OPETUSHARJOITTELU - OPEOPISKELIJAN KOETINKIVI?

Ja niin tuli se aika, että opetusharjoittelu oli oikeasti edessä. Tutustumis- ja tutkimisvaiheessa koin innostusta. Mitä lähemmäs oma opetus tuli, sen todellisemmalta se tuntui. Erittäin hyvä oli päästä seuraamaan juuri sen ryhmän opetusta, johon olin itse menossa opettamaan. Ryhmä tuntui kovin pieneltä, 10 opiskelijaa, joista lopulta 9 tuli kurssilleni. Lisäksi aloin epäröimään, oliko sittenkään viisasta valita opintojakso Ruotsia lähihoitajille?! Miksen sittenkin valinnut jotain hoitoalaan liittyvää?

Jaoin opiskelijoille yhdellä seuraamiskerralla Alkukyselyn:

Nimi:                                                                              Ikä:

Asuinpaikka:

Täydennä lauseet

Olen aiemmalta koulutukseltani

  

Olen opiskellut ruotsia

  

Ruotsin opiskelu oli 

  

Vaikeinta minulle ruotsin opiskelussa oli

  

Helpointa minulle ruotsin opiskelussa oli

  

Opin kieltä parhaiten

  

Olen käyttänyt ruotsin kieltä aiemmin (missä ja milloin)

  

Odotan ruotsin opinnoilta nyt

  

Tähän voit kertoa, jos sinulla on jotain sellaista, josta opettajan olisi hyvä tietää:

Sain kaikilta vastaukset ja arveluni osoittautuivat todeksi, ruotsi oli opiskelijoista pelottavaa eikä siitä tainnut monellakaan olla kovin hyviä kokemuksia aiemmista opinnoista. Siinäpä haastetta kerrakseen! Hyödynsin Alkukyselystä saamaani tietoa ja aloin suunnitella opetuksestani monipuolista, harjoituspainotteista.

Ensimmäinen opetustuokio toteutettiin verkossa. Eläköön TVT! Eläköön eAPE-opintoni! Jess!

Tosin verkkoympäristö oli eri kuin mihin olin APE-opinnoissani tottunut. Pikakurssi juuri ennen opetuksen alkamista ja onnekseni sain oppilaitoksen IT-tuen mukaan seuraamaan ja jelppimään opetuksen aikana. Halusin nimittäin opetuksessani jakaa oiskelijat ryhmiin tutkimaan omia tehtäviään. Suht mukavasti se sujui IT-tuen avustuksella, aika vain tosin kului niin joutuisaan, että aivan yllätyin. Vaikka tuokio olisi voinut sujua teknisesti paremmin, niin tutorin antaman palautteen mukaan on hyvä, että opiskelijat näkevät, miten opettajat ja IT-tuki voivat auttaa toinen toistaan eikä avun pyytämiselle ole kynnystä.

Käsittelimme opintojakson tavoitteet, arviointikriteerit ja esittelin sisältöä. Tarkemmin perehdyimme tässä tuokiossa erilaisiin sanakirjoihin ja verkossa oleviin lähteisiin, joista voi hyödyntää sekä ruotsin opiskelussa että hoitotyössä.

Annoin lopuksi opiskelijoille 2 itsenäistä tehtävää:

1. etätehtävä: Sanastoharjoitus somea hyödyntäen

Kuuntele video ja etsi kaikki ihmisen terveyteen ja kehoon liittyvät suomen- ja ruotsinkieliset sanat. 

Tee sanoista kaksikielinen luettelo. Video

Palauta alustalle 9.3. klo 16 mennessä.

2. etätehtävä: Esittele itsesi ruotsiksi 

• kuka olet, mitä opiskelet, mitä harrastat, perhe ym. (Jag heter… Jag studerar …Jag älskar att…Min familj består av… Min make/sambo/barn/son/dotter heter…)
• vaihtoehdot:

1. kirjallinen esittely 100-150 sanaa (Word, rtf, pdf)
2. suullinen esittely (video) 2-3 minuuttia
3. voit tehdä myös molemmat

• palautus 9.3. klo 16 mennessä sähköpostilla opettajalle.

Lähiopetuksessa käytimme oppilaitoksen valitsemaa lähihoitajaopiskelijoille tarkoitettua ruotsin oppikirjaa, josta kopioin käsiteltävät kappaleet ja niihin liittyviä tehtäviä. Opiskelijat pääsivät siis harjoittamaan lukemista, kuuntelemista, kirjoittamista ja keskustelemista. Sanasto käsitteli tietysti hoitotyötä. Teimme myös toiminnallisia harjoituksia, kuten asiakaspalvelutilanne draaman keinoin, joten pelkäksi istumiseksi opiskelu ei mennyt. Vahingossa opetukseen tuli mukaan myös eriyttämistä siten, että kopioituja tehtäviä oli enemmän kuin ehdin antaa tehtäväksi paikan päällä, joten nopeimmat siirtyivät näihin tehtäviin omaa tahtiaan. 

Opettaminen tuntui alun jännityksen hävittyä mukavalta. Erityisen mukavaa oli nähdä opiskelijoiden paneutuminen ja innostus. Seuraamistani tunneista poiketen opiskelijoilla ei ollutkaan kiirettä pitää kahvitaukoa eikä lähteä syömään. Tunnollisesti he tekivät tehtäviä, joten lopulta minun piti huomauttaa tauosta ja ruokailuun lähtemisestä! Varmasti ruotsin opiskelu olikin erilaista ainakin hoitoyön teoriaopintoihin verrattuna. Toivon myös, että onnistuin tartuttamaan opiskelijoihin innostuksen ruotsia kohtaan, vaikka opintojakso kovin lyhyt olikin.

Opintojakson päätteeksi järjestin tentin, johon kuului kuuntelu, kirjoitustehtävä ja keskustelutehtävä. Kaikki läpäisivät kurssin!

Keräsin kaiken päätteeksi vielä Loppuarvioinnin:

Nimi:

Täydennä lauseet:

Opin tällä ruotsin opintojaksolla

Opittavaa jäi vielä

Opetuksessa toimivaa oli

Olisin kaivannut

  

Muuta sanottavaa

  

KIITOS VASTAUKSESTASI!

Loppuarvioinnin mukaan moni opiskelija koki oppineensa yllättävän paljon tällä lyhyellä kurssilla (verkko-opetuskerta, itsenäinen työskentely ja 3 lähiopetuspäivää). Opetuksesta sain mukavaa palautetta :)

Haastavinta opetusharjoittelussa oli opetuksen suunnittelu niin, että se palveli kaikkia sekä ajankäytön ennakointi. Erityisen kopin otin siitä, että aina opiskelijoille pitää antaa aikaraja, kun heidät ohjeistaa tekemään jotain tehtävää - vaikka se aikaraja ei pitäisikään paikkaansa. Huomaan, että niinhän minä itsekin töissä kaipaan aikarajoja ja deadlineja, mihin mennessä mikäkin tehtävä on tehtävä. Aikaa kun ei ole rajattomasti.

Yllätyin siitä, että eihän se opetusharjoittelu mikään koetinkivi ollutkaan. Upea oppimistilanne! Opeopiskelija saattaa kunnianhimossaan valita turhan laajan opintojakson ja käyttää opetuksen valmistamiseen yökaudet. Sattumalta tai ei, oma opetusharjoitteluni oli sopivan riittävä, se oli kokonaisuus, jonka aikana sain harjoitella opetuksen suunnittelua ja oppimisen arviointia sekä opettajana toimimista. Vähän voi todellakin olla enemmän :)

Nyt se on siis ohi ja todistuskin tuli postissa. 

Nähtäväksi jää, josko sittenkin tästä tytöstä joskus opettaja tulee. Nyt se ainakin on piirun verran lähempänä ja ammatillisista opettajaopinnoista ainakin sain huippueväät! Kiitos OAMK:n Amok, tutorini Maarit Räisänen ja muut ihanat innostavat opettajat sekä opetusharjoitteluohjaajani Tuovi!

P.S. Opetusharjoittelu ei ole opeopiskelijan koetinkivi, vaan ponnahduslauta. Sen aikana saa laittaa kaiken oppimansa oikeasti käyttöön!

MITEN OPETTAJA VOI HYÖDYNTÄÄ TEMPERAMENTTITUNTEMUSTA TYÖSSÄÄN?

Temperamenttituntemus auttaa opettajaa ymmärtämään opiskelijoiden erilaisia tapoja reagoida. Se auttaa myös opettajaa hallitsemaan omaa käytöstään. Kun opettaja on tietoinen eri temperamenteista ja tuntee opiskelijansa, auttaa se opettajaa paitsi tuntemaan itseään paremmin, niin ymmärtämään sekä opiskelijoiden että muiden kouluyhteisön jäsenten ja yhteistyökumppaneiden käytöstä paremmin. Vaikka yksilöllisyyttä tulee ymmärtää, mitä tahansa käytöstä ei tule suvaita. Opettajan onkin hyvä aina opiskelijaryhmän kanssa sopia yhteiset pelisäännöt, miten opintojakson aikana toimitaan. (Keltikangas-Järvinen, 2008: 41–42.)

Jokainen temperamentti on sinänsä arvokas eikä ole olemassa yhtä oikeaa tapaa reagoida ärsykkeisiin. Tämän vuoksi uusia opiskelijoita valitessa ei voida ajatella, että valittaisiin vain tietynlaisia tyyppejä. Paras tapa on valita erilaisia ihmisiä, koska sillä tavoin opiskelijatkin oppivat työelämää ajatellen tulemaan erilaisten ihmisten kanssa toimeen ja tekemään yhteistyötä muiden ihmisten kanssa. Lisäksi ihminen kehittyy koko elämänsä ajan ja hän voi säädellä omaa käyttäytymistään. (Keltikangas-Järvinen, 2008: 40–41, 213.)

Keltikangas-Järvisen (2006: 261–263) mukaan temperamenttiteorian hyödyntäminen opetuksessa ei tarkoita erityisiä opetusjärjestelyjä kunkin opiskelijan temperamentin mukaisesti. Olennaista on rakentaa sellainen oppimisympäristö, joka sopii kaikille. Rakenteelliset, kaikille sopivat, ratkaisut tarkoittavat opetuksen vaihtelevuutta, järjestystä, ohjelmointia, pehmeää laskua, rutiineja ja muutoksiin valmistelua eli ennakointia. Temperamenttituntemuksen avulla opettaja tietää, että opiskelijat reagoivat kukin eri tavalla esimerkiksi meluun, keskeytyksiin ja stressiin (Keltikangas-Järvinen, 2008: 187). Jotta opettaja oppisi tuntemaan omat opiskelijansa, ja heidän temperamenttinsa, on opettajan uuden opintojakson alkaessa tai uuden ryhmän kanssa hyvä käyttää aikaa tutustumiseen ja ryhmäytymiseen (Erkkilä, 2014). Tutustuminen luo turvallisuutta, madaltaa vuorovaikutuksen kynnystä ja houkuttelee avoimuuteen edistäen näin ryhmän toimintaa ja oppimista (Räisänen, 2014).

Temperamentti ei liity älykkyyteen, motivaatioon ja oppimiseen, mutta kylläkin yksilön suhtautumiseen oppimiseen ja koulumenestykseen ja opettajan suhtautumiseen opiskelijaan. Opettajan on syytä olla tietoinen siitä, että ei ole olemassa yhtä parasta tapaa oppia eikä näin ollen yhtä ainoaa parasta tyyliä opettaa. Yksi oppii tutkimalla ja itse tekemällä ja toinen kuuntelemalla tai lukemalla. Tämän vuoksi opettajan on syytä käyttää erilaisia opetustyylejä ja –menetelmiä, jotta jokaisella opiskelijalla on mahdollisuus oppia. Oppimistehtävät voivat olla vaihtoehtoisia: kirjallinen essee / suullinen esitelmä / videoesitys, jonka voi toteuttaa yksin, parin kanssa tai ryhmässä. (Keltikangas-Järvinen, 2006: 60–62.)

Kaikkia opiskelijoita hyödyttää opetuksen selkeä rakenne, valmistelu ja kertaaminen (Räisänen, 2014). Pehmeän laskun käyttäminen auttaa kaikkia opiskelijoita. Ennen uuden tehtävän alkamista on hyvä pitää pieni tauko, jotta kaikki ehtivät ajatuksineen mukaan (Keltikangas-Järvinen, 2006: 133). Opetuksessa on hyvä pitää taukoja ja antaa aikaa opiskelijoiden ajatella ja pohtia rauhassa. Opetuksessa on myös tärkeä olla erilaisia tehtäviä: itseopiskelua ja –pohdiskelua, pariporinoita, ajatusten vaihtoa pienissä ryhmissä, kirjoittamista, lukemista, tiedonhakua eri lähteistä, opitun työstämistä ja kertaamista.

Temperamenttituntemuksen avulla opettaja ottaa huomioon opiskelijoiden yksilöllisyyden. Aktiiviselle opiskelijalle on hyvä olla liikkumista mahdollistavia tehtäviä, erittäin puhelias opiskelija voi olla syytä sijoittaa luokan etuosaan tai vaihdella istumajärjestyksiä, jotta hän ei häiritse rauhaa ja hiljaisuutta opiskelussaan tarvitsevaa opiskelijaa. Yksilöllisyys ei tarkoita eriarvoisuutta, koska samanlainen opetus on aina valinta jonkun temperamentin suuntaan. (Keltikangas-Järvinen, 2006: 179–180.)

Vaikka temperamentti ei korreloi älykkyyteen, se vaikuttaa siihen, miten opettaja näkee opiskelijan, mikä puolestaan vaikuttaa arviointiin. (Keltikangas-Järvinen, 2006: 140.) Tasapuolisen ja oikeudenmukaisen arvioinnin varmistamiseksi arvioinnin on oltava perusteltua ja läpinäkyvää. Arvioinnin kriteerit on oltava etukäteen selvillä, selkeät ja kaikkien tiedossa, jotta kaikki opiskelijat voivat hyväksyä ne. Arvioinnissa yksilöllisyys on yhtä tärkeä. Opiskelijaa ei verrata muihin, vaan omaan kehittymiseensä. Erityisen tärkeää on arvioinnin jatkuvuus. Koska opiskelijat ovat temperamentiltaan erilaisia, jatkuvalla arvioinnilla saa kattavan kuvan opiskelijan osaamisesta, jota arvioidaan suhteessa opetussuunnitelmassa kirjattuun oppimis- tai osaamistavoitteisiin. Myös arviointivaiheessa opettajan on hyvä käyttää monipuolisia menetelmiä. Itsearviointi on hyvä olla sekä kirjallista että suullista, jotta eri tavalla reagoivat opiskelijat hyötyvät siitä. Esimerkiksi osa opiskelijoista tarvitsee aikaa miettiä, kun taas toisille on tärkeä saada puhua ajatuksiaan. Ulospäin suuntautuneille opiskelijoille on myös tärkeä keskustella, joten vertaisarviointi on tässä oiva menetelmä.

-----------------------

LÄHTEET:

Erkkilä, R. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Toiminnalliset ryhmätyömenetelmät 4.-5.4.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

Keltikangas-Järvinen, L. 2006. Temperamentti ja koulumenestys. Helsinki: WSOY.

Keltikangas-Järvinen, L. 2008. Temperamentti, stressi ja elämänhallinta. Helsinki: WSOY.

Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu. 2013. Opinto-opas 2013–2014. http://www.oamk.fi/amok/docs/opiskelijalle/amok_opinto-opas_2013-2014.pdf. Viitat-tu 12.10.2014.

Räisänen, M. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Opettajan vuorovaikutustaidot 12.–13.9.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

VÄREISTÄ VOIMAA HOITOALAN OPETUKSESSA

Osallistuin Oamkin opettajakorkeakoulun ammatillisen opettajan vapaasti valittavien opintojen Opettajan vuorovaikutustaidot -opintojakson lähiopetuspäiville syyskuussa 2014. Opintojaksoon kuuluu tämä oppimistehtävä, jossa pohdin miten hyödynnän konkreettisesti temperamenttiteoriaa ammattiopettajan työssä. Koska en toimi ammatillisena opettajana, joudun pääasiallisesti kuvittelemaan, millaista ammatillisen opettajan työ on ja miten teoria ja käytäntö nivoutuisivat yhteen. Tämän vuoksi pohdinnassani voi olla epärealistisuutta ja epäkäytännöllisyyttä. Työskentelen kuitenkin ihmissuhdeammatissa hoitoalalla, jossa vuorovaikutus kuuluu olennaisena osana työhön ja hyvät vuorovaikutustaidot ovat työn sujuvuuden perusehto. Toimin tällä hetkellä lähiesimiehenä vuodeosastolla ja työyhteisöni koostuu monenlaisista ihmisistä, joiden kanssa on pystyttävä päivittäin toimimaan. Suuri osa työstä tapahtuu lähikontaktissa ja vuorovaikutuksessa potilaiden / asiakkaiden sekä heidän läheisten kanssa. Lisäksi hoitotyössä tehdään yhteistyötä muiden ammattiryhmien kanssa, kuten lääkärit, fysioterapeutit, laboratoriohoitajat, röntgenhoitaja ja toimistosihteerit – muutama mainitakseni.

Tässä luvussa sovellan väriteoriaa hoitoalan ammattiopettajan työssä alkaen opetuksen suunnittelusta. Käsittelen myös opetuksen eri vaiheita ryhmän tutustumisvaiheesta opetuksen toteutukseen ja arviointiin.

3.1. Suunnitteluvaihe

Keltikangas-Järvisen (2006: 60–62) mukaan temperamentti ei liity älykkyyteen, motivaatioon ja oppimiseen, mutta kylläkin yksilön suhtautumiseen oppimiseen ja koulumenestykseen. Opettajan on syytä olla tietoinen siitä, että ei ole olemassa yhtä parasta oppimistapaa eikä näin ollen yhtä parasta opetustyyliä. Kun yksi oppii tutkimalla ja itse tekemällä, niin toinen oppii kuuntelemalla tai lukemalla. Tämän vuoksi ammattiopettajankin on opetuksessaan syytä vaihdella erilaisia opetustyylejä ja –menetelmiä, jotta jokaisella opiskelijalla on mahdollisuus oppia ja tavoitella omaa parasta suoritustaan. Oppimistehtävillä on esimerkiksi hyvä olla erilaisia vaihtoehtoja: yksin tai ryhmässä tehden, kirjallinen tuotos tai videoesitys.

Ammatillisten opettajaopintojeni aikana olen erityisesti ihastunut erilaisiin toiminnallisiin ryhmätyömenetelmiin, joita käyttämällä opiskelijoilla on mahdollisuus paitsi toimia oman temperamenttityylinsä mukaisesti, mutta myös oppia muilta, kehittyä omassa itseilmaisussaan ja toisten kuuntelussa sekä sosiaalisissa vuorovaikutustaidoissaan. Työelämään kasvamisen kannalta sosiaalisten taitojen kehittämiseen ei mielestäni voi koskaan panostaa liikaa. Väriteoriaa hyödyntäessäni (Räisänen, 2014) voin ammattiopettajana luoda parhaat mahdolliset edellytykset ryhmän ilmapiirille ja hyvinvoinnille, kun kohtelen kaikkia opiskelijoita ystävällisesti ja huomaavaisesti kunnioittamalla jokaista yksilöä omana itsenään. Näin saavutan myös opiskelijoiden luottamuksen.

Keltikangas-Järvisen (2006: 261–263) mukaan temperamenttiteorian hyödyntäminen opetuksessa ei tarkoita erityisiä opetusjärjestelyjä kunkin opiskelijan temperamentin mukaisesti. Olennaista on rakentaa sellainen oppimisympäristö, joka sopii kaikille. Rakenteelliset, kaikille sopivat, ratkaisut tarkoittavat opetuksen vaihtelevuutta, järjestystä, ohjelmointia, pehmeää laskua, rutiineja ja muutoksiin valmistelua eli ennakointia.

3.2. Tutustuminen ja ryhmäytyminen

Uuden ryhmän ja opintojakson alkaessa ammattiopettajan on syytä käyttää aikaa tutustumiseen ja ryhmäytymiseen sitä enemmän, mitä varhaisemmassa vaiheessa opintojaan ryhmä on. Alussa myös opettajan ohjaava rooli on merkittävämpi. (Erkkilä, 2014.) Tutustuminen luo turvallisuutta, madaltaa vuorovaikutuksen kynnystä ja houkuttelee avoimuuteen edistäen näin ryhmän toimintaa ja oppimista (Räisänen, 2014). Erilaisten toiminnallisten menetelmin ja draamapedagogiikan keinoin voin ammattiopettajana edistää ryhmän toimintaa ja yhteishenkeä, vaikka ryhmä olisikin jo työskennellyt aiemmin yhdessä. Monipuoliset harjoitukset toimivat myös herättelijöinä, keskittymisen apuna ja aiheesta toiseen siirryttäessä.

Toiminnallisista ryhmätyömenetelmistä esittelen tässä käytännön esimerkkeinä akvaariokeskustelun ja noppapelin (Erkkilä, 2014). Draamapedagogiikan keinoista tutustumisessa ja ryhmäytymisessä esittelen nimiympyrän ja sokon kuljettamisen (Länsitie, 2014).

Akvaariokeskustelussa ryhmä jaetaan kahtia. Sisäympyrässä olevat keskustelevat tietystä aiheesta tai ratkaisevat jonkun ongelman ulkoympyrässä olevien tarkkaillessa keskustelua. Ulkoympyrässä oleville voidaan nimetä tarkkailun kohde tai muu tehtävä. Rooleja voidaan myös vaihtaa kesken kaiken. Tässä harjoituksessa useimpien on helppo havaita oma ja muiden tyyli osallistua keskusteluun ja toimia ryhmässä. Hoitoalan ammattilaisille tämä on tärkeä taito työelämässä. Kun tunnistaa erilaisia käyttäytymistyylejä, on helpompi ottaa toisen temperamentti huomioon vuorovaikutuksessa ja tukea toista henkilöä.

Noppapeli soveltuu moneen tilanteeseen ja sen tavoitteena on hyödyntää erilaisuutta ja saada uusia ideoita. Ensin määritellään aihe, johon liittyen paperilla on numeroituja kysymyksiä. Pienryhmässä jokainen heittää vuorollaan noppaa ja lukee silmäluvun osoittaman kysymyksen vastaten siihen. Harjoitus tukee luetun ymmärtämistä ja toimii hyvin esimerkiksi tenttiin valmistautumisessa. Lisäksi jokainen pääsee vuorollaan ääneen ja toisten vastauksista voi oppia lisää tai saada aiheeseen uuden näkökulman.

Nimiympyrässä jokainen sanoo vuorotellen edellis(t)en ja oman nimensä. Temperamenttierot voivat tulla näkyviin siinä, miten opiskelijat suhtautuvat harjoitukseen, mutta useamman kierroksen jälkeen hitaimmatkin siniset pääsevät mukaan vauhtiin. Harjoitusta voi varioida sen mukaan, miten tuttuja opiskelijat ovat keskenään, esim. lisätään nimen perään oma vahvuus. Näin ryhmän jäsenet oppivat erilaisia asioita toisistaan.

Sokon kuljettaminen on introverteille vihreille ja sinisillekin turvallinen harjoitus, sillä siinä ei välttämättä tarvitse puhua. Ohjeistuksessa voi sanoa, että opiskelija kuljettaa toista ympäri tilaa varoen törmäämästä mihinkään. Ensin harjoitus voidaan tehdä ilman sanallista kuvailua ja variaatiossa harjoitus voidaan tehdä sanallisesti kuvailemalla ympäristöä.

3.3. Opetus

Kaikki opiskelijat hyötyvät opetuksen selkeästä rakenteesta, valmistelusta ja kertaamisesta (Räisänen, 2014). Varsinaisen opetuksen aikana hyödynnän väriteoriaa ensinnäkin ajankäytössä ja opetuksen tempossa. Ennen uuden tehtävän alkamista on hyvä pitää pieni tauko, jotta kaikki ehtivät ajatuksineen mukaan (Keltikangas-Järvinen, 2006: 133). Ollessani itse rauhallinen vihreä, minun on hyvä muistaa, että punaiset ja keltaiset tulevat helposti kärsimättömäksi, joten välillä opetuksessa on hyvä edetä nopealla tempolla. Jotta siniset ja vihreät opiskelijat pysyvät mukana, opetuksessa on kuitenkin hyvä pitää taukoja ja antaa aikaa opiskelijoiden ajatella ja pohtia rauhassa.

Opetuksessa on myös tärkeä olla erilaisia tehtäviä: itseopiskelua ja –pohdiskelua, pariporinoita, ajatusten vaihtoa pienissä ryhmissä, kirjoittamista, lukemista, tiedonhakua eri lähteistä, opitun työstämistä ja kertaamista. Aiemmin mainitsemiani toiminnallisia ryhmätyömenetelmiä ja draamapedagogiikkaa aion myös hyödyntää opetuksessani. Hoitoalalla erityisen hedelmällinen opetusmenetelmä on mielestäni juuri pedagogisen draaman käyttö. Sen avulla opiskelijat saavat kokemuksia erilaisissa rooleissa toimimisesta sekä oppivat empatiaa ja ongelmanratkaisua (Erkkilä, 2014).

Toinen esimerkki väriteorian hyödyntämisestä opetuksessa on väitekorttien käyttö. Harjoituksessa esitetään erilaisia väitteitä, joihin jokainen opiskelija antaa mielipiteensä nostamalla joko punaista korttia E (en ole samaa mieltä), vihreää korttia K (olen samaa mieltä) tai keltaista ?-korttia (en osaa sanoa). Jokainen siis osallistuu harjoitukseen koko ajan. Jokaisen kysymyksen jälkeen pyydän yhtä kunkin kortin nostanutta perustelemaan valintansa. Tällä tavoin esitetyistä asioista nousee erilaisia näkökulmia esille, kaikilta kysytään jossain vaiheessa eivätkä samat ihmiset ole koko ajan äänessä. Harjoitus on hyvä aktivointimenetelmä ja toimii myös työelämässä.

Väriteorian hyödyntäminen ilmenee myös siten, että opetuksessa otetaan huomioon opiskelijoiden yksilöllisyys. Aktiiviselle opiskelijalle on hyvä olla liikkumista mahdollistavia tehtäviä, erittäin puhelias opiskelija voi olla syytä sijoittaa luokan etuosaan tai vaihdella istumajärjestyksiä, jotta hän ei häiritse rauhaa ja hiljaisuutta opiskelussaan tarvitsevaa opiskelijaa. Yksilöllisyys ei tarkoita eriarvoisuutta, koska samanlainen opetus on aina valinta jonkun temperamentin suuntaan. (Keltikangas-Järvinen, 2006: 179–180.)

3.4. Arviointi

Temperamentti vaikuttaa siihen, miten opettaja näkee opiskelijan. Tämä puolestaan vaikuttaa arviointiin. (Keltikangas-Järvinen, 2006: 140.) Tasapuolisen ja oikeudenmukaisen arvioinnin varmistamiseksi arvioinnin on oltava perusteltua ja läpinäkyvää. Arvioinnin kriteerit on oltava etukäteen selvillä, selkeät ja kaikkien tiedossa, jotta siniset ja punaiset opiskelijat voivat hyväksyä ne. Heillehän rationaalisuus ja asiaperusteisuus on tärkeää. Arvioinnissa yksilöllisyys on yhtä tärkeä. Opiskelijaa ei verrata muihin, vaan omaan kehittymiseensä. Erityisen tärkeää on arvioinnin jatkuvuus, joka mielestäni sopii hyvin väriteoriaan. Koska opiskelijat ovat temperamentiltaan erilaisia, jatkuvalla arvioinnilla saa kattavan kuvan opiskelijan osaamisesta, jota arvioidaan suhteessa opetussuunnitelmassa kirjattuun oppimis- tai osaamistavoitteisiin.

Aivan kuten opetuksen suunnittelu- ja toteutusvaiheessa, myös arviointivaiheessa käytän monipuolisia menetelmiä hyödyntäessäni väriteoriaa. Itsearviointi on hyvä olla sekä kirjallista että suullista. Siniset ja vihreät opiskelijat tarvitsevat aikaa miettiä, kun taas keltaisille ja punaisille on tärkeä saada puhua ajatuksiaan. Ulospäin suuntautuneille opiskelijoille on myös tärkeä keskustella, joten vertaisarviointi on tässä oiva menetelmä.

Opettajana haluan, että opiskelijat arvioivat opintojakson ja opetukseni onnistumista. Tässäkin voin käyttää erilaisia arviointimenetelmiä. Hymynaamoista valitseminen on yleensä helppo keino kerätä arviointia. Lisäksi kysyisin, missä onnistuin erityisen hyvin ja missä asioissa voisin vielä kehittää opetustani.

-----------------------------

LÄHTEET:

Dunderfelt, T. 1998. Henkilökemia. Yhteistyö erilaisten ihmisten välillä. Söderkulla: Dialogia.

Erkkilä, R. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Toiminnalliset ryhmätyömene-telmät 4.-5.4.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

Keltikangas-Järvinen, L. 2006. Temperamentti ja koulumenestys. Helsinki: WSOY.

Länsitie, Janne. 2014. Draamapedagogiikan työpajat 5.-6.6.2014. Oulun ammatilli-nen opettajakorkeakoulu.

Räisänen, M. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Opettajan vuorovaikutustaidot 12.–13.9.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

MIKRO-OPETUS

Lähipäivät mielestäni huipensivat ja paketoivat syksyn APE I-opinnot. Kulunut syksy on ollut hektinen ja hengästyttävä. Ensimmäisillä lähipäivillä tapahtunut tutustuminen oli paikallaan, mutta lisää tutustumista tapahtui tietenkin virtuaali-istunnoissa. On ollut hyvä, että opetusta on saanut suunnitella hieman eri kokoonpanoissa, jolloin on päässyt tutustumaan monenlaisiin työskentelytapoihin. Sitähän työelämäkin on, jatkuvaa muutosta. Vaikka virtuaali-istunnoissa aika kutakin teemaa varten on ollut lyhyt, on siinäkin ajassa ehtinyt saada jonkinlaisen käsityksen asiasta. Itselleni suurin oppi on varmasti ollut se, että on saanut katsauksen monenlaisista asioista ja ennen kaikkea erilaisista opetusmenetelmistä. Jatkossa niiden harjoittelu ja syvällisempi perehtyminen voi jatkua.

1. Miten voin edistää opiskelijoiden motivoitumista?

Tästä opetustuokiosta jäi mieleeni motivaation moniulotteisuus. Opettajan pitää oikeastaan tuntea opiskelijansa melko hyvin, jotta hän pystyy tukemaan heidän motivoitumistaan. Toisaalta motivaatiota ei voi syöttää ulkoapäin. Motivaatiosta on varmaan hyvä keskustella opiskelijoiden kanssa, jotta hekin tiedostavat sen ja sen merkityksen. Ryhmän ilmapiiri on myös melko olennainen motivaatioon vaikuttava tekijä, joten siihen panostaminen esimerkiksi aloituksessa kannattaa varmasti.

2. Miten ammatillinen opettaja kehittää osaamistaan?

Tästä opetuksesta jäi mieleeni innostus ja opettajan oman olemuksen ja opetettavan asian yhteys. Vaikka opetusmenetelmänä oli luento, oli se hyvin vuorovaikutteinen ja aktivoiva. Erilaisten esimerkkien avulla opettaja saa opiskelijat ajattelemaan ja pohtimaan opiskeltavaa asiaa. Vaikka varsinaiseen osaamisen kehittämiseen ei oikeastaan kovin syvällisesti päästy, ymmärsin innostuksen ja itsensä kehittämisen välisen yhteyden. Opettajan pitää olla jatkuvasti valmis kehittymään monella eri alueella.

3. Esittele jokin pedagogiikassa esiintyvä ihmiskäsitys!

Tässä opetuksessa aihe Humanistinen ihmiskäsitys ja opetustuokio nivoutuivat täydellisesti yhteen. Opetusmenetelmä oli minulle entuudestaan tuttu, tosin aiemmin eri pöytien aiheet purettiin yhteisessä keskustelussa, jotta kirjuritkin pääsevät osalliseksi kokonaisuudesta. Nyt aika asetti oman rajoituksensa ja yhteenveto saatiin jälkeenpäin Optiman kautta. Menetelmää voi käyttää myös työelämässä sekä vapaa-ajan yhdistystoiminnassa ja koulutuksissa.

Yhteenveto Learning café-työskentelystä:

Vapaamuotoinen palaute opettajille:

Opetuksessanne aihe Humanistinen ihmiskäsitys ja opetustuokio nivoutuivat täydellisesti yhteen. Teoriaa oli sopivasti ja kertauksenomaisesti esitettynä se tuki aiheen käsittelyä. Opetusmenetelmänä Learning café oli minulle entuudestaan tuttu, tosin aiemmin eri pöytien aiheet purettiin silloin yhteisessä keskustelussa, jotta kirjuritkin pääsevät osalliseksi kokonaisuudesta. Nyt aika asetti oman rajoituksensa ja yhteenveto saatiin jälkeenpäin Optiman kautta. Opettajat kiertelivät pöydissä ja ohjasivat keskustelua antamalla vinkkejä keskustelun jatkamiseksi. Tämä tuki hyvin ajatusten kehittelyä ja keskustelun etenemistä. Humanistinen ihmiskäsitys-dia oli kokoa ajan esillä, mikä oli hyvä asia ja tuki työskentelyämme. Tiimiopettajuus toimi luonnollisesti ja sujuvasti hyvässä yhteistyössä ja –hengessä.

4. Mitä tarkoittaa skeema oppimisessa?

Opetuksesta jäi mieleeni, mitä skeema on. Tai ainakin esimerkit. Opettajana teemaa voisin hyödyntää jonkin mallin opetuksessa. Alun esimerkki oli hyvin herättävä ja hyvä vinkki tulevaisuuteen, mitä voisin hyvin hyödyntää. Tästä huomaa, mikä voima konkretialla on oppimisessa. Itsesäätely on sellainen aihe, jonka voi ottaa opiskelijoiden kanssa käsittelyyn ja sitä kautta opettaa opiskelijoille opiskelemisesta ja oppimisesta.

5. Opetussuunnitelma ammatillisessa koulutuksessa. Mikä merkitys ops:lla on opiskelijalle?

Oman mikro-opetustehtävän sain suunnitella toisen opiskelijan kanssa. Olin mielissäni, että pääsin kokeilemaan tiimiopettajuutta. Tämän ihmisen kanssahan en ollut virtuaali-istunnoissa toiminut sen paremmin teema- kuin opetusryhmässäkään, mutta suunnitteluvaihe sujui mutkattomasti ja sutjakkaasti. Hänellä oli aina esittää hyviä kysymyksiä, mikä haastoi itseänikin miettimään asioita eri näkökulmista.

Ennakkoon suhtauduin opsiin ajatuksella, että se on kuiva ja vaikeasti avautuva aihe. APE 4:ssä ops oli jo käsitelty teoriassa. Siksi valitsimme käytännön läheisen lähestymistavan ja päätimme tutkia aihettamme esimerkkiopetussuunnitelman kautta. Kokkikoulutus valikoitui sen vuoksi, että ajattelimme sen kiinnostavan mahdollisesti kaikkia. Periaatteessa oli aivan sama, mikä koulutusohjelma oli kyseessä, koska mitä tahansa opetussuunnitelmaa osaa lukea, jos osaa lukea yhtä. Lisäksi aiheenamme oli ammatillinen koulutus ja opiskelijan näkökulma, jota voi olla hankala lähestyä teoreettisesti. Pohjimmainen ajatus oli kuitenkin tehdä ops eläväksi ainakin itselleni. Lopuksi keksimme vielä käyttää rekvisiittaa, joka sopi hyvin aiheeseen. Ei kai aina tarvitse opettajanakaan olla niin haudanvakava…

Opetustuokio sujui jouhevasti sekin, vaikka emme kovin paljon olleet sitä etukäteen miettineet ja suunnitelleet. Jälkeenpäin huomasin, että itse en ainakaan ollut miettinyt yhtään esiintymistä. Ehkä virtuaali-istunnoista oli jäänyt päälle vain puhumiseen ja äänenkäyttöön liittyvät asiat. Siellähän ei tarvinnut miettiä, miten liikkuu luokassa ja miten pitää käsiään.

Palaute ja arviointi oli pääasiassa myönteistä ja rakentavaa. Hieman ristiriitaisuuttakin ilmeni. Osa olisi halunnut lisää teoriaa opsista ja osan mielestä sitä oli riittävästi. Luulen, että tähän vaikutti etukäteistehtävän teko tai tekemättä jättäminen. Ehkä teoriaa olisi kaivannut lisää, jos ei ollut kerrannut APE 4:n luentomateriaalia eikä tehnyt etukäteen kokkikoulutuksen opsiin. Silloinhan keskustelu siitä voi olla hieman vaikeaa. Opettajana ei voi ottaa kaikkea omalle vastuulleen ainakaan aikuisten kanssa. Jos opiskelija ei ole tehnyt etukäteen mitään, se on hänen ongelmansa. Tiimiopettajuuttamme kehuttiin, mikä hieman huvitti itseäni, koska emme olleet kovin tarkasti sopineet opetustuokion kulkua. Toki olimme jakaneet vetovastuun eri vaiheissa, mutta ilmeisesti olemme molemmat sen verran joustavia, että yhteistyö oli jouhevaa ja näytti ulospäin sujuvalta. Omasta mielestäni yhteistyömme ja vuorottelumme opetustuokion aikana sujui hyvin luonnollisesti.

6. Millaista itsenäinen opiskelu voi olla ja miten sitä ohjataan?

Itsenäinen opiskelu on syksyn aikana konkretisoitunut itselläni kuntoutustieteen perusopintojen opiskelussa. Avoimen yliopiston kurssi on Itä-Suomen ja Oulun yliopiston yhdessä koordinoima kokonaan verkossa tapahtuva opiskelu. Hakeuduin näihin opintoihin, koska toivon niistä olevan hyötyä nykyisessä työssäni. Perusopintoihin kuuluu 5 viiden opintopisteen kurssia. Varsinaisia luentoja ei ymmärtääkseni ole lainkaan edes virtuaalisti. Optimassa on ohjeet kuhunkin opintojaksoon ja eteneminen on kyllä melko tarkasti säädetty. Esimerkiksi kahden viikon aikana on tutustuttava opiskelumateriaaliin ja osallistuttava verkkokeskusteluun tietystä aiheesta. Näitä jaksoja on kolme ja lopuksi opintojaksosta on kotitentti, jossa kysymykset ilmaantuvat aamulla Optimaan ja niihin on vastattava sen päivän aikana. Toisessa opintojaksossa piti kirjoittaa oma alustus tietystä teemasta ja kommentoitava kolmen opiskelijatoverin alustusta. Lisäksi oli kirjoitettava opiskelupäiväkirja tietystä aihealueesta ja lopuksi on verkkotentti. Käytettävissä tämän opintojakson aikana oli luentodiat eri aiheista ja tenttiä varten oli omat materiaalit. Tällainen opiskelutapa on mielestäni mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja erittäin hyödyllinen opettajuuden näkökulmasta. Vaikka olisikin lähiopetusta, siihen voi yhdistää verkko-opiskelua ja erilaisia tehtäviä.

Tämän mikro-opetustehtävän aikana pohdimme itsenäiseen opiskeluun liittyviä teemoja ryhmissä. Oli hyvä, että opettaja seurasi vieressä keskusteluamme ja antoi vinkkejä sen etenemiseen. Tästä aion ottaa itse vaarin. Ennen lähipäivämme alkua istuin aulassa ja satuin kuulemaan muutaman nuorisoasteen opiskelijan keskustelua. Päättelin keskustelun perusteella, että he olivat tehneet jonkin itsenäisen työn opiskeluunsa liittyen. Yksi tyttö oli allapäin ja koki epäonnistuneensa tehtävässään. Muut tytöt kannustivat häntä ja kehuivat, että hänen työnsä oli ollut loistava. Tyttö perusteli epäonnistumistaan ja odottamaansa ykköstä sillä, että hän oli tarvinnut opettajan apua. Hän ajatteli avun pyytämisen olevan heikkouden merkki ja että opettajakin tulkitsee sen niin. Muut yrittivät lohduttaa häntä, että ei se opettaja varmaan niin ajattele. Minunkin mielestäni avun ja ohjauksen pyytäminen ei ole merkki huonoudesta, vaan nimenomaan se on osoitus kyvystä hakea ohjausta silloin, kun sitä tarvitsee.

7. Mitä ovat ryhmässä vaadittavat sosiaaliset taidot? Mikä on tunneälyn merkitys?

Tästä opetuksesta jäi mieleeni roolipeliharjoitus, vaikka se ei täysin onnistunutkaan. Vaarana voi olla, että opiskelijat vain nauravat ja pelleilevät tällaisen harjoituksen aikana. Toisaalta jollekin rooli voi jäädä päälle, joten opettajan on hyvä pitää se mielessä ja ohjeistaa harjoitus niin, että roolit jätetään siihen eikä tilannetta jatketa sen jälkeen, kun se on päättynyt. On tärkeä, että kuulijoilla on oma tehtävänsä tarkkailla ja arvioida harjoituksessa esiin tulleita asioita. Lisäksi ne on hyvä keskustella koko ryhmän kesken. Tällaisen harjoituksen avulla voi harjoitella monenlaisia asioita, esim. asiakaspalvelua ja erilaisten ihmisten kohtaamista.

8. Miten oman koulutusalasi osaamista arvioidaan? Miten tutkinto/arviointisääntö ohjaa arviointia? Mikä on itsearvioinnin merkitys?

Tästä opetustuokiosta jäi erityisesti mieleeni se, että opettajan ei koskaan pidä pitää luentoa ja opetusta suoraan paperista. Opettajan pitää olla sisäistänyt opetettava asia siinä määrin, että hän pystyy opettamaan sen omin sanoin. Dioissa olevat asiat toimivat muistin tukena, jotta ei unohda ainakaan mitään olennaista, mutta ilmankin niitä voi opettaa. Opin myös sen, mitä tiimiopettajuus ei ainakaan ole. Luulen, että tiimiopettajuuden paras anti on siinä, että opetuksen voi suunnitella toisen kanssa yhdessä ja että toisesta saa tukea itse opetuksen aikana. Toivon, että tulevaisuudessa saisin opettaa yhdessä toisen opettajan kanssa. Uskon, että levottomissa ryhmissä ja erilaisten oppijoiden kanssa tiimiopettajuus on kaikkien etu ja luo turvallisen työskentelyilmapiirin.

9. Mikä merkitys on osaamisperustaisella ops:lla ammatillisessa koulutuksessa?

Tästä teemasta opin, että erilaiset lyhenteet ja käsitteet on hyvä avata, jotta kaikilla on yhteinen ymmärrys siitä, mitä ne tarkoittavat. Opetustuokio muodosti lopulta hyvän kokonaisuuden, jossa palattiin siihen, mistä aloitettiin. Vaikealta tuntuva asia avautui lopulta ja ymmärsin, mistä oli kyse. Kyllähän ammatillisen tutkinnon pitäisikin olla osaamisperustainen, koska siten voidaan varmistaa se, että tutkinnon suorittanut henkilö todellakin osaa ne asiat, mitä hänen pitääkin osata. Toivottavasti uusi systeemi yhtenäistää kansainväliselläkin tasolla eri maissa suoritettuja tutkintoja ja helpottaa ihmisten liikkuvuutta. Tämä taitaa tosin olla melko kaukainen tavoite…

Lopuksi: koen, että mikro-opetustuokioiden suurin anti oli nähdä erilaisia opettamistyylejä ja tutustua eri opetusmenetelmiin. Sain paljon hyviä vinkkejä tulevaisuutta varten. Oli erittäin mukava, että päivän aikana käytettiin paljon yhteistoiminnallisia menetelmiä. Näin päivä ei tuntunut aivan niin raskaalta, kuin jos koko päivä olisi ollut pelkkiä luentoja. Kirkkaimpana ajatuksena jäi ehkä se, että aina kannattaa olla aito oma itsensä ja että ammatillisen opettajan prototyyppiä ei ole olemassa. Kaikenlaisia opettajia tarvitaan. Arvioinnista ja palautteen annosta jäi mieleeni se, että etukäteen jaetaan tehtävät ja että kaikkien ei tarvitse arvioida kaikkia. Pienemmässä ryhmässä palautteen anto ja saaminen tuntuu paremmalta ja helpommalta niin antaa kuin saadakin.

Toisena lähipäivänä suuntauduimme myös tulevaisuuteen ja APE II-opintoihin. Vaikka syksyn opintojen ja näiden lähipäivien jälkeen takki tuntuikin olevan melko tyhjä, syttyi kevään opintoja kohtaan uusi kipinä. Kaksi eAPe-ryhmää yhdistyy, saamme toisenkin tuutorin, saamme suunnitella opetusta jälleen uusissa ryhmissä ja teemat ovat oikeastaan miniopetusjaksoja, jotka voivat koostua monenlaisista palikoista. Odotan innolla tulevaa J

PORTFOLIO OPPIMISEN TUKENA

Ennen virtuaali-istuntoa sain viettää työharjoittelussa olleen opiskelijan kanssa arviointihetken. Olihan se mahtavaa saada laittaa heti käytäntöön tänä syksynä oppimiani asioita. Kertasimme yhdessä hänen harjoittelunsa tavoitteet ja hänen omat henkilökohtaiset tavoitteensa. Minulla oli käytettävissä oppilaitoksen arviointikriteerit. Arviointi koostui suullisesta ja kirjallisesta palautteesta sekä numeroarvioinnista. Tällainen arviointi on mielestäni hyvä ja monipuolinen. Aloitin kysymällä opiskelijan itsearviointia (!) ja siitä arviointi jatkui mukavasti keskustelemalla. Kokemus tuntui hyvältä. Tosin opiskelija oli niin hyvä, että hänelle ei ollut vaikea antaa palautetta. Mitään suoranaisesti negatiivista ei ollut tai tarvinnut ottaa esiin. Oli myös mukava hyödyntää oppimaani mukavuusalueen ulkopuolisesta oppimasta ja kannustaa opiskelijaa jatkossakin hakeutumaan tilanteisiin ja harjoitteluihin, joissa hän saa tällaisia kokemuksia. Silloinhan sitä parhaiten oppii!

Miten kehitetään ja dokumentoidaan oppimista ja omaa osaamista portfolion avulla?

Olen aiemmin kuullut portfoliosta, mutta jotenkin ajatellut sen jonkunlaiseksi mallikansioksi ja välineeksi taidepiireissä. Ehkä liitän sen käännösalaankin. En ole aiemmin ajatellut, että esim. oppimispäiväkirjaa voisi hyödyntää portfolion tekemisessä. Luulin, että se sisältää vain valmiita juttuja. Toisaalta, jos portfolio kuvastaa henkilön kasvua ja kehitystä, niin siinä mielessä oppimispäiväkirjan hyödyntämisen ymmärrän.

Tulevaisuudessa uskon hyödyntäväni tätä oppia. Työpaikan hakemisessa ammattilainen saa keksiä kaikki keinot saadakseen itsensä kiinnostavaksi ja herättääkseen työnantajan mielenkiinnon. Portfolio on tässä mielessä oiva keino. Opiskelijoiden on hyvä kerätä portfoliota koko opiskeluajan, jotta siitä tulee luonteva osa CV:tä. Jatkossa työssä ollessa portfolion koostamista voi jatkaa. Portfolionhan voi koota ja kannattaakin koostaa tiettyyn tarkoitukseen, täsmäportfolioksi. Kaikkea siihen koostettua ei aina ja joka paikassa ole mielekästä esittää.

Miten laadin portfolion APE-oppimispäiväkirjaa hyödyntäen?

Tätä aihetta varten piti etukäteen miettiä omaa SWOT:ia ammatillisen opettajan kasvussa. Oli erittäin mielenkiintoista kuulla muiden SWOTit ja keskustella niistä. Saimme harjoitella palautteen antoa oikein roimasti, hieno homma!

SWOT on minulle tuttu jo ensimmäisestä työpaikastani parinkymmenen vuoden takaa. Silloin lähdimme työpaikalta leirikeskukseen pohtimaan henkilökuntamme vahvuuksia, heikkouksia, mahdollisuuksia ja uhkia. Myöhemminkin työelämässä se on tullut vastaan. Voin kuvitella opettajanakin käyttäväni tätä ainakin soveltaen. Samalla voi harjoitella palautteen antoa, jos SWOTit puretaan ryhmissä.

Mikä virtuaali-istunnoissa edisti oppimista?

Meidän ryhmä teki ennakkokyselyn APE 1-opinnoista. Kyselyä oli mukava tehdä ryhmässä. Tutustuin Googlen mahdollisuuksiin ja jatkossa aion hyödyntää sitä, missä vain on mahdollista. Tuloksetkin saa näppärästi graafisina kuvioina!

Erityinen asia, minkä kyselyn tekemisestä ja analysoinnista opin tällä kertaa oli se, miten ilmiselvän tuloksen rinnalle voi nostaa kolikon toisen puolen. Tosin, aina on pidettävä mielessä tulkinnan vääristymisen mahdollisuus. Jos jotain asiaa ei ole nimenomaisesti kysytty, ei sitä voi tuloksesta oikein lähteä tulkitsemaan ja kaivamaan.

Virtuaali-istuntoa seuraavana päivänä lähdin työpaikkani koulutuspäiville. En voinut olla tarkastelematta siellä tapahtuvia asioita opettajan silmälasien läpi. Oli kuin koulutuspäivät olisi olleet suora jatkumo tämän syksyn opeille. Toteanpa tässä, että työyhteisön kehittämisessä ja koulutuksissa voi täysin soveltaa APE-opinnoissa esiinnousseita asioita. Työskentelimme mm. pikku ryhmissä aivoriihi-menetelmällä, kun piti tuottaa uusia ideoita esim. asiakastyytyväisyyden arviointiin ja teimme pienen mindfullness-harjoituksen, kun demonstroitiin, miten työpäivän aikana saa sykkeensä ja mielensä rauhoittumaan voidakseen toimia tehokkaasti. Yhtenä päivänä puhuttiin yhteistyöstä oppilaitoksen kanssa ja siellä tuli esille, että nykyajan opettaja on enemmän valmentaja. Niinpä!

ARVIOINTIMENETELMIEN VALINTA

Millaisia arviointimenetelmiä käytän edellä esittämieni opetusmenetelmien yhteydessä?

Arviointi on oppimisen ja osaamisen edistymisen seuraamista. Se koostuu havainnoinnin, reflektoinnin ja palautteen jatkumosta. (Räisänen 2013d.) Laki ammatillisesta koulutuksesta annetun lain muuttamisesta (601/2005, 25 §) säätää opiskelijan arvioinnista ja sen mukaan arvioinnin avulla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään opiskelijan kykyä itsearviointiin. Lisäksi arvioinnin pitää olla monipuolista. Kukkosen et al. (2008, 7) mukaan arvioinnin on oltava jatkuvaa ja osaamisen arviointi pitää erottaa oppimisen arvioinnista. Oppimisen arvioinnilla on ohjaava vaikutus, jonka avulla opiskeluja voi suunnata opiskeluaan sen mukaan, itä hän ei vielä osaa. Osaamisen arvioinnilla selvitetään, mitä opiskelija hallitsee suhteessa opetussuunnitelman mukaisiin osaamistaitotavoitteisiin. (Opetushallitus 2012, 34.)

Arvioinnin on siis oltava suhteessa osaamistavoitteisiin. Arvioinnin avulla voidaan selvittää osaamisen taso ennen opetusta, sen aikana ja sen jälkeen. Arviointikriteerit on oltava näkyvät ja opiskelijoiden tiedossa ennen opintojakson alkua, jolloin he voivat asettaa omat tavoitteensa. Arviointikriteerit on myös hyvä olla saatavilla palautteen annon aikana, jotta palautetta voidaan verrata kriteereihin. Perinteisin arviointimenetelmä lienee tentti opintojakson päätteeksi. Nykyisin käytetään myös paljon itse- ja vertaisarviointia. Arvioinnin ei aina tarvitse olla numeerista, vaan usein sanallinen, joko suullinen tai kirjallinen, antaa selkeämmän kuvan oppimisen ja osaamisen tasosta. (Hyppönen & Linden 2009, 55-62.)

Edellä esittämieni opetusmenetelmien yhteydessä tuskin ensimmäisenä ainakaan tulee mieleen kirjallinen tentti ja numeerinen arviointi. Arvioinnin pitää sopia tavoitteena olevaan osaamiseen. Learning café-menetelmässä kyseeseen voisivat tulla sen päätyttyä yhteinen palautekeskustelu tai henkilökohtainen oppimispäiväkirja, jonka avulla opiskelijat voivat reflektoida niin yhteistä toimintaa ja tulosta kuin opetusmenetelmän avulla saavuttamaansa omaa osaamista. Oppimispäiväkirjan voisi vielä vertaisarvioida, jolloin toinen opiskelija voi sanallisesti havainnoida saavutetun osaamisenja mahdolliset osaamisen aukot. Jos opettaja kiertää pöydissä, hän saa opetusmenetelmän toteutuksen aikana tietoa opiskelijoiden keskusteluista ja voi antaa vaikka pöytäkunnittain palautetta prosessista.

Lumipallo-menetelmässä arvioinnin voisi toteuttaa ryhmissä, joissa keskustelu tapahtui ennen koko ryhmän yhteistä keskustelua. Opiskelijat voivat antaa palautetta toisilleen ja arvioida ryhmän yhteistä toimintaa. Opettaja voi tarvittaessa antaa koko ryhmälle yhteistä palautetta. Yksilöarviointia en tässä menetelmässä ehkä käyttäisi.

Kalamalja-menetelmän yhteydessä käytettäväksi arviointimenetelmäksi voisi sopia tarkkailijoiden osassa olevien jakaminen niin, että pari kolme henkilöä havainnoisi yhtä kalamaljaan osallistuvaa henkilöä. Palautteen voi antaa kirjallisesti tai pienissä ryhmissä. Asiaan kuuluu myös kalamaljaan osallistuvan henkilön itsearviointi. Ongelmaksi tulee tässä tapauksessa tarkkailijoiden arviointi, mutta sen voisi korjata rooleja vaihtamalla, jolloin tarkkailijoista tulee kalamaljalaisia, joita arvioidaan. Toinen vaihtoehto voisi olla aiheesta riippuen kirjallinen tehtävä, johon jokainen opiskelija kirjoittaisi tiivistelmän oppimisen teemasta.

Olen aiemmin pitänyt arviointia opettajan työn vaikeimpana asiana, mitä se varmaan aloittelevalle opettajalle onkin. Vaikeutta lisää se, jos arviointikriteerit eivät ole heti opintojakson alussa selvillä. Lisäksi opettajalla pitää olla kirkas ajatus siitä, mitä arvioidaan: arvioidaanko prosessia, lopputulosta vai kokonaisuuden hallintaa. Pidän erittäin hyvänä sitä, että esimerkiksi ammatilliseen koulutukseen kuuluvissa näyttökokeissa ensimmäiseksi kysytään opiskelijalta hänen itsearviointiaan. Kaikesta huolimatta arvioinnissa on aina subjektiivinen ulottuvuus. Tätä voi lieventää arvioinnin keskustelevuus ja jatkuvuus, jolloin se ei perustu pelkästään yhden ihmisen kerran tekemään havainnointiin. Suhtautumiseni arviointiin onkin tämän syksyn aikana muuttunut. Arviointi on olennainen osa opettajan työtä, jonka perimmäinen tarkoitus on toimia opiskelijan parhaaksi.

LÄHTEET:

Hyppönen, O. & Linden, S. 2009. Opettajan käsikirja − opintojaksojen rakenteet, opetusmenetelmät ja arviointi. Teknillinen korkeakoulu, Opetuksen ja opiskelun tuki. Teknillisen korkeakoulun Opetuksen ja opiskelun tuen julkaisuja 4. Espoo.

Kukkonen, P., Kurki, A. & Tamminen, E. 2008. Opiskelijan arvioinnin hyviä käytäntöjä.: Opetushallitus, Helsinki Viitattu 30.12.2013. http://www.oph.fi/download/46585_opiskelijan_arvioinnin_hyvia_kaytantoja.pdf.

Laki ammatillisesta koulutuksesta annetun lain muuttamisesta 601/2005. Suomen säädöskokoelma.

Opetushallitus. 2012. Arvioinnin opas. Ammatillinen peruskoulutus. Näyttötutkinnot. Oppaat ja käsikirjat 9. Helsinki. Viitattu 30.12.2013. http://oph.fi/julkaisut/2012/arvioinnin_opas.

Räisänen, M. 2013d. Oppiminen ja osaamisen arviointi. APE 7 –luentomteriaali 7.11.2013 Optimassa. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu, Oulu. Viitattu: 30.12.2013.