Tässä pohdin draaman käsitteitä ja tilanteita, joissa olen toiminut ko. käsitteen parissa.
Esteettinen kahdentuminen
Esteettinen kahdentuminen tarkoittaa Heikkisen (2004, 102-103) mukaan kahden todellisuuden, realistisen ja fiktiivisen maailman, yhtäaikaista läsnäoloa. Se on tilanne, jossa suunnittelemme roolia tai toimimme kuvitteellisessa tilanteessa tai seuraamme fiktiivistä todellisuutta.
Useimmiten olen itse luultavasti elänyt esteettistä kahdentumista lukiessani romaania, kuunnellessani kuunnelmaa tai katsoessani näytelmää tai elokuvaa. Johonkin roolihahmoon samaistuminen mahdollistaa hetkellisen elämisen toisessa todellisuudessa. Voin kuvitella itseni roolihenkilöksi, jolle sattuu jotain erityisen hienoa tai vaikka surullisia asioita. Eläytyminen voi olla hyvinkin voimakasta. Toisaalta roolihenkilön tekemät ratkaisut voivat harmittaa ja suututtaa enkä itse voisi kuvitella tekeväni samoin. Myös muiden roolihenkilöiden piirteet voivat mietityttää, hämmästyttää ja yllättää. Tiedän kuitenkin eläytymisen olevan hetkellistä ja kuvitteellista.
Mielestäni jokaisen on tärkeää toisinaan saada esteettisen kahdentumisen kokemuksia. Ne herättävät ajattelemaan asioita eri näkökulmista ja kuvittelemaan, miltä toisesta voi tuntua. Lisäksi oma realistinen todellisuus voi asettua uuteen valoon ja johonkin omaan pulmatilanteeseen voi sitä kautta löytyä ratkaisu.
Katarsis
Sivistyssanakirjan (www.suomisanakirja.fi) mukaan katarsis tarkoittaa muun muassa tragedian puhdistavaa ja vapauttavaa vaikutusta katsojaan sekä ahdistuksen ja jännityksen laukeamista.
Koen katarsista lähes päivittäin tai ainakin useamman kerran viikossa. Työssäni eteen tulevat tilanteet aiheuttavat toisinaan ahdistusta, erityisesti tekemättömät työt ahdistavat. Kun vaikean tilanteen on saanut selvitettyä tai tekemättömän työn tehtyä, se tuntuu vapauttavalta ja helpottavalta.
Romaania lukiessa tai elokuvaa katsoessa koen usein katarsiksen. Viimeksi eilen katsoin maailman ilmaston lämpenemisestä kertovaa elokuvaa ja siinä oli monta jännittävää tilannetta, joiden ratkaisuun liittyi katarsiksen kokeminen. Kaikki tilanteet eivät ratkenneet iloisesti.
Muutama viikko sitten olin junamatkalla, jonka aikana nousi ukonilma. Katselimme junan ikkunasta salamoiden välkähtelyä ja ukkosen jylinää, kunnes junan vauhti hiipui ja pysähdyimme kokonaan. Saimme tietää, että ukonilma oli särkenyt radan turvalaitteita emmekä päässeet jatkamaan matkaa, ennen kuin särkynyt laite oli korjattu. Vajaan tunnin odottelun jälkeen saimme ilouutisen, että korjaaja oli tullut paikalle ja vika oli saatu korjattua. Pääsimme lopulta perille määränpäähämme, jossa odottanut lämmin kesäilma tuntui erityisen mukavalta.
Asian selittäminen tarinan avulla
Juurikin yllä selitin katarsiksen tarinan avulla.
Toinen lähiaikoina tapahtunut tilanne on alkukesältä. Olin ikääntyneiden kuurojen sopeutumisvalmen-nuskurssilla ja luentoni aiheenani oli muistin toiminta, muistisairaudet ja niiden ehkäisy. Muistin moni-muotoisuutta selitin kahvinkeittoesimerkin avulla. Tarinan edetessä kurssilaiset innostuivat kovasti selittämään, miten kahvia ennen vanhaan keitettiin. Luulen, että heille avautui tällaisen arkisen esimerkin avulla, miten monista asioista muisti koostuu ja miten se vaikuttaa ihmisen kykyyn toimia.
Fiktiivisen roolin ottaminen
Fiktiivinen rooli on arkisen minän vastakohta. Työpaja-päivässä, josta enemmän toisaalla, otin montakin fiktiivistä roolia. Olin mm. perhekohtauksessa pieni lapsi ja työ-yhteisötilanteessa työryhmän jäsen. Aikoinaan opiskellessani ammattiin olin yhdessä harjoituksessa perheen äiti, joka saa kuulla miehensä pettäneen tätä.
Fiktiivisen roolin ottaminen ei mielestäni vaadi omakohtaista kokemusta ko. roolista. Päinvastoin, todellisuuden kokemus voi olla haitaksi, etenkin jos ei ole käynyt asiaa läpi, esim. jos joku asia on edelleen kipeä. Tietenkin terapiassa voi käyttää fiktiivistä roolia nimenomaan asian työstämiseksi, mutta opetustilanteessa riittää, että on mielikuvitusta, jonka avulla elää fiktiivistä roolia. Fiktiivisen roolin ottamisessa ei ole oikeaa eikä väärää, rooli on mahdollista elää monella tavalla.
Fiktiivisen roolin ottaminen ei mielestäni vaadi omakohtaista kokemusta ko. roolista. Päinvastoin, todellisuuden kokemus voi olla haitaksi, etenkin jos ei ole käynyt asiaa läpi, esim. jos joku asia on edelleen kipeä. Tietenkin terapiassa voi käyttää fiktiivistä roolia nimenomaan asian työstämiseksi, mutta opetustilanteessa riittää, että on mielikuvitusta, jonka avulla elää fiktiivistä roolia. Fiktiivisen roolin ottamisessa ei ole oikeaa eikä väärää, rooli on mahdollista elää monella tavalla.
Vakava leikillisyys
Työpaja-työskentelyssä kesäkuussa leikin vakavasti kaksi päivää. Ymmärrän vakavan leikillisyyden arkisen elämän vastakohdaksi, mielikuvitusprosessiksi (Heikkinen, 2004, 55). Heikkisen (2004, 80) mukaan "leikillisyys luo mahdollisuuden sellaiseen vakavuuteen, joka pelkästään keskustelemalla tuntuu usein vaikealta, ellei mahdottomaltakin". Leikki itsessään ehkä mielletään kepeäksi, ajanvietteeksi ja puuhasteluksi, Vakava leikillisyys tuo leikkiin syvyyttä ja tavoitteellisuutta. Tarkoitus on tällöin täyttä totta.
Yllä mainitsemallani ikääntyneiden kuurojen kurssilla tehtävänä oli keskustella tämän vuoden vanhusten viikon teemasta "arvokas vanhuus - ihmisoikeus aina". Teemaa mietittiin ensin yksin ja sitten pienissä ryhmissä. Lopuksi keskusteltiin koko ryhmän kesken ja koottiin ajatuksia paperille. Toisena päivänä käytiin ulkona kävelyllä ja kerättiin käpyjä ja oksia, joista askarreltiin käpylehmiä. Kuvasin askartelua, jonka lomassa syntyi hyviä keskusteluja ja muisteluja lapsuusajoista. Työstin kuvamateriaalia videoksi, joka esitetään syksyllä vanhustenviikon juhlassa. Toisen videon kuvasimme näistä arvokkaaseen vanhuuteen liittyvistä ajatuksista. Uskon, että käpylehmien askartelu ja niillä leikkiminen herätti kurssilaisissa muistoja ja ajatuksia niin menneestä kuin nykyajastakin sekä siitä, mistä osasista heidän hyvä elämänsä rakentuu.
Yllä mainitsemallani ikääntyneiden kuurojen kurssilla tehtävänä oli keskustella tämän vuoden vanhusten viikon teemasta "arvokas vanhuus - ihmisoikeus aina". Teemaa mietittiin ensin yksin ja sitten pienissä ryhmissä. Lopuksi keskusteltiin koko ryhmän kesken ja koottiin ajatuksia paperille. Toisena päivänä käytiin ulkona kävelyllä ja kerättiin käpyjä ja oksia, joista askarreltiin käpylehmiä. Kuvasin askartelua, jonka lomassa syntyi hyviä keskusteluja ja muisteluja lapsuusajoista. Työstin kuvamateriaalia videoksi, joka esitetään syksyllä vanhustenviikon juhlassa. Toisen videon kuvasimme näistä arvokkaaseen vanhuuteen liittyvistä ajatuksista. Uskon, että käpylehmien askartelu ja niillä leikkiminen herätti kurssilaisissa muistoja ja ajatuksia niin menneestä kuin nykyajastakin sekä siitä, mistä osasista heidän hyvä elämänsä rakentuu.
Katsojien draama, osallistujien draama, soveltava draama
Draamakasvatuksen genret Heikkisen (2004, 33-39) mukaan ovat katsojien draama, osallistujien draama ja soveltava draama.
Katsojien draama on esittävää draamaa, jota tehdään muiden katsottavaksi. Sitä olen varmasti viimeksi tehnyt alakoulussa. Meitä oli muutaman hengen tyttöporukka, joka keksi pieniä näytelmiä itse, harjoitteli niitä ja esitti omalle luokalle. Muistelen, että aiheet olivat varsin arkisia. Yhden tytön äiti oli kaupassa työssä somistajana ja sitä kautta saimme näytelmiimme rekvisiittaa. Osallistuin myös koko luokan näytelmiin, joita esitettiin joulu- tai kevätjuhlissa.
Osallistujien draamassa luodaan fiktiivinen maailma, jossa työskennellään yhdessä osallistujien kanssa. Sen eri lajeja ovat esim. prosessidraama ja forum-teatteri. Näihin tutustuin juuri Oamkin kesäkuun työpaja-työskentelyssä ja niistä toisaalla.
Soveltavassa draamassa yhdistetään katsojien draamaa ja osallistujien draamaa. Näin ollen soveltava draama voi kuulua molempiin luokkiin sen mukaan, miten draama työstetään. Soveltavasta draamasta esimerkkejä ovat improvisaatioteatteri ja tarinankerronta, joista niistäkin lisää työpaja-työskentelyn sivulla.
Katsojien draama on esittävää draamaa, jota tehdään muiden katsottavaksi. Sitä olen varmasti viimeksi tehnyt alakoulussa. Meitä oli muutaman hengen tyttöporukka, joka keksi pieniä näytelmiä itse, harjoitteli niitä ja esitti omalle luokalle. Muistelen, että aiheet olivat varsin arkisia. Yhden tytön äiti oli kaupassa työssä somistajana ja sitä kautta saimme näytelmiimme rekvisiittaa. Osallistuin myös koko luokan näytelmiin, joita esitettiin joulu- tai kevätjuhlissa.
Osallistujien draamassa luodaan fiktiivinen maailma, jossa työskennellään yhdessä osallistujien kanssa. Sen eri lajeja ovat esim. prosessidraama ja forum-teatteri. Näihin tutustuin juuri Oamkin kesäkuun työpaja-työskentelyssä ja niistä toisaalla.
Soveltavassa draamassa yhdistetään katsojien draamaa ja osallistujien draamaa. Näin ollen soveltava draama voi kuulua molempiin luokkiin sen mukaan, miten draama työstetään. Soveltavasta draamasta esimerkkejä ovat improvisaatioteatteri ja tarinankerronta, joista niistäkin lisää työpaja-työskentelyn sivulla.
--------------
Lähteet:
Heikkinen, Hannu. 2004. Vakava leikillisyys. Draamakasvatusta opettajille. Kansanvalistusseura.
Sivistyssanakirja. www.suomisanakirja.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti