1. Mihin oppiminen draamassa perustuu?
Oppiminen draamassa perustuu luovuuteen, aktiivisuuteen ja sosiaalisuuteen. Oppiminen perustuu yhteistoiminnalliseen oppimiseen, joka on tavoitteellista, vastuullista ja kurinalaista yhdessä työskentelyä. Yhteistoiminnallisessa oppimisessa hyödynnetään ryhmän jäsenten erilaisuutta ja myönteistä keskinäistä riippuvuutta. Rooleissa toimiminen kehittää vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Jokaisen on kannettava vastuuta omasta työskentelystä, sillä ilman sitä ei ryhmässä toimiminen onnistu. (Heikkinen, 2004: 126–127.)
2. Mitä tarkoitetaan vakavalla leikillisyydellä ja esteettisellä kahdentumisella?
Vakava leikillisyys on arkisen elämän vastakohta, mielikuvitusprosessi (Heikkinen, 2004: 55). Heikkisen (2004, 80) mukaan "leikillisyys luo mahdollisuuden sellaiseen vakavuuteen, joka pelkästään keskustelemalla tuntuu usein vaikealta, ellei mahdottomaltakin". Leikki itsessään ehkä mielletään kepeäksi, ajanvietteeksi ja puuhasteluksi, Vakava leikillisyys tuo leikkiin syvyyttä ja tavoitteellisuutta. Tarkoitus on tällöin täyttä totta.
Esteettinen kahdentuminen tarkoittaa Heikkisen (2004: 102–103) mukaan kahden todellisuuden, realistisen ja fiktiivisen maailman, yhtäaikaista läsnäoloa. Se on tilanne, jossa suunnittelemme roolia tai toimimme kuvitteellisessa tilanteessa tai seuraamme fiktiivistä todellisuutta. Esteettisen kahdentumisen kokemukset herättävät ajattelemaan asioita eri näkökulmista ja kuvittelemaan, miltä toisesta voi tuntua. Lisäksi oma realistinen todellisuus voi asettua uuteen valoon ja johonkin omaan pulmatilanteeseen voi sitä kautta löytyä ratkaisu.
3. Mitä ovat draaman genret ja tyypillisimmät työtavat?
Draamakasvatuksen genret Heikkisen (2004: 33–39) mukaan ovat katsojien draama, osallistujien draama ja soveltava draama.
Katsojien draama on esittävää draamaa, jota tehdään muiden katsottavaksi. Tyypillisimmät työtavat esittävässä draamassa ovat esim. näytelmät.
Osallistujien draamassa luodaan fiktiivinen maailma, jossa työskennellään yhdessä osallistujien kanssa. Sen eri lajeja ovat esim. prosessidraama ja forum-teatteri. Nimensä mukaisesti ne koostuvat monesta osasta ja osaharjoituksesta: lämmittely, tarinan kehittely, piirtäminen, keskustelu, still-kuvat, miimiset tilanteet, keskustelu rooleissa, kuuma tuoli ja janat. Työskentely etenee usein yksilö- tai parityöskentelyn kautta pienryhmätyöskentelyyn ja koko ryhmän kanssa työskentelyyn.
Soveltavassa draamassa yhdistetään katsojien draamaa ja osallistujien draamaa. Näin ollen soveltava draama voi kuulua molempiin luokkiin sen mukaan, miten draama työstetään. Soveltavasta draamasta esimerkkejä ovat improvisaatioteatteri ja tarinankerronta. Improvisaatiossa voidaan hyödyntää pelejä ja leikkejä, joiden avulla harjoitellaan keskittymään ja olemaan läsnä. Improvisaatio kehittää ryhmän yhteistoimintaa ja rakentaa ryhmän luottamuksellista ilmapiiriä. Tarinankerronta noudattaa yleensä satukaavaa: Nimi, Alusta, Rutiini, Rutiinin rikkominen, Reagointi ja Ratkaisu/Lopetus. Tarina on ryhmän oma tuotos eikä tarinan etenemisellä ole yhtä vaihtoehtoa. Jos ryhmän yhteistoiminta on huonoa, tarinankerronta ei välttämättä onnistu.
4. Miten draaman menetelmien avulla voi tarkastella eri oppiaineiden sisältöjä?
Draaman menetelmät ovat hyvin monipuolisia. Niissä käytetään verbaalisuutta (tekstit, kirjoittaminen), visuaalisuutta (kuvataide), auditiivisuutta (musiikki), kinesteettisyyttä (tanssi), manuaalisuutta (käsityöt) ja hahmottavuutta (draama). (Heikkinen 2004: 137–138.) Näin ollen draaman menetelmien avulla eri oppiaineiden sisältöjä voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta ja saada oppiaineesta hyvinkin kokonaisvaltainen kuva. Draamakasvatuksessa on kyse jostain todellisuutta vastaavasta ilmiöstä tai ongelmasta, jota tarkastellaan draaman avulla. Draaman menetelmien avulla ilmiötä, oppiaineen sisältöä voidaan tarkastella osa kerrallaan, edetä vähitellen ja prosessin kautta saavuttaa kokonaisuuden hallinta.
5. Miten draamakasvatus voi parantaa erilaisten ryhmien oppimismahdollisuuksia?
Kuten edellä on mainittu, draamakasvatuksessa käytetään monia tiedonhankintamuotoja. Koska oppijat ovat erilaisia, monipuolisten menetelmien käyttö antaa jokaiselle oppijalle mahdollisuuden oppia ja saavuttaa positiivisia kokemuksia. Yksi oppii itse tutkimalla, toinen oppii kuuntelemalla, kolmas oppii ryhmässä. Erilaisten menetelmien käyttö antaa jokaiselle mahdollisuuden oppia. Monipuoliset menetelmät, joissa hyödynnetään eri aistikanavia, tukevat kokonaisvaltaisesti oppimista ja antavat parhaat edellytykset oppimiselle.
------------------
Lähde:
Heikkinen, Hannu. 2004. Vakava leikillisyys. Draamakasvatusta opettajille. Kansanvalistusseura.
Ok, perusasiat löytyivät kirjoista! Olisi ollut kiinnostavaa lukea miten omat kokemuksesi linkittyvät näihin käsitteisiin...
VastaaPoistaNo tässäpä omia ajatuksiani:
Poista1. Draamassa oppiminen tapahtuu kokemusten ja tunteiden kautta, jolloin ne jättävät pysyviä muistijälkiä. Muistan edelleen kuin eilisen päivän 26 vuoden takaisen tilanteen opiskeluajoiltani, kun käsittelimme perheen kriisejä.
2. Vakava leikillisyys on mielestäni peitenimi sille, että aikuisetkin saavat leikkiä. Lapsena tuli usein sanottua "leikitään että", mutta aikuisena näin ei kai ole soveliasta sanoa. Aikuiset "kuvittelevat", "asettuvat toisen asemaan" jne. Oppimisen kannalta ehkä vakavasti leikkiminen on sitä, että ei pelkästään leikitä, ainakaan huvin vuoksi, vaan sen avulla pyritään muuttumaan tai saavuttamaan jotain. Toivoisin enemmän leikillisyyttä, naurua ja iloakin työelämään, joka tuntuu nykypäivänä olevan liian totista.
Samoin työelämässä voisi hyödyntää esteettistä kahdentumista. Konfliktitilanteiden selvittelyssä toisen todellisuuden hahmottaminen voisi auttaa ymmärtämään toista paremmin ja ehkä se auttaisi ristiriitojen ennaltaehkäisyssä.
3. Draaman genreistä ehdottomasti tutuin ja helpoin on tuo katsojien draama. MIelenkiintoista on se, että saman näytelmän katsoneet kiinnittävät huomiota eri asioihin ja samaistuvat eri henkilöihin. Ehkä se riippuu kunkin henkilön elämäntilanteesta, mihin näytelmä juuri sillä hetkellä sattuu osumaan.
Osallistujien draamasta minulla ei oikeastaan ole käytännön kokemusta vielä, joten omien kokemusten linkittymisestä on paha mennä nyt mitään sanomaan...
Olen juuri vaihtanut työpaikkaa ja ajattelin tuota soveltavan draaman käyttöä siinä mielessä, että olisin pyytänyt työntekijöitä kertomaan tarinan ko. yksiköstä niin, että jokainen sanoisi vain sanan kerrallaan. Ehkä jossain vaiheessa tulee sopiva tilanne sen käyttöön.
4. Draaman monipuolisuus on mielestäni juuri se pointti, miksi draaman menetelmiä voi ja kannattaa hyödyntää opetuksessa. Kävin vastikään Vuorovaikutuskurssin, jossa yhdessä ryhmätehtävässä ehdotin kolmen hengen ryhmälleni draaman käyttöä. Sain melko helposti toisen ryhmäläisen puolelleni, mutta kolmas ryhmän jäsen tuntui inhoavan ajatusta. No siinä kävi sitten niin, että hän sitten "luennoi" ja me kaksi muuta esitimme draaman keinoin sen käsiteltävän ongelman sekä toisen version, jossa ongelma ratkaistiin. Mielestäni tällä tavoin oppi menee perille ja jää mieleen paremmin kuin pelkästään puhumalla asia. Eikä asiaa aina välttämättä tarvitsisi luennoida. Voisi esittää draamana ja sitten keskustella niistä asioista, jotka nousevat opiskelijoiden mieleen. Tai sitten voisi pyytää jokaista kirjoittamaan tai piirtämään niitä mieleen tulevia asioita. Tällainen opetus tekee oppimisesta syvällisempää.
5. Edellinen tukee tätä ajatusta. Erilaisten menetelmien ja kanavien käyttö tarjoaa jokaiselle jotakin. Toiset oppivat parhaiten hiljaisuudessa tai tarvitsevat aikaa miettiä. Toiset oppivat tekemällä ja toiset puhumalla. Lisäksi kertaus on opintojen äiti. Kun sama asia esitetään eri tavoin ja oppiminen mahdollisetetaan eri menetelmiä ja kanavia käyttäen, siihen tulee toistoa, mikä on oppimsita edistävä asia.