TYÖELÄMÄLÄHTÖISYYS AMMATILLISEN OPETTAJAN OSAAMISALUEENA

Portfolion vapaasti valittavaksi aiheeksi valitsin työelämäosaamisen ammatillisen opettajan osaamisalueena siksi, että ammatillisen koulutuksen läheinen yhteys työelämään on mielestäni yksi sen peruselementeistä. Työelämän ja ammatillisen koulutuksen pitäisikin olla jatkuvassa vuoropuhelussa keskenään. Työelämä tarvitsee tekijöitä ja osaajia, joita ammatillisessa koulutuksessa koulutetaan. Koulutuksen pitää siis vastata niin työelämän työntekijämäärän kuin työntekijöiden osaamisen tarpeisiin. Käsittelen tässä työelämäosaamisen käsitettä, näyttötutkintojärjestelmää ja työvaltaista koulutusta.

Työelämäosaamisen käsite

Ammatillisen opettajakorkeakoulun opetussuunnitelman ja opinto-oppaan 12–13 (2013, 23) mukaan ”Työelämäosaamisella tarkoitetaan työelämän rakenteiden, yhteistyön periaatteiden, liiketalouden, yrittäjyyden ja ammatillisen toiminnan mahdollisuuksien tuntemusta sekä taitoja rakentaa ja kehittää työelämäyhteistyötä ammatti- ja koulutusalan yhteistyöverkostojen kanssa.” Ammatillisen opettajan tulee siis osata integroida työelämätuntemus opetukseensa ja opiskelijaohjaukseensa. Oman osaamiseni kehittämisessä tarvitsen lisäoppia etenkin yrittäjyyteen tutustumisessa. Tämänhetkisessä työpaikassani olen saanut tutustua viime aikoina yhteistyöhön oppilaitosten kanssa.

Näyttötutkintojärjestelmä

Näyttötutkinnot ovat ammatillisen koulutuksen työelämälähtöisyyttä lisäävä tutkintojärjestelmä, jota on kehitetty 1990-luvulta alkaen. Näytön avulla henkilö osoittaa oman alansa opetussuunnitelman tavoitteiden mukaisen osaamisensa. Vaikka koulutusta ei vaadita, käytännössä kaikki näytön suorittajat opiskelevat jossakin ammatillisessa koulutuksessa. Näyttö suoritetaan yleensä osissa. (Anttila et al. 2010, 22–23.) Opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa koulutuksessa opiskelijat opiskelevat opetussuunnitelman mukaisesti oppilaitoksessa ja harjoittelevat ammattitaitoaan työharjoittelussa, joka arvioidaan oppilaitoslähtöisesti. Sekä näyttötutkinto- että opetussuunnitelmaperusteisessa järjestelmässä on paljon yhtäläisyyksiä, kuten työelämän edustajien osuus ja tavoitteena oleva työelämälähtöisyys. Erot löytyvät peruslähtökohtien lisäksi lähinnä käsite- ja lainsäädäntötasolta. (Kallioniemi et al. 2008, 53.)

Näyttötutkinnot tulivat ammatilliseen koulutukseen sen jälkeen, kun itse valmistuin ensimmäiseen ammattiini sairaanhoitaja-diakonissaksi. Siksi näyttötutkinnot tuntuvat minulle vierailta. Oman tyttären opiskelua seuratessa näyttötutkinnot ovat kuitenkin alkaneet tulla tutuiksi. Hän on nyt toista vuotta hevosenhoitajaksi opiskeltuaan jo tehnytkin osanäyttöjä, kuten varsan koulutus ja hevosen esittäminen. Työssäni olen myös päässyt tutustumaan näyttöihin. Viittomakielenohjaajaopiskelijakoulutuksen kanssa yhteistyötä tehdessäni olen mahdollistanut heidän työssäoppimistaan ja näyttöjään kuurosokeiden viriketapaamisissa ja aluekurssilla. Olenpa jopa itse vastaanottanut yhden näytön viittomakielenohjaajalta kuuron maahanmuuttajan kommunikoinnin ohjaamiseen liittyen. Oppilaitoksen mukaan työelämän edustaja vastaanottaa näytön eikä opettaja voinut olla tällöin paikalla, mutta palautekeskustelussa hän kyllä oli. Näyttötutkintojärjestelmä on siis alue, jossa tarvitsen lisäopiskelua.

Työvaltainen ammatillinen koulutus

Koska oppijat ovat erilaisia, kaikille ei sovellu perinteinen teoria- ja luokkapainotteinen opiskelu. He oppivat mahdollisesti paremmin toiminnallisten menetelmien avulla. Syynä voivat olla niin erilaiset oppimisvaikeudet ja tarkkaavaisuuden ongelmat kuin sairaudet ja lahjakkuudenkin aiheuttama alisuoriutuminen. Ongelmat ammatillisessa koulutuksessa voivat vaikuttaa nuoren elämään pitkälle aiheuttamalla syrjäytymisen yhteiskunnasta. Tällaisten oppijoiden tunnistaminen on erittäin tärkeää, jotta he pääsisivät yksilölliselle oppimispolulle ja opiskelemaan toiminnallisesti työvaltaiseen koulutukseen. (Miettinen 2007, 7.) Työvaltaista koulutusta on kehitetty muun muassa Huittisissa ja Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymässä (Sandholm 2007; Wiirilinna et al. 2007.) Opiskelijoita on ollut eri ammattialoilta ja yhteistä heille on opiskelun yksilöllisyys ja työvaltainen opetus. Työn ja toiminnan kautta opiskelijat ovat kokeneet oppimisen ja onnistumisen iloa, millä onkin suuri merkitys itsetunnolle ja etenkin ammatilliselle osaamiselle. Olennaista työvaltaisessa koulutuksessa on joustavuus ja oikea-aikainen reagointi, jotta nuoren syrjäytyminen saadaan sopivien toimenpiteiden avulla ehkäistyä.

Erityispedagogiikkaa opiskelleena koen työvaltaisen ammatillisen koulutuksen erittäin mielenkiintoisena ja hyödyllisenä. On varmasti totta, että osa oppijoista oppii paremmin toiminnan kautta. Tämän taustalla lienee humanistinen ihmiskäsitys, joka korostaa yksilöllisyyttä. Mielestäni on arvokasta, että ammatillinen opettaja haastaa itsensä jatkuvasti kehittymään ja kehittämään opetusta, jotta hän voi erilaisilla tavoilla tukea oppijoita kasvamaan ammattiosaamisessaan ja saavuttamaan ammatillisen tutkinnon.

Työelämälähtöisyys ammatillisessa koulutuksessa ei tarkoita vain työelämän edustajien ja oppilaitosten yhteistyötä. Mielestäni se tarkoittaa perusasennetta alati muuttuvassa yhteiskunnassa, jolloin on seurattava puolin ja toisin tilannetta ja reagoitava monenlaisiin tilanteisiin. Työelämälähtöisyys ammatillisen opettajan ydinosaamisalueena haastaa ammatillisen opettajan olemaan jatkuvasti valppaana ja aktiivisena niin koulutuksen kuin työelämänkin suhteen.

LÄHTEET:

Ammatillisen opettajakorkeakoulun opetussuunnitelma ja opinto-opas 13–14. 2013. Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Oulu.

Anttila, P. et al. 2010. Näyttöä on! Ammattiosaamisen näyttöjen toteutuminen käytännössä. Jyväskylä: Koulutuksen arviointineuvosto. Viitattu 31.12.2013 http://www.edev.fi/img/portal/19/Julkaisu_nro_45.pdf?cs=1274875588.

Kallioniemi, K., Majuri, M. & Mahlamäki-Kultanen, S. 2008. Ammattiosaamisen näytöt ja näyttötutkinnot vertailussa. Helsinki: Opetushallitus. Viitattu 31.12.2013 http://www.oph.fi/download/46680_ammattiosaamisen_naytot_ja_nayttotutkinnot_vertailussa.pdf.

Miettinen, K. 2007. Työvaltainen koulutus – mahdollisuus toiminnalliselle oppijalle. Teoksessa: Miettinen, K. (toim.). Työvaltainen koulutus - mahdollisuus toiminnalliselle oppijalle. Työammattihankkeen kokeiluja ja kokemuksia vuosilta 2004-2006. Viitattu 31.12.2013 http://www.oph.fi/download/46888_tyovaltkoulutus_2007.pdf. s. 7–8.

Sandholm, J. 2007. Työvaltainen koulutus Huittisten ammatti- ja yrittäjäopistossa. Teoksessa: Miettinen, K. (toim.). Työvaltainen koulutus - mahdollisuus toiminnalliselle oppijalle. Työammattihankkeen kokeiluja ja kokemuksia vuosilta 2004-2006. Viitattu 31.12.2013 http://www.oph.fi/download/46888_tyovaltkoulutus_2007.pdf. s. 9–18.

Wiirilinna, J. et al. 2007. Erityistä tukea tarvitseva nuori työpainotteisessa koulutuksessa Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymässä. Teoksessa: Miettinen, K. (toim.). Työvaltainen koulutus - mahdollisuus toiminnalliselle oppijalle. Työammattihankkeen kokeiluja ja kokemuksia vuosilta 2004-2006. Viitattu 31.12.2013 http://www.oph.fi/download/46888_tyovaltkoulutus_2007.pdf. s. 19–29.

MINÄ OPPIJANA

Oppijana olen aina ollut ehkä tyypillinen "tunnollinen koulutyttö". Perheen kuopuksena seurasin ihaillen isosisarusteni koulunkäyntiä ja kurkin koulukirjoja heidän selkiensä takaa ilmeisesti kyllästymiseen asti. Halusin niin kovasti heidän kaltaisekseen, että minut laitettiinkin kuusivuotiaana koulukypsyystesteihin. Niissä minut todettiin koulukypsäksi ja aloitin peruskoulun samana syksynä. Enimmäkseen rakastinkin koulunkäyntiä, mutta ehkä sosiaaliset taitoni eivät olleet täysin kypsyneet. Olin arka ja herkkä, joten pahoitin usein mieleni, vaikka ala-asteella oli tutut ja turvalliset opettajat ja pienet luokat. Varsinainen kognitiivinen oppiminen sen sijaan sujui erittäin hyvin ja etenkin kielet olivat lempiaineitani. Luin lapsuudessani jatkuvasti kirjoja, joten ehkä siksi kirjoittaminenkin on aina ollut helppoa.

Olen kasvanut viittomakielisessä perheessä, joten visuaalisuus on ollut minulle aina elinehto. Koulussakin annoin varmasti aktiivisen ja kiinnostuneen kuvan itsestäni, kun tuijotin herkeämättä opettajan kasvoja ja suun liikkeitä, vaikka omassa kuulossani ei ole mitään ongelmaa. Muiden kaltaisteni CODA-ihmisten (kuurojen vanhempien kuuleva lapsi) tavoin katsekontakti ja kasvojen näkeminen on tärkeää, jotta kuulee hyvin ja saa vastapuolen puheesta selvää. Muutenkin olen aina kokenut oppivani paremmin näkemällä kuin kuulemalla.

Oma oppimisnäkemykseni -sivulla olen käsitellyt oppimisnäkemykseni kehittymistä, joten en kertaa sitä tässä. Pitkään olin muutenkin oppijana perinteiden kannalla, joten kaikenlainen teknologinen temppuilu oppimiseen liittyen on minulle vielä verrattain uutta. Sairaanhoitajaksi opiskellessani 1980-luvun puolivälissä käytettiin vielä lankapuhelimia ja tietokoneet olivat vasta tulossa. Tietokoneopetuksessa puhuttiin minulle käsittämätöntä kieltä ja konettakin komennettiin muistaakseni C-komennoilla. Viimeisen vuosikymmenen aikana kehitys on vain kiihtynyt ja nyt omat teini-ikäiset lapseni neuvovat minua, miten saan Whatsappin ja Instagramin asennettua gsm-puhelimeeni tai iPadiini. Nöyrä olen onneksi aina ollut, joten nuoremmilta ihmisiltä oppiminen ei ole minulle mikään ongelma.

Oppijana en koe olevani koskaan valmis. Maailma on täynnä monenmoisia ihmeellisiä asioita, joista minulla ei ole aavistustakaan. Nuorena surkuttelin sitä, että en oikeastaan ole missään erityisen hyvä eikä minulla ollut mitään erityistä kiinnostuksen kohdetta. Harrastuksissakin kokeilin monenlaista, mutta mihinkään ei syttynyt palavaa intohimoa. Ehkä olen tasaisen hyvä tai kohtuullisen hyvä monessa asiassa. ”Mångsysslare” kuvasi yliopiston ruotsinlehtori osaamistani. Ehkä on hyväkin olla avoin monelle asialle ja aina halukas oppimaan uutta.

OMAN OSAAMISEN ANALYYSI

Portfoliotani varten analysoin tässä omaa osaamistani ammatillisena opettajana. Lähtötilanteen olen analysoinut näiden opintojen alkuvaiheessa tehdessäni HOPS:iani. Käytän tukena OAMK:n Opinto-oppaassa (2013, 9) esiteltyjä ammatillisen opettajan seitsemää ydinosaamisaluetta: 

1. pedagoginen osaaminen
2. arvo-osaaminen
3. kansainvälisyysosaaminen
4. tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio-osaaminen
5. työelämäosaaminen
6. työyhteisöosaaminen
7. substanssiosaaminen

Vähäpätöinen pedagoginen osaamiseni koostuu niin teoriasta kuin käytännöstäkin. Käytännön työn lisäksi koen saaneeni kasvatustieteen ja erityispedagogiikan appro­batur-opintojen sekä sairaanhoitajan ja viittomakielentulkin opintoihin sisältyneiden didaktisten opintojen ja käytännön harjoittelujen kautta jonkun verran kokemusta ja näkemystä opetuksen suunnitteluun. Toisaalta aika on muuttunut ja nykyään oppimi­nen ja opettaminen ovat ehkä toisenlaista kuin parikymmentä vuotta sitten. 

Toteutusosaamiseen kaipaan lisäoppia ja uusia innovaatioita, vaikka etenkin kielen opetuksessa jouduin aikoinaan jatkuvasti pohtimaan toiminnallisten menetelmien käyttöä, kuten ryhmässä oppimista erilaisten pelien avulla. Teoriapainotteisessa opetuksessa luulen helposti puutteellisen tietotaitoni vuoksi sortuvani kalvosulkeisiin, vaikka tiedänkin, että se ei edistä tehokasta oppimista. Arviointi- ja palauteosaa­miseni on erityisen vajavaista, samoin kuin opetuksen kehittämisosaaminen. Opiske­lijan kohtaamiseen ja oppimista edistävään vuorovaikutukseen liittyvää osaamista minulla jonkin verran on käytännön työssä tapahtuneiden kohtaamisten kautta. Eri­tyispedagoginen osaamiseni jää lähinnä teoriatasolle. Tieto- ja viestintätekninen osaamiseni lienee keskitasoa, opittavaa siinäkin kyllä riittää. 

Syksyn APE I -opintojen avulla koen, että pedagoginen osaamiseni on kehittynyt ja olen oppinut paljon. Vaikka virtuaali-istuntojen opetustuokiot ovat olleet lyhyitä, koen kuitenkin oppineeni niissä monenlaisia asioita niin oppimisesta kuin opettamisen suunnittelusta, toteuttamisesta ja arvioinnista. Olemme kurkistaneet melko moneen opetusmenetelmään ja tämän perusteella on hyvä ponnistaa eteenpäin.

Arvo-osaamista ja eettisten periaatteiden pohdintaa on sisältynyt aiempiin ammat­teihini varsin runsaasti. Toisaalta nämä asiat nimenomaan opettajan työssä ovat mi­nulle uusia. Luulen kuitenkin, että osittain arvo-osaaminen voi olla samaa ja päällek­käistä ja ainakin valmius pohtia näitä asioita minulla on. Työelämä-osaamista mi­nulta löytyy varsin monipuolisesti, mutta toki sen integroiminen opetukseen on uutta.

Olen työskennellyt erilaisissa työyhteisöissä, joten koen työyhteisö-osaamisessa olevani melko vahvoilla. Opetukseen liittyvät lait ja niiden tuntemus sen sijaan on mi­nulla vielä heikkoa. Kansainvälisyys on lähellä sydäntäni, koska olen aiemmissa opinnoissani tehnyt työharjoittelun ulkomailla ja valmistumisen jälkeen työskennellyt parissakin maassa. Toisaalta opetussuunnitelmassa mainituista Bologna- ja Köö­penhamina-prosesseista en ole kuullutkaan. Kansainvälisyyden soveltamisessa ammatilliseen koulutukseen kaipaan edelleen lisää oppia.

Tutkimus- ja kehittämisosaamiseen liittyen minulla on kokemusta tutkimusproses­sista yleensä ja koen hallitsevani tutkimusprosessin. Projekteista ja tutkimuksen in­tegroimisesta osaksi työyhteisöjen toimintaa minulla ei tosin ole kokemusta. Lopuksi, substanssi-osaamista minulla on ruotsin kielen ja kulttuurin sekä ruotsalaisen yh­teiskunnan osalta runsaasti niin teorian kuin käytännönkin tasolla.

Ammatillisena opettajana kehittymisen alueeni ja motivaationi

Ammatillisena opettajana haluan kehittyä kaikilla ydinosaamisalueilla, mutta erityi­sesti pedagogisessa osaamisessa, sekä tutkimus- ja kehittämis-osaamisessa. Alussa mainitsin, että en ole koskaan haaveillut opettajan urasta. Jostain syystä olen kuitenkin toiminut jonkun verran opettajana ja tuolloin huomasin, että työ on oikeastaan ihan mielenkiintoista. Silloin minulla ei kuitenkaan ollut taitoa ja välineitä siihen työhön. Ruotsin kieltä opiskellessani hakeuduin jostain syystä käytännölliselle didaktiikan kurssille, jossa saatiin käytännön tuntumaa lukion ruotsin kielen opetuksesta. Tuon kurssin aikana tajusin, että opettamisesta voi nauttia ja se voi olla antoisaa työtä.

Päätin hakeutua ammatillisiin opettaja-opintoihin, jotta voin kehittyä tälläkin alueella ja mahdollisesti jonain päivänä toimia myös opettajana. Ammatillinen opettajuus kiehtoo minua sen vuoksi, että se antaa monipuoliset mahdollisuudet työelämää ajatellen. Toivon voivani tulevaisuudessa jopa yhdistää kaikkea osaamistani eri ammattialoilta ja toimia monipuolisena opettajana jossain ammatillisessa oppilaitoksessa.

LÄHTEET:

Ammatillisen opettajakorkeakoulun opetussuunnitelma ja opinto-opas 13–14. 2013. Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Oulu.

MIKRO-OPETUS

Lähipäivät mielestäni huipensivat ja paketoivat syksyn APE I-opinnot. Kulunut syksy on ollut hektinen ja hengästyttävä. Ensimmäisillä lähipäivillä tapahtunut tutustuminen oli paikallaan, mutta lisää tutustumista tapahtui tietenkin virtuaali-istunnoissa. On ollut hyvä, että opetusta on saanut suunnitella hieman eri kokoonpanoissa, jolloin on päässyt tutustumaan monenlaisiin työskentelytapoihin. Sitähän työelämäkin on, jatkuvaa muutosta. Vaikka virtuaali-istunnoissa aika kutakin teemaa varten on ollut lyhyt, on siinäkin ajassa ehtinyt saada jonkinlaisen käsityksen asiasta. Itselleni suurin oppi on varmasti ollut se, että on saanut katsauksen monenlaisista asioista ja ennen kaikkea erilaisista opetusmenetelmistä. Jatkossa niiden harjoittelu ja syvällisempi perehtyminen voi jatkua.

1. Miten voin edistää opiskelijoiden motivoitumista?

Tästä opetustuokiosta jäi mieleeni motivaation moniulotteisuus. Opettajan pitää oikeastaan tuntea opiskelijansa melko hyvin, jotta hän pystyy tukemaan heidän motivoitumistaan. Toisaalta motivaatiota ei voi syöttää ulkoapäin. Motivaatiosta on varmaan hyvä keskustella opiskelijoiden kanssa, jotta hekin tiedostavat sen ja sen merkityksen. Ryhmän ilmapiiri on myös melko olennainen motivaatioon vaikuttava tekijä, joten siihen panostaminen esimerkiksi aloituksessa kannattaa varmasti.

2. Miten ammatillinen opettaja kehittää osaamistaan?

Tästä opetuksesta jäi mieleeni innostus ja opettajan oman olemuksen ja opetettavan asian yhteys. Vaikka opetusmenetelmänä oli luento, oli se hyvin vuorovaikutteinen ja aktivoiva. Erilaisten esimerkkien avulla opettaja saa opiskelijat ajattelemaan ja pohtimaan opiskeltavaa asiaa. Vaikka varsinaiseen osaamisen kehittämiseen ei oikeastaan kovin syvällisesti päästy, ymmärsin innostuksen ja itsensä kehittämisen välisen yhteyden. Opettajan pitää olla jatkuvasti valmis kehittymään monella eri alueella.

3. Esittele jokin pedagogiikassa esiintyvä ihmiskäsitys!

Tässä opetuksessa aihe Humanistinen ihmiskäsitys ja opetustuokio nivoutuivat täydellisesti yhteen. Opetusmenetelmä oli minulle entuudestaan tuttu, tosin aiemmin eri pöytien aiheet purettiin yhteisessä keskustelussa, jotta kirjuritkin pääsevät osalliseksi kokonaisuudesta. Nyt aika asetti oman rajoituksensa ja yhteenveto saatiin jälkeenpäin Optiman kautta. Menetelmää voi käyttää myös työelämässä sekä vapaa-ajan yhdistystoiminnassa ja koulutuksissa.

Yhteenveto Learning café-työskentelystä:

Vapaamuotoinen palaute opettajille:

Opetuksessanne aihe Humanistinen ihmiskäsitys ja opetustuokio nivoutuivat täydellisesti yhteen. Teoriaa oli sopivasti ja kertauksenomaisesti esitettynä se tuki aiheen käsittelyä. Opetusmenetelmänä Learning café oli minulle entuudestaan tuttu, tosin aiemmin eri pöytien aiheet purettiin silloin yhteisessä keskustelussa, jotta kirjuritkin pääsevät osalliseksi kokonaisuudesta. Nyt aika asetti oman rajoituksensa ja yhteenveto saatiin jälkeenpäin Optiman kautta. Opettajat kiertelivät pöydissä ja ohjasivat keskustelua antamalla vinkkejä keskustelun jatkamiseksi. Tämä tuki hyvin ajatusten kehittelyä ja keskustelun etenemistä. Humanistinen ihmiskäsitys-dia oli kokoa ajan esillä, mikä oli hyvä asia ja tuki työskentelyämme. Tiimiopettajuus toimi luonnollisesti ja sujuvasti hyvässä yhteistyössä ja –hengessä.

4. Mitä tarkoittaa skeema oppimisessa?

Opetuksesta jäi mieleeni, mitä skeema on. Tai ainakin esimerkit. Opettajana teemaa voisin hyödyntää jonkin mallin opetuksessa. Alun esimerkki oli hyvin herättävä ja hyvä vinkki tulevaisuuteen, mitä voisin hyvin hyödyntää. Tästä huomaa, mikä voima konkretialla on oppimisessa. Itsesäätely on sellainen aihe, jonka voi ottaa opiskelijoiden kanssa käsittelyyn ja sitä kautta opettaa opiskelijoille opiskelemisesta ja oppimisesta.

5. Opetussuunnitelma ammatillisessa koulutuksessa. Mikä merkitys ops:lla on opiskelijalle?

Oman mikro-opetustehtävän sain suunnitella toisen opiskelijan kanssa. Olin mielissäni, että pääsin kokeilemaan tiimiopettajuutta. Tämän ihmisen kanssahan en ollut virtuaali-istunnoissa toiminut sen paremmin teema- kuin opetusryhmässäkään, mutta suunnitteluvaihe sujui mutkattomasti ja sutjakkaasti. Hänellä oli aina esittää hyviä kysymyksiä, mikä haastoi itseänikin miettimään asioita eri näkökulmista.

Ennakkoon suhtauduin opsiin ajatuksella, että se on kuiva ja vaikeasti avautuva aihe. APE 4:ssä ops oli jo käsitelty teoriassa. Siksi valitsimme käytännön läheisen lähestymistavan ja päätimme tutkia aihettamme esimerkkiopetussuunnitelman kautta. Kokkikoulutus valikoitui sen vuoksi, että ajattelimme sen kiinnostavan mahdollisesti kaikkia. Periaatteessa oli aivan sama, mikä koulutusohjelma oli kyseessä, koska mitä tahansa opetussuunnitelmaa osaa lukea, jos osaa lukea yhtä. Lisäksi aiheenamme oli ammatillinen koulutus ja opiskelijan näkökulma, jota voi olla hankala lähestyä teoreettisesti. Pohjimmainen ajatus oli kuitenkin tehdä ops eläväksi ainakin itselleni. Lopuksi keksimme vielä käyttää rekvisiittaa, joka sopi hyvin aiheeseen. Ei kai aina tarvitse opettajanakaan olla niin haudanvakava…

Opetustuokio sujui jouhevasti sekin, vaikka emme kovin paljon olleet sitä etukäteen miettineet ja suunnitelleet. Jälkeenpäin huomasin, että itse en ainakaan ollut miettinyt yhtään esiintymistä. Ehkä virtuaali-istunnoista oli jäänyt päälle vain puhumiseen ja äänenkäyttöön liittyvät asiat. Siellähän ei tarvinnut miettiä, miten liikkuu luokassa ja miten pitää käsiään.

Palaute ja arviointi oli pääasiassa myönteistä ja rakentavaa. Hieman ristiriitaisuuttakin ilmeni. Osa olisi halunnut lisää teoriaa opsista ja osan mielestä sitä oli riittävästi. Luulen, että tähän vaikutti etukäteistehtävän teko tai tekemättä jättäminen. Ehkä teoriaa olisi kaivannut lisää, jos ei ollut kerrannut APE 4:n luentomateriaalia eikä tehnyt etukäteen kokkikoulutuksen opsiin. Silloinhan keskustelu siitä voi olla hieman vaikeaa. Opettajana ei voi ottaa kaikkea omalle vastuulleen ainakaan aikuisten kanssa. Jos opiskelija ei ole tehnyt etukäteen mitään, se on hänen ongelmansa. Tiimiopettajuuttamme kehuttiin, mikä hieman huvitti itseäni, koska emme olleet kovin tarkasti sopineet opetustuokion kulkua. Toki olimme jakaneet vetovastuun eri vaiheissa, mutta ilmeisesti olemme molemmat sen verran joustavia, että yhteistyö oli jouhevaa ja näytti ulospäin sujuvalta. Omasta mielestäni yhteistyömme ja vuorottelumme opetustuokion aikana sujui hyvin luonnollisesti.

6. Millaista itsenäinen opiskelu voi olla ja miten sitä ohjataan?

Itsenäinen opiskelu on syksyn aikana konkretisoitunut itselläni kuntoutustieteen perusopintojen opiskelussa. Avoimen yliopiston kurssi on Itä-Suomen ja Oulun yliopiston yhdessä koordinoima kokonaan verkossa tapahtuva opiskelu. Hakeuduin näihin opintoihin, koska toivon niistä olevan hyötyä nykyisessä työssäni. Perusopintoihin kuuluu 5 viiden opintopisteen kurssia. Varsinaisia luentoja ei ymmärtääkseni ole lainkaan edes virtuaalisti. Optimassa on ohjeet kuhunkin opintojaksoon ja eteneminen on kyllä melko tarkasti säädetty. Esimerkiksi kahden viikon aikana on tutustuttava opiskelumateriaaliin ja osallistuttava verkkokeskusteluun tietystä aiheesta. Näitä jaksoja on kolme ja lopuksi opintojaksosta on kotitentti, jossa kysymykset ilmaantuvat aamulla Optimaan ja niihin on vastattava sen päivän aikana. Toisessa opintojaksossa piti kirjoittaa oma alustus tietystä teemasta ja kommentoitava kolmen opiskelijatoverin alustusta. Lisäksi oli kirjoitettava opiskelupäiväkirja tietystä aihealueesta ja lopuksi on verkkotentti. Käytettävissä tämän opintojakson aikana oli luentodiat eri aiheista ja tenttiä varten oli omat materiaalit. Tällainen opiskelutapa on mielestäni mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja erittäin hyödyllinen opettajuuden näkökulmasta. Vaikka olisikin lähiopetusta, siihen voi yhdistää verkko-opiskelua ja erilaisia tehtäviä.

Tämän mikro-opetustehtävän aikana pohdimme itsenäiseen opiskeluun liittyviä teemoja ryhmissä. Oli hyvä, että opettaja seurasi vieressä keskusteluamme ja antoi vinkkejä sen etenemiseen. Tästä aion ottaa itse vaarin. Ennen lähipäivämme alkua istuin aulassa ja satuin kuulemaan muutaman nuorisoasteen opiskelijan keskustelua. Päättelin keskustelun perusteella, että he olivat tehneet jonkin itsenäisen työn opiskeluunsa liittyen. Yksi tyttö oli allapäin ja koki epäonnistuneensa tehtävässään. Muut tytöt kannustivat häntä ja kehuivat, että hänen työnsä oli ollut loistava. Tyttö perusteli epäonnistumistaan ja odottamaansa ykköstä sillä, että hän oli tarvinnut opettajan apua. Hän ajatteli avun pyytämisen olevan heikkouden merkki ja että opettajakin tulkitsee sen niin. Muut yrittivät lohduttaa häntä, että ei se opettaja varmaan niin ajattele. Minunkin mielestäni avun ja ohjauksen pyytäminen ei ole merkki huonoudesta, vaan nimenomaan se on osoitus kyvystä hakea ohjausta silloin, kun sitä tarvitsee.

7. Mitä ovat ryhmässä vaadittavat sosiaaliset taidot? Mikä on tunneälyn merkitys?

Tästä opetuksesta jäi mieleeni roolipeliharjoitus, vaikka se ei täysin onnistunutkaan. Vaarana voi olla, että opiskelijat vain nauravat ja pelleilevät tällaisen harjoituksen aikana. Toisaalta jollekin rooli voi jäädä päälle, joten opettajan on hyvä pitää se mielessä ja ohjeistaa harjoitus niin, että roolit jätetään siihen eikä tilannetta jatketa sen jälkeen, kun se on päättynyt. On tärkeä, että kuulijoilla on oma tehtävänsä tarkkailla ja arvioida harjoituksessa esiin tulleita asioita. Lisäksi ne on hyvä keskustella koko ryhmän kesken. Tällaisen harjoituksen avulla voi harjoitella monenlaisia asioita, esim. asiakaspalvelua ja erilaisten ihmisten kohtaamista.

8. Miten oman koulutusalasi osaamista arvioidaan? Miten tutkinto/arviointisääntö ohjaa arviointia? Mikä on itsearvioinnin merkitys?

Tästä opetustuokiosta jäi erityisesti mieleeni se, että opettajan ei koskaan pidä pitää luentoa ja opetusta suoraan paperista. Opettajan pitää olla sisäistänyt opetettava asia siinä määrin, että hän pystyy opettamaan sen omin sanoin. Dioissa olevat asiat toimivat muistin tukena, jotta ei unohda ainakaan mitään olennaista, mutta ilmankin niitä voi opettaa. Opin myös sen, mitä tiimiopettajuus ei ainakaan ole. Luulen, että tiimiopettajuuden paras anti on siinä, että opetuksen voi suunnitella toisen kanssa yhdessä ja että toisesta saa tukea itse opetuksen aikana. Toivon, että tulevaisuudessa saisin opettaa yhdessä toisen opettajan kanssa. Uskon, että levottomissa ryhmissä ja erilaisten oppijoiden kanssa tiimiopettajuus on kaikkien etu ja luo turvallisen työskentelyilmapiirin.

9. Mikä merkitys on osaamisperustaisella ops:lla ammatillisessa koulutuksessa?

Tästä teemasta opin, että erilaiset lyhenteet ja käsitteet on hyvä avata, jotta kaikilla on yhteinen ymmärrys siitä, mitä ne tarkoittavat. Opetustuokio muodosti lopulta hyvän kokonaisuuden, jossa palattiin siihen, mistä aloitettiin. Vaikealta tuntuva asia avautui lopulta ja ymmärsin, mistä oli kyse. Kyllähän ammatillisen tutkinnon pitäisikin olla osaamisperustainen, koska siten voidaan varmistaa se, että tutkinnon suorittanut henkilö todellakin osaa ne asiat, mitä hänen pitääkin osata. Toivottavasti uusi systeemi yhtenäistää kansainväliselläkin tasolla eri maissa suoritettuja tutkintoja ja helpottaa ihmisten liikkuvuutta. Tämä taitaa tosin olla melko kaukainen tavoite…

Lopuksi: koen, että mikro-opetustuokioiden suurin anti oli nähdä erilaisia opettamistyylejä ja tutustua eri opetusmenetelmiin. Sain paljon hyviä vinkkejä tulevaisuutta varten. Oli erittäin mukava, että päivän aikana käytettiin paljon yhteistoiminnallisia menetelmiä. Näin päivä ei tuntunut aivan niin raskaalta, kuin jos koko päivä olisi ollut pelkkiä luentoja. Kirkkaimpana ajatuksena jäi ehkä se, että aina kannattaa olla aito oma itsensä ja että ammatillisen opettajan prototyyppiä ei ole olemassa. Kaikenlaisia opettajia tarvitaan. Arvioinnista ja palautteen annosta jäi mieleeni se, että etukäteen jaetaan tehtävät ja että kaikkien ei tarvitse arvioida kaikkia. Pienemmässä ryhmässä palautteen anto ja saaminen tuntuu paremmalta ja helpommalta niin antaa kuin saadakin.

Toisena lähipäivänä suuntauduimme myös tulevaisuuteen ja APE II-opintoihin. Vaikka syksyn opintojen ja näiden lähipäivien jälkeen takki tuntuikin olevan melko tyhjä, syttyi kevään opintoja kohtaan uusi kipinä. Kaksi eAPe-ryhmää yhdistyy, saamme toisenkin tuutorin, saamme suunnitella opetusta jälleen uusissa ryhmissä ja teemat ovat oikeastaan miniopetusjaksoja, jotka voivat koostua monenlaisista palikoista. Odotan innolla tulevaa J