten kanssa. Lisäksi hoitotyössä tehdään yhteistyötä muiden ammattiryhmien kanssa, kuten lääkärit, fysioterapeutit, laboratoriohoitajat, röntgenhoitaja ja toimistosihteerit – muutama mainitakseni.

Tässä luvussa sovellan väriteoriaa hoitoalan ammattiopettajan työssä alkaen opetuksen suunnittelusta. Käsittelen myös opetuksen eri vaiheita ryhmän tutustumisvaiheesta opetuksen toteutukseen ja arviointiin.

3.1. Suunnitteluvaihe

Keltikangas-Järvisen (2006: 60–62) mukaan temperamentti ei liity älykkyyteen, motivaatioon ja oppimiseen, mutta kylläkin yksilön suhtautumiseen oppimiseen ja koulumenestykseen. Opettajan on syytä olla tietoinen siitä, että ei ole olemassa yhtä parasta oppimistapaa eikä näin ollen yhtä parasta opetustyyliä. Kun yksi oppii tutkimalla ja itse tekemällä, niin toinen oppii kuuntelemalla tai lukemalla. Tämän vuoksi ammattiopettajankin on opetuksessaan syytä vaihdella erilaisia opetustyylejä ja –menetelmiä, jotta jokaisella opiskelijalla on mahdollisuus oppia ja tavoitella omaa parasta suoritustaan. Oppimistehtävillä on esimerkiksi hyvä olla erilaisia vaihtoehtoja: yksin tai ryhmässä tehden, kirjallinen tuotos tai videoesitys.

Ammatillisten opettajaopintojeni aikana olen erityisesti ihastunut erilaisiin toiminnallisiin ryhmätyömenetelmiin, joita käyttämällä opiskelijoilla on mahdollisuus paitsi toimia oman temperamenttityylinsä mukaisesti, mutta myös oppia muilta, kehittyä omassa itseilmaisussaan ja toisten kuuntelussa sekä sosiaalisissa vuorovaikutustaidoissaan. Työelämään kasvamisen kannalta sosiaalisten taitojen kehittämiseen ei mielestäni voi koskaan panostaa liikaa. Väriteoriaa hyödyntäessäni (Räisänen, 2014) voin ammattiopettajana luoda parhaat mahdolliset edellytykset ryhmän ilmapiirille ja hyvinvoinnille, kun kohtelen kaikkia opiskelijoita ystävällisesti ja huomaavaisesti kunnioittamalla jokaista yksilöä omana itsenään. Näin saavutan myös opiskelijoiden luottamuksen.

Keltikangas-Järvisen (2006: 261–263) mukaan temperamenttiteorian hyödyntäminen opetuksessa ei tarkoita erityisiä opetusjärjestelyjä kunkin opiskelijan temperamentin mukaisesti. Olennaista on rakentaa sellainen oppimisympäristö, joka sopii kaikille. Rakenteelliset, kaikille sopivat, ratkaisut tarkoittavat opetuksen vaihtelevuutta, järjestystä, ohjelmointia, pehmeää laskua, rutiineja ja muutoksiin valmistelua eli ennakointia.

3.2. Tutustuminen ja ryhmäytyminen

Uuden ryhmän ja opintojakson alkaessa ammattiopettajan on syytä käyttää aikaa tutustumiseen ja ryhmäytymiseen sitä enemmän, mitä varhaisemmassa vaiheessa opintojaan ryhmä on. Alussa myös opettajan ohjaava rooli on merkittävämpi. (Erkkilä, 2014.) Tutustuminen luo turvallisuutta, madaltaa vuorovaikutuksen kynnystä ja houkuttelee avoimuuteen edistäen näin ryhmän toimintaa ja oppimista (Räisänen, 2014). Erilaisten toiminnallisten menetelmin ja draamapedagogiikan keinoin voin ammattiopettajana edistää ryhmän toimintaa ja yhteishenkeä, vaikka ryhmä olisikin jo työskennellyt aiemmin yhdessä. Monipuoliset harjoitukset toimivat myös herättelijöinä, keskittymisen apuna ja aiheesta toiseen siirryttäessä.

Toiminnallisista ryhmätyömenetelmistä esittelen tässä käytännön esimerkkeinä akvaariokeskustelun ja noppapelin (Erkkilä, 2014). Draamapedagogiikan keinoista tutustumisessa ja ryhmäytymisessä esittelen nimiympyrän ja sokon kuljettamisen (Länsitie, 2014).

Akvaariokeskustelussa ryhmä jaetaan kahtia. Sisäympyrässä olevat keskustelevat tietystä aiheesta tai ratkaisevat jonkun ongelman ulkoympyrässä olevien tarkkaillessa keskustelua. Ulkoympyrässä oleville voidaan nimetä tarkkailun kohde tai muu tehtävä. Rooleja voidaan myös vaihtaa kesken kaiken. Tässä harjoituksessa useimpien on helppo havaita oma ja muiden tyyli osallistua keskusteluun ja toimia ryhmässä. Hoitoalan ammattilaisille tämä on tärkeä taito työelämässä. Kun tunnistaa erilaisia käyttäytymistyylejä, on helpompi ottaa toisen temperamentti huomioon vuorovaikutuksessa ja tukea toista henkilöä.

Noppapeli soveltuu moneen tilanteeseen ja sen tavoitteena on hyödyntää erilaisuutta ja saada uusia ideoita. Ensin määritellään aihe, johon liittyen paperilla on numeroituja kysymyksiä. Pienryhmässä jokainen heittää vuorollaan noppaa ja lukee silmäluvun osoittaman kysymyksen vastaten siihen. Harjoitus tukee luetun ymmärtämistä ja toimii hyvin esimerkiksi tenttiin valmistautumisessa. Lisäksi jokainen pääsee vuorollaan ääneen ja toisten vastauksista voi oppia lisää tai saada aiheeseen uuden näkökulman.

Nimiympyrässä jokainen sanoo vuorotellen edellis(t)en ja oman nimensä. Temperamenttierot voivat tulla näkyviin siinä, miten opiskelijat suhtautuvat harjoitukseen, mutta useamman kierroksen jälkeen hitaimmatkin siniset pääsevät mukaan vauhtiin. Harjoitusta voi varioida sen mukaan, miten tuttuja opiskelijat ovat keskenään, esim. lisätään nimen perään oma vahvuus. Näin ryhmän jäsenet oppivat erilaisia asioita toisistaan.

Sokon kuljettaminen on introverteille vihreille ja sinisillekin turvallinen harjoitus, sillä siinä ei välttämättä tarvitse puhua. Ohjeistuksessa voi sanoa, että opiskelija kuljettaa toista ympäri tilaa varoen törmäämästä mihinkään. Ensin harjoitus voidaan tehdä ilman sanallista kuvailua ja variaatiossa harjoitus voidaan tehdä sanallisesti kuvailemalla ympäristöä.

3.3. Opetus

Kaikki opiskelijat hyötyvät opetuksen selkeästä rakenteesta, valmistelusta ja kertaamisesta (Räisänen, 2014). Varsinaisen opetuksen aikana hyödynnän väriteoriaa ensinnäkin ajankäytössä ja opetuksen tempossa. Ennen uuden tehtävän alkamista on hyvä pitää pieni tauko, jotta kaikki ehtivät ajatuksineen mukaan (Keltikangas-Järvinen, 2006: 133). Ollessani itse rauhallinen vihreä, minun on hyvä muistaa, että punaiset ja keltaiset tulevat helposti kärsimättömäksi, joten välillä opetuksessa on hyvä edetä nopealla tempolla. Jotta siniset ja vihreät opiskelijat pysyvät mukana, opetuksessa on kuitenkin hyvä pitää taukoja ja antaa aikaa opiskelijoiden ajatella ja pohtia rauhassa.

Opetuksessa on myös tärkeä olla erilaisia tehtäviä: itseopiskelua ja –pohdiskelua, pariporinoita, ajatusten vaihtoa pienissä ryhmissä, kirjoittamista, lukemista, tiedonhakua eri lähteistä, opitun työstämistä ja kertaamista. Aiemmin mainitsemiani toiminnallisia ryhmätyömenetelmiä ja draamapedagogiikkaa aion myös hyödyntää opetuksessani. Hoitoalalla erityisen hedelmällinen opetusmenetelmä on mielestäni juuri pedagogisen draaman käyttö. Sen avulla opiskelijat saavat kokemuksia erilaisissa rooleissa toimimisesta sekä oppivat empatiaa ja ongelmanratkaisua (Erkkilä, 2014).

Toinen esimerkki väriteorian hyödyntämisestä opetuksessa on väitekorttien käyttö. Harjoituksessa esitetään erilaisia väitteitä, joihin jokainen opiskelija antaa mielipiteensä nostamalla joko punaista korttia E (en ole samaa mieltä), vihreää korttia K (olen samaa mieltä) tai keltaista ?-korttia (en osaa sanoa). Jokainen siis osallistuu harjoitukseen koko ajan. Jokaisen kysymyksen jälkeen pyydän yhtä kunkin kortin nostanutta perustelemaan valintansa. Tällä tavoin esitetyistä asioista nousee erilaisia näkökulmia esille, kaikilta kysytään jossain vaiheessa eivätkä samat ihmiset ole koko ajan äänessä. Harjoitus on hyvä aktivointimenetelmä ja toimii myös työelämässä.

Väriteorian hyödyntäminen ilmenee myös siten, että opetuksessa otetaan huomioon opiskelijoiden yksilöllisyys. Aktiiviselle opiskelijalle on hyvä olla liikkumista mahdollistavia tehtäviä, erittäin puhelias opiskelija voi olla syytä sijoittaa luokan etuosaan tai vaihdella istumajärjestyksiä, jotta hän ei häiritse rauhaa ja hiljaisuutta opiskelussaan tarvitsevaa opiskelijaa. Yksilöllisyys ei tarkoita eriarvoisuutta, koska samanlainen opetus on aina valinta jonkun temperamentin suuntaan. (Keltikangas-Järvinen, 2006: 179–180.)

3.4. Arviointi

Temperamentti vaikuttaa siihen, miten opettaja näkee opiskelijan. Tämä puolestaan vaikuttaa arviointiin. (Keltikangas-Järvinen, 2006: 140.) Tasapuolisen ja oikeudenmukaisen arvioinnin varmistamiseksi arvioinnin on oltava perusteltua ja läpinäkyvää. Arvioinnin kriteerit on oltava etukäteen selvillä, selkeät ja kaikkien tiedossa, jotta siniset ja punaiset opiskelijat voivat hyväksyä ne. Heillehän rationaalisuus ja asiaperusteisuus on tärkeää. Arvioinnissa yksilöllisyys on yhtä tärkeä. Opiskelijaa ei verrata muihin, vaan omaan kehittymiseensä. Erityisen tärkeää on arvioinnin jatkuvuus, joka mielestäni sopii hyvin väriteoriaan. Koska opiskelijat ovat temperamentiltaan erilaisia, jatkuvalla arvioinnilla saa kattavan kuvan opiskelijan osaamisesta, jota arvioidaan suhteessa opetussuunnitelmassa kirjattuun oppimis- tai osaamistavoitteisiin.

Aivan kuten opetuksen suunnittelu- ja toteutusvaiheessa, myös arviointivaiheessa käytän monipuolisia menetelmiä hyödyntäessäni väriteoriaa. Itsearviointi on hyvä olla sekä kirjallista että suullista. Siniset ja vihreät opiskelijat tarvitsevat aikaa miettiä, kun taas keltaisille ja punaisille on tärkeä saada puhua ajatuksiaan. Ulospäin suuntautuneille opiskelijoille on myös tärkeä keskustella, joten vertaisarviointi on tässä oiva menetelmä.

Opettajana haluan, että opiskelijat arvioivat opintojakson ja opetukseni onnistumista. Tässäkin voin käyttää erilaisia arviointimenetelmiä. Hymynaamoista valitseminen on yleensä helppo keino kerätä arviointia. Lisäksi kysyisin, missä onnistuin erityisen hyvin ja missä asioissa voisin vielä kehittää opetustani.

-----------------------------

LÄHTEET:

Dunderfelt, T. 1998. Henkilökemia. Yhteistyö erilaisten ihmisten välillä. Söderkulla: Dialogia.

Erkkilä, R. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Toiminnalliset ryhmätyömene-telmät 4.-5.4.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

Keltikangas-Järvinen, L. 2006. Temperamentti ja koulumenestys. Helsinki: WSOY.

Länsitie, Janne. 2014. Draamapedagogiikan työpajat 5.-6.6.2014. Oulun ammatilli-nen opettajakorkeakoulu.

Räisänen, M. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Opettajan vuorovaikutustaidot 12.–13.9.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

VÄRIEN VOIMA

Sininen temperamentti on sisäänpäin suuntautunut, harkitseva, kyselevä ja luotettava. Temperamentiltaan sininen ihminen on asiakeskeinen, pidättyväinen ja muodollinen. (Räisänen, 2014.) Sininen ihminen ajattelee ja harkitsee. Hän on tunneilmaisuissaan varovainen ja jopa varautunut, joten voimakkaatkin tunteet harvoin näkyvät ulospäin. Sinisen vahvuutena on perusteellinen harkinta ja eri tekijöiden huomioon ottaminen, analysointi ja järkevyys. Heikkoutena sinisellä ihmisellä voi olla negatiivisuus, pessimistisyys, liiallinen kriittisyys ja epäkäytännöllisyys. Vuorovaikutuksessaan sininen henkilö arvostaa läheistä pientä piiriä, mutta voi käyttäytyä liian kontrolloivasti. (Dunderfelt, 1998: 50–51.)

Punainen temperamentti on sinisen tavoin asiakeskeinen, mutta ulospäin suuntautunut, määrätietoinen ja nopea (Räisänen, 2014). Dunderfeltin (1998: 52–53) mukaan temperamentiltaan punainen ihminen on ajattelussaan käytännöllinen ongelmanratkaisija ja tunneilmaisussaan voimakkaan suora ja toisinaan harkitsematon. Punainen on tahtoihminen, tehokas ja nopea toimissaan. Punaisen temperamentin hyviä puolia ovat energisyys ja rohkeus, kun taas heikkoudeksi voivat muodostua punaisen itsekeskeisyys ja aggressiivisuus. Vuorovaikutuksessaan punainen ihminen voi energisyydellään innostaa, mutta toisaalta myös suoruudellaan loukata toisia.

Keltainen temperamentti on punaisen tavoin ulospäin suuntautunut, mutta suurpiirteisempi vaikuttaen toisinaan pinnalliselta. Keltainen ihminen on avoin, ihmisistä kiinnostunut, tunteellinen ja epämuodollinen. (Räisänen, 2014.) Temperamentiltaan keltainen on hyväntahtoinen ja energinen ihminen, joka mielellään puhuu ja rakentaa yhteyksiä toisiin ihmisiin. Ajattelussaan keltaisella ihmisellä riittää ideoita ja mielikuvitusta. Intuitiivisuus ja rikas tunneilmaisu ovat keltaisen vahvuus, mutta lyhytjänteisyys puolestaan heikkous. Keltainen ihminen on sosiaalinen ja optimistinen, mutta temperamentiltaan keltainen ihminen voi toisinaan kieltää totuuden eikä välttämättä jaksa ponnistella vaikeuksien yli. (Dunderfelt, 1998: 54–55.)

Vihreä temperamentti on keltaisen tavoin ihmiskeskeinen, mutta sinisen tavoin sisäänpäin suuntautunut. Temperamentiltaan vihreä ihminen harkitsee ja vaikuttaa hitaalta. (Räisänen, 2014.) Dunderfeltin mukaan vihreä ihminen on rauhallinen ja toisinaan jopa huomaamaton. Hyväntahtoisuudessaan vihreä ihminen on kiltti ja avulias. Ajattelussaan vihreä on huolellinen ja maanläheinen. Tunneilmaisussaan vihreä ihminen on hillitty, mutta empaattinen. Vihreä toteuttaa tekemänsä asiat usein perinteisesti ja mahdollisesti hitaasti mutta varmasti. Vihreä on mielellään vuorovaikutuksessa pienen piirin kesken ja hän on diplomaattinen ja luotettava. Vihreän temperamentin vahvuutena on sympaattisuus ja heikkoutena muutosvastaisuus ja alistuvuus.

Kukaan ihminen tuskin on temperamentiltaan puhtaasti vain yhtä väriä. Useimmat meistä ovat suurimmaksi osaksi tai vahvasti yhtä väriä omistaen piirteitä 2-3 muusta väristä. Opettajan vuorovaikutustaidot –opintojakson lähipäiviin liittyen tein aloitustehtävänämme olleen kanssakäymistyylin arvioinnin omista taipumuksistani vuorovaikutustilanteissa. Arviointi tehtiin tilanteesta, joka on itselle uusi, vapaamuotoinen 20 toisilleen tuntemattoman henkilön tapaaminen. Sain tulokseksi alla olevan kuvion, jonka mukaan olen vahvasti vihreä, mutta minulla on myös keltaisen ja sinisen temperamentin piirteitä. Vähiten minussa tämän arvioinnin mukaan on punaista temperamenttia. Mielenkiintoista on, että voin tunnistaa itseni tästä arvioinnista. Allekirjoitan sen, että minussa on erittäin vähän punaista. Toisaalta eri tilanteissa meistä ihmisistä tulee esille eri piirteitä. Esimerkiksi tilanteessa, jossa ryhmän kaikki yksilöt ovat pääasiassa vihreitä, työn sujuvuuden onnistumiseksi jokaisen on otettava oma roolinsa ja ehkä muutettava omaa tavanomaista tyyliään, jotta työ etenee. Se, jolla on myös punaisen piirteitä, alkaa ehkä työnjohtajaksi. Keltainen ideoi ja sininen harkitsee, mikä ideoista on toteuttamiskelpoinen. Lopulta vihreä varmistaa, että työ tulee tehdyksi.

Samoin eri ympäristöissä ihmisistä tulee erille erilaisia piirteitä. Tuttujen kesken tai omassa perheessä yksilöstä tulee esille eri piirteitä kuin työssä tai vapaa-ajan harrastuksessa. Teetin samaisen arvioinnin perheelleni ja tuloksen mukaan meillä asuu vihreän äidin lisäksi kaksi vahvasti sinistä (isä ja esikoistytär, joiden kuviot ovat lähes suorakulmaisia kolmioita sinisellä alueella) ja yksi äitinsä tavoin monityylinen, mutta vahvimmin sininen kuopuspoika, jonka kuvio on äitiin verrattuna kääntynyt 90 astetta vasempaan suuntaan. Meillä asuu kotona siis tyyneys ja rauha?

-----------------------------------

LÄHTEET:

Dunderfelt, T. 1998. Henkilökemia. Yhteistyö erilaisten ihmisten välillä. Söderkulla: Dialogia.

Räisänen, M. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Opettajan vuorovaikutustaidot 12.–13.9.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

TEMPERAMENTTITEORIA

Keltikangas-Järvisen (2006: 22–24) mukaan temperamentti on ihmisessä synnynnäisesti oleva ja varhain ilmenevä, pysyvä, ulospäin havaittavissa oleva käyttäytymistyyli, jonka avulla yksilö reagoi ulkoisiin ärsykkeisiin. Joidenkin tutkijoiden mukaan temperamentti on yksilöllinen tyyli reagoida myös sisäisiin ärsykkeisiin eikä se välttämättä näy ulospäin, kuten omien tunteiden säätely. Ei ole olemassa yhtä parasta tai oikeaa tyyliä reagoida ulkoiseen ja sisäiseen maailmaan, vaan kaikki temperamentit ovat yhtä arvokkaita. On siis vain olemassa erilaisia tapoja reagoida ja toimia, kuten esimerkiksi hitaus, kärsimättömyys, hiljaisuus ja äänekkyys.

Temperamentti koostuu useista piirteistä, joiden avulla voidaan muodostaa yksilön temperamenttiprofiili. Tällaisia piirteitä ovat esimerkiksi ärtyvyys, intensiivisyys, aktiivisuus, sensitiivisyys, positiivisuus ja negatiivisuus. (Keltikangas-Järvinen, 2006: 25–26.) Temperamenttiteorian mukaan jokaisella ihmisellä on oma mieltymyksensä tietynlaiseen toimintatyyliin, kuten tapa reagoida ympäröivään maailmaan, tunteiden ilmaisu, asioiden käsittely ja keskustelu. Jokainen toimii sillä omalla luonteenomaisella tyylillään, joka on tutuin ja vaivattomin tapa toimia. (Räisänen, 2014.)

Ennen varsinaista pohdiskeluani värityyppiteorian hyödyntämisestä ammattiopettajan työssä, esittelen työni pohjana olevaa temperamenttiteoriaa, jota kuvataan eri väreillä. Tässä tehtävässä keskityn lähinnä Dunderfeltin (1998) esittämään väriteoriaan, jossa yksilö voi olla temperamentiltaan sininen, vihreä, punainen tai keltainen.

--------------------------

LÄHTEET:

Keltikangas-Järvinen, L. 2006. Temperamentti ja koulumenestys. Helsinki: WSOY.

Räisänen, M. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Opettajan vuorovaikutustaidot 12.–13.9.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.