DRAAMAPEDAGOGIIKAN YDINKYSYMYKSET

1. Mihin oppiminen draamassa perustuu?

Oppiminen draamassa perustuu luovuuteen, aktiivisuuteen ja sosiaalisuuteen. Oppiminen perustuu yhteistoiminnalliseen oppimiseen, joka on tavoitteellista, vastuullista ja kurinalaista yhdessä työskentelyä. Yhteistoiminnallisessa oppimisessa hyödynnetään ryhmän jäsenten erilaisuutta ja myönteistä keskinäistä riippuvuutta. Rooleissa toimiminen kehittää vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Jokaisen on kannettava vastuuta omasta työskentelystä, sillä ilman sitä ei ryhmässä toimiminen onnistu. (Heikkinen, 2004: 126–127.)

2. Mitä tarkoitetaan vakavalla leikillisyydellä ja esteettisellä kahdentumisella?

Vakava leikillisyys on arkisen elämän vastakohta, mielikuvitusprosessi (Heikkinen, 2004: 55). Heikkisen (2004, 80) mukaan "leikillisyys luo mahdollisuuden sellaiseen vakavuuteen, joka pelkästään keskustelemalla tuntuu usein vaikealta, ellei mahdottomaltakin". Leikki itsessään ehkä mielletään kepeäksi, ajanvietteeksi ja puuhasteluksi, Vakava leikillisyys tuo leikkiin syvyyttä ja tavoitteellisuutta. Tarkoitus on tällöin täyttä totta.

Esteettinen kahdentuminen tarkoittaa Heikkisen (2004: 102–103) mukaan kahden todellisuuden, realistisen ja fiktiivisen maailman, yhtäaikaista läsnäoloa. Se on tilanne, jossa suunnittelemme roolia tai toimimme kuvitteellisessa tilanteessa tai seuraamme fiktiivistä todellisuutta. Esteettisen kahdentumisen kokemukset herättävät ajattelemaan asioita eri näkökulmista ja kuvittelemaan, miltä toisesta voi tuntua. Lisäksi oma realistinen todellisuus voi asettua uuteen valoon ja johonkin omaan pulmatilanteeseen voi sitä kautta löytyä ratkaisu.

3. Mitä ovat draaman genret ja tyypillisimmät työtavat?

Draamakasvatuksen genret Heikkisen (2004: 33–39) mukaan ovat katsojien draama, osallistujien draama ja soveltava draama.

Katsojien draama on esittävää draamaa, jota tehdään muiden katsottavaksi. Tyypillisimmät työtavat esittävässä draamassa ovat esim. näytelmät.

Osallistujien draamassa luodaan fiktiivinen maailma, jossa työskennellään yhdessä osallistujien kanssa. Sen eri lajeja ovat esim. prosessidraama ja forum-teatteri. Nimensä mukaisesti ne koostuvat monesta osasta ja osaharjoituksesta: lämmittely, tarinan kehittely, piirtäminen, keskustelu, still-kuvat, miimiset tilanteet, keskustelu rooleissa, kuuma tuoli ja janat. Työskentely etenee usein yksilö- tai parityöskentelyn kautta pienryhmätyöskentelyyn ja koko ryhmän kanssa työskentelyyn.

Soveltavassa draamassa yhdistetään katsojien draamaa ja osallistujien draamaa. Näin ollen soveltava draama voi kuulua molempiin luokkiin sen mukaan, miten draama työstetään. Soveltavasta draamasta esimerkkejä ovat improvisaatioteatteri ja tarinankerronta. Improvisaatiossa voidaan hyödyntää pelejä ja leikkejä, joiden avulla harjoitellaan keskittymään ja olemaan läsnä. Improvisaatio kehittää ryhmän yhteistoimintaa ja rakentaa ryhmän luottamuksellista ilmapiiriä. Tarinankerronta noudattaa yleensä satukaavaa: Nimi, Alusta, Rutiini, Rutiinin rikkominen, Reagointi ja Ratkaisu/Lopetus. Tarina on ryhmän oma tuotos eikä tarinan etenemisellä ole yhtä vaihtoehtoa. Jos ryhmän yhteistoiminta on huonoa, tarinankerronta ei välttämättä onnistu.

4. Miten draaman menetelmien avulla voi tarkastella eri oppiaineiden sisältöjä?

Draaman menetelmät ovat hyvin monipuolisia. Niissä käytetään verbaalisuutta (tekstit, kirjoittaminen), visuaalisuutta (kuvataide), auditiivisuutta (musiikki), kinesteettisyyttä (tanssi), manuaalisuutta (käsityöt) ja hahmottavuutta (draama). (Heikkinen 2004: 137–138.) Näin ollen draaman menetelmien avulla eri oppiaineiden sisältöjä voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta ja saada oppiaineesta hyvinkin kokonaisvaltainen kuva. Draamakasvatuksessa on kyse jostain todellisuutta vastaavasta ilmiöstä tai ongelmasta, jota tarkastellaan draaman avulla. Draaman menetelmien avulla ilmiötä, oppiaineen sisältöä voidaan tarkastella osa kerrallaan, edetä vähitellen ja prosessin kautta saavuttaa kokonaisuuden hallinta.

5. Miten draamakasvatus voi parantaa erilaisten ryhmien oppimismahdollisuuksia?

Kuten edellä on mainittu, draamakasvatuksessa käytetään monia tiedonhankintamuotoja. Koska oppijat ovat erilaisia, monipuolisten menetelmien käyttö antaa jokaiselle oppijalle mahdollisuuden oppia ja saavuttaa positiivisia kokemuksia. Yksi oppii itse tutkimalla, toinen oppii kuuntelemalla, kolmas oppii ryhmässä. Erilaisten menetelmien käyttö antaa jokaiselle mahdollisuuden oppia. Monipuoliset menetelmät, joissa hyödynnetään eri aistikanavia, tukevat kokonaisvaltaisesti oppimista ja antavat parhaat edellytykset oppimiselle.

------------------

Lähde:

Heikkinen, Hannu. 2004. Vakava leikillisyys. Draamakasvatusta opettajille. Kansanvalistusseura.

TYÖPAJA 2. IMPROVISAATIO JA TARINANKERRONTA

Improvisaation pedagogisina perusteluina toimivat rutiinien rikkominen ja jään särkeminen sekä tutustuminen ja läsnäolon harjoitteleminen. Tätä draaman lajia voi tehdä pareittain tai ryhmissä. Improvisaatio ei ole vitsien kertomista, hauskuuden keksimistä ja toisten naurattamista, vaan se on heittäytymistä ja juuri käsillä olevassa hetkessä elämistä. Turha ajattelu ja analysointi haittaavat improvisointia. Osallistuminen ei vaadi aiempaa kokemusta esiintymisestä tai näyttelemisestä. Ohjaajan tehtävänä on johdatella ja ohjeistaa, seurata ryhmän toimintaa ja motivoida harjoituksiin.

Itse luulin ehkä etukäteen, että improvisaatio on jotain vaikeaa ja edellyttää osaamista. Yllätyin iloisesti, että improvisaatioharjoitukset olivat mukavia ja sinänsä helppoja. Niissäkään ei ole oikeaa ja väärää, vaan jokainen osallistuja tuo kuhunkin harjoitukseen oman panoksensa ja lopputulos on osallistujiensa näköinen. Toisessa ryhmässä lopputulos on aina erilainen eikä se tee siitä huonompaa tai parempaa.

Tarinankerronta on nimensä mukaisesti tarinan kertomista. Tarina syntyy ja etenee juuri siinä tilanteessa ryhmäläisten antaman panoksen mukaisesti. Ohjaajan on syytä tietää satukaava ja avata se ryhmälle. Tarina voi olla lyhytkin, kunhan se sisältää kaavan osaset. Improvisointi ja tarinankerronta ovat tärkeitä menetelmiä, jotta opitaan toimimaan ryhmässä.

Voisin hyvin käyttää molempia menetelmiä omassa opetuksessani. Improvisaatioharjoitukset toimivat hyvin jäänsärkemisessä ja virittäytymisessä. Tarinankerronta kehittää ryhmän yhteistyötä ja toisen huomioonottamista. Keskittyminen käsillä olevaan hetkeen, yhteistyö ja toinen huomioon ottaminen ovat tärkeitä työelämässä tarvittavia taitoja.

Esittelen alla muutamia improvisaatio- ja tarinankerrontaharjoituksia:

1. Laskuharjoitus 1-2-3

• parin kanssa luetellaan vuorotellen 1-2-3
• kun 1-2-3 sujuu, vaihdetaan esim. luvun 2 paikalle käsien taputus yhteen
• tätä voi vielä vaikeuttaa vaihtamalla luvun 3 paikalle jonkun muun liikkeen
• hyvä keskittymisharjoitus

2. Oraakkeli

• ryhmällä on ”yhteinen pää”, joka pyrkii puhumaan yhtä aikaa samaa asiaa
• voi antaa aiheen, josta oraakkeli sanoo sanansensa
• kehittää yhteistyötä

3. Sana-assosiaatio

• ringissä, ohjaaja aloittaa
• tarkoituksena, että assosiointi palautuu alkupisteeseen
• ohjaaja näkee, milloin assosiointi riittävää ja vaihtaa aihetta
• tavoitteena nopeus ja päästä pois pään sisältä, ei saa ajatella liikaa, vaan on sanottava ensimmäinen mieleen tuleva asia

4. Swish – poing – pang tai Formula

• ringissä laitetaan liikkeelle näkymätön viesti pallo tms. ympyrässä vieruskaverille, samalla sanotaan ääneen swish, poing tai pang
• Formulassa kuvitellaan auton etenemistä, jolloin äänimerkit ovat uii – iii – mitä tahansa esim. brhum, grhäm (”kräsähdys”)

- swish / uii = viesti tai pallo menee eteenpäin seuraavalle

- poing / iii = seis, viesti palautuu edelliselle

- pang / grhäm = viesti menee ympyrän poikki sille, jota osoitetaan

• toimii jäänsärkijänä, keskittymisharjoituksena, taukoharjoituksena

5. Robotti, joka voi tehdä mitä tahansa

• toimitaan pareittain, joista toinen on robotti ja toinen ohjaaja
• liikutaan tilassa niin, että ei törmäillä mihinkään
• ohjaaja tekee robotin selkään merkin, joka aiheuttaa jonkun toiminnon, robotti saa itse keksiä minkä
• harjoitellaan tarjousta ja hyväksymistä
• alitajunta antaa käyttäytymismalleja, vaikka ohjeessa ei mainittaisikaan

6. Statusharjoitus

• ala- ja ylästatus
• tikapuut
• työyhteisön status
• tämän harjoituksen avulla tarkoitus pohtia, millaisia sanattomia keinoja liittyy ylä- ja alastatukseen

7. Tarinankerronta

• dramaturgian rakenne, saturakenne
• sana kerrallaan eteneminen ryhmässä: oraakkeli, tuomari
• tavoitteena opettaa paremmaksi ryhmätyöskentelyssä

Satukaava:

1. Nimi – Tarinan nimi
2. Alusta – Olipa kerran…
3. Rutiini – Joka päivä…
4. Rutiinin rikkominen – Kunnes eräänä päivänä…
5. Reagointi – Siitä seurasi, että…
6. Ratkaisu / Lopetus – Siitä päivästä lähtien…

Syitä, miksi yhteinen tarinankerronta ei toimi:

• tyrmäys
• ryhmän koko
• selkeä ilmaisu
• ei kuunnella toista
• ei muista
• ei päätetä
• jarruttelu
• ajatellaan liikaa eteenpäin
• monimutkaisuus rikkoo rakenteen

-------------------------

Lähde:

Länsitie, Janne. 2014. Draamapedagogiikan työpajat 5.-6.6.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.