Temperamenttituntemus
auttaa opettajaa ymmärtämään opiskelijoiden erilaisia tapoja reagoida. Se
auttaa myös opettajaa hallitsemaan omaa käytöstään. Kun opettaja on tietoinen
eri temperamenteista ja tuntee opiskelijansa, auttaa se opettajaa paitsi
tuntemaan itseään paremmin, niin ymmärtämään sekä opiskelijoiden että muiden
kouluyhteisön jäsenten ja yhteistyökumppaneiden käytöstä paremmin. Vaikka
yksilöllisyyttä tulee ymmärtää, mitä tahansa käytöstä ei tule suvaita. Opettajan
onkin hyvä aina opiskelijaryhmän kanssa sopia yhteiset pelisäännöt, miten opintojakson
aikana toimitaan. (Keltikangas-Järvinen, 2008: 41–42.)
Jokainen
temperamentti on sinänsä arvokas eikä ole olemassa yhtä oikeaa tapaa reagoida
ärsykkeisiin. Tämän vuoksi uusia opiskelijoita valitessa ei voida ajatella,
että valittaisiin vain tietynlaisia tyyppejä. Paras tapa on valita erilaisia
ihmisiä, koska sillä tavoin opiskelijatkin oppivat työelämää ajatellen tulemaan
erilaisten ihmisten kanssa toimeen ja tekemään yhteistyötä muiden ihmisten
kanssa. Lisäksi ihminen kehittyy koko elämänsä ajan ja hän voi säädellä omaa
käyttäytymistään. (Keltikangas-Järvinen, 2008: 40–41, 213.)
Keltikangas-Järvisen
(2006: 261–263) mukaan temperamenttiteorian hyödyntäminen opetuksessa ei
tarkoita erityisiä opetusjärjestelyjä kunkin opiskelijan temperamentin
mukaisesti. Olennaista on rakentaa sellainen oppimisympäristö, joka sopii
kaikille. Rakenteelliset, kaikille sopivat, ratkaisut tarkoittavat opetuksen
vaihtelevuutta, järjestystä, ohjelmointia, pehmeää laskua, rutiineja ja
muutoksiin valmistelua eli ennakointia. Temperamenttituntemuksen avulla
opettaja tietää, että opiskelijat reagoivat kukin eri tavalla esimerkiksi meluun,
keskeytyksiin ja stressiin (Keltikangas-Järvinen, 2008: 187). Jotta opettaja
oppisi tuntemaan omat opiskelijansa, ja heidän temperamenttinsa, on opettajan uuden
opintojakson alkaessa tai uuden ryhmän kanssa hyvä käyttää aikaa tutustumiseen
ja ryhmäytymiseen (Erkkilä, 2014). Tutustuminen luo turvallisuutta, madaltaa vuorovaikutuksen
kynnystä ja houkuttelee avoimuuteen edistäen näin ryhmän toimintaa ja oppimista
(Räisänen, 2014).
Temperamentti ei
liity älykkyyteen, motivaatioon ja oppimiseen, mutta kylläkin yksilön
suhtautumiseen oppimiseen ja koulumenestykseen ja opettajan suhtautumiseen
opiskelijaan. Opettajan on syytä olla tietoinen siitä, että ei ole olemassa
yhtä parasta tapaa oppia eikä näin ollen yhtä ainoaa parasta tyyliä opettaa. Yksi
oppii tutkimalla ja itse tekemällä ja toinen kuuntelemalla tai lukemalla. Tämän
vuoksi opettajan on syytä käyttää erilaisia opetustyylejä ja –menetelmiä,
jotta jokaisella opiskelijalla on mahdollisuus oppia. Oppimistehtävät voivat
olla vaihtoehtoisia: kirjallinen essee / suullinen esitelmä / videoesitys, jonka
voi toteuttaa yksin, parin kanssa tai ryhmässä. (Keltikangas-Järvinen, 2006:
60–62.)
Kaikkia
opiskelijoita hyödyttää opetuksen selkeä rakenne, valmistelu ja kertaaminen
(Räisänen, 2014). Pehmeän laskun käyttäminen auttaa kaikkia opiskelijoita. Ennen
uuden tehtävän alkamista on hyvä pitää pieni tauko, jotta kaikki ehtivät ajatuksineen
mukaan (Keltikangas-Järvinen, 2006: 133). Opetuksessa on hyvä pitää taukoja ja
antaa aikaa opiskelijoiden ajatella ja pohtia rauhassa. Opetuksessa on myös tärkeä
olla erilaisia tehtäviä:
itseopiskelua ja –pohdiskelua, pariporinoita, ajatusten vaihtoa pienissä
ryhmissä, kirjoittamista, lukemista, tiedonhakua eri lähteistä, opitun työstämistä
ja kertaamista.
Temperamenttituntemuksen
avulla opettaja ottaa huomioon opiskelijoiden yksilöllisyyden. Aktiiviselle
opiskelijalle on hyvä olla liikkumista mahdollistavia tehtäviä, erittäin puhelias
opiskelija voi olla syytä sijoittaa luokan etuosaan tai vaihdella istumajärjestyksiä,
jotta hän ei häiritse rauhaa ja hiljaisuutta opiskelussaan tarvitsevaa opiskelijaa.
Yksilöllisyys ei tarkoita eriarvoisuutta, koska samanlainen opetus on aina
valinta jonkun temperamentin suuntaan. (Keltikangas-Järvinen, 2006: 179–180.)
Vaikka
temperamentti ei korreloi älykkyyteen, se vaikuttaa siihen, miten opettaja näkee
opiskelijan, mikä puolestaan vaikuttaa arviointiin. (Keltikangas-Järvinen,
2006: 140.) Tasapuolisen ja oikeudenmukaisen arvioinnin varmistamiseksi
arvioinnin on oltava perusteltua ja läpinäkyvää. Arvioinnin kriteerit on oltava etukäteen selvillä, selkeät ja
kaikkien tiedossa, jotta kaikki opiskelijat voivat hyväksyä ne. Arvioinnissa
yksilöllisyys on yhtä tärkeä. Opiskelijaa ei verrata muihin, vaan omaan kehittymiseensä.
Erityisen tärkeää on arvioinnin jatkuvuus. Koska opiskelijat ovat temperamentiltaan
erilaisia, jatkuvalla arvioinnilla saa kattavan kuvan opiskelijan osaamisesta,
jota arvioidaan suhteessa opetussuunnitelmassa kirjattuun oppimis- tai osaamistavoitteisiin.
Myös arviointivaiheessa opettajan on hyvä käyttää monipuolisia menetelmiä. Itsearviointi on hyvä olla sekä
kirjallista että suullista, jotta eri tavalla reagoivat opiskelijat hyötyvät
siitä. Esimerkiksi osa opiskelijoista tarvitsee aikaa miettiä, kun taas toisille
on tärkeä saada puhua ajatuksiaan. Ulospäin suuntautuneille opiskelijoille on
myös tärkeä keskustella, joten vertaisarviointi
on tässä oiva menetelmä.
-----------------------
LÄHTEET:
Erkkilä, R. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Toiminnalliset ryhmätyömenetelmät 4.-5.4.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.
Keltikangas-Järvinen, L. 2006. Temperamentti ja koulumenestys. Helsinki: WSOY.
Keltikangas-Järvinen, L. 2008. Temperamentti, stressi ja elämänhallinta. Helsinki: WSOY.
Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu. 2013. Opinto-opas 2013–2014. http://www.oamk.fi/amok/docs/opiskelijalle/amok_opinto-opas_2013-2014.pdf. Viitat-tu 12.10.2014.
Räisänen, M. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Opettajan vuorovaikutustaidot 12.–13.9.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti