OMA OPPIMISNÄKEMYKSENI

Ihminen on osa historiaa ja omaa aikaansa. Oppimisnäkemyksetkin ovat muuttuneet ajan ja uuden tiedon myötä. Runsaan opiskelukokemukseni avulla olen päässyt nauttimaan monenlaisten opettajien opetusnäkemyksistä ja –tyyleistä. Huomaan, ainakin näin jälkeenpäin, että omakin oppimisnäkemykseni on ajan kuluessa muuttunut. 

Reflektoin tässä omaa oppimisnäkemystäni lähteisiin peilaten (Auvinen et al. 2007, 31-37; Räisänen 2013e).

Behavioristinen oppimisnäkemys oli melko tyypillistä oppijan urani alkuaikoina. Pari ruotsinopettajaa on jäänyt mieleeni juuri tästä tyylistä, mikä sopi hyvin ja ainakin minua auttoi hyvin oppimaan kielen. He olivat ankaria ja vaativia. Käytin runsaasti aikaa tekstien kopiointiin ja ulkoaopetteluun. Vieraan kielen sanat ja kieliopin säännöt jäivät hyvin mieleen, koska niitä tankattiin niin kauan, että ne osattiin. Toisaalta voidaan pohtia, sopiiko tämä näkemys yksin kuitenkaan kielen opiskeluun, koska liiallinen kieliopin painottaminen voi estää kielen puhumista ja rohkeutta ilmaista itseään vieraalla kielellä. Ja siihenhän kieltä juuri tarvitaan, kommunikointiin ja yhteydenpitoon muiden kanssa. Käytännössä olen huomannut, että tärkeintä on kuitenkin avata suunsa kuin miettiä, mikä on sanajärjestys tai miten joku sana taivutetaan.

Humanistinen oppimisnäkemys saattaa edustaa toista äärilaitaa kuin behavioristinen. Vastuu on oppijalla ja opettaja toimii lähinnä oppimisen ohjaajana. Koen tämän oppimisnäkemyksen pehmeänä vuorovaikutusta korostavana näkemyksenä, jonka ehdoton etu on siinä, että jokaisella oppijalla on ehdoton ihmisarvonsa. Jokainen oppija on tärkeä sellaisenaan suorituksista ja onnistumisista huolimatta. Kognitiivinen oppimisnäkemys korostaa oppijan tietoista pyrkimystä tiedon prosessointiin, ymmärtämiseen ja omaksumiseen. Sitä on kuitenkin kritisoitu siitä, että siinä jätetään tunteet, oppimisympäristö ja sosiaalinen todellisuus huomiotta. Konstruktiivinen oppimisnäkemys puolestaan korostaa oppijan aktiivisuutta ja toimijuuden roolia. Siinä painotetaan sosiaalista vuorovaikutusta, yhteistoiminnallisuutta ja tutkivaa oppimista. Tämän näkökulman mukaan tieto ei ole staattista, vaan alati muuttuvaa ja suhteellista. Myös opettaja on oppijan asemassa, kun opiskelijatkin opettavat. Tämä oppimisnäkemys tuntuu kiehtovalta, koska maailmakin muuttuu koko ajan ja jatkuvassa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa olemme muutenkin vuoroin antajan ja saajan roolissa.

Oma oppimisnäkemykseni on ehkä sekoitus näitä kaikkia painottuen humanistiseen ja konstruktiiviseen oppimisnäkemykseen. Ihmisarvon kunnioittaminen on mielestäni oppimisen A ja O. Oppijat ovat yksilöitä erilaisine tarpeineen. Opettajan tehtävänä on tutustua oppijoihin, jotta hän tietää, miten tukea kutakin oppijaa parhaalla mahdollisella tavalla. Oppiminen on muutosprosessi. Ihminen oppii koko elämänsä ajan ja yleensä hänen oma aktiivisuutensa ja asenteensa ratkaisevat, oppiiko hän vai ei. Negatiivisesti oppimiseen suhtautuva ihminen ei varmasti opi, vaikka opettaja behaviorismia mukaillen paukuttaisi tietoa kirjalla päähän. Kun motivaatio on kohdallaan, oppija hakeutuu itse tiedon lähteelle ja suorastaan ahmii tietoa. Oppiminen on muuttumista uuden tiedon viitoittamaan suuntaan ja muutoksen tavoittelua. Samaan päämäärään voi olla monta tietä, joita ei voi arvottaa keskenään. Ihanteellisinta olisi, että jokainen oppija kykenisi löytämään oman tiensä. Usein yhdessä toimiminen auttaa oppimaan: toinen toistaan opettaen, toinen toiseltaan oppien.

Yhdyn myös Auvisen et al. (2007, 51) ajatukseen, että on siirrytty opetuksen suunnittelusta ja arvioinnista oppimisen suunnitteluun ja arviointiin. Tällainen näkökulman muutos kuvastaa koko ajattelun muutosta, että tietoa ei kaadeta jostain ulkoapäin, vaan se löytyy oppijan sisältä. Opettajan tehtävänä onkin antaa virikkeitä ja ideoita, mistä tietoa voi löytää. Lisäksi oppimista tapahtuu parhaiten oppijan mukavuusalueen rajalla tai ulkopuolella. Tällöin oppijalla on todellista haastetta tavoitella muutosta.

Lähteet:

Auvinen, P., Hirvonen, K., Dal Maso, R., Kallberg, K. & Putkuri, P. 2007. Opetussuunnitelma ammattikorkeakouluissa. http://www.pkamk.fi/julkaisut/sahkoinenjulkaisu/B9_verkkojulkaisu_uudistettu_painos.pdf.

Räisänen, M. 2013e. Oppiminen, ohjaus ja oppijan tuntemus. APE 3 -luentomateriaali 9.9.2013. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu, Oulu.

OPETUSSUUNNITELMAT JA OPETUKSEN PERUSPILARIT

Ensimmäisessä varsinaisessa virtuaali-istunnossa käsiteltiin opetussuunnitelmia ja opetuksen peruspilareita...

Opetussuunnitelma

Opetussuunnitelma on käsittääkseni opetuksen ohjenuora, jota pitää noudattaa. Siellä sanotaan, mitä tutkintoon tai rajatumman opetussuunnitelman mukaisesti opintojaksoon kuuluu ja mitä siellä opiskelijan pitäisi oppia. Tai siis, mitä pitäisi osata sen jälkeen. (Räisänen 2013a) Opettajan kädet on siis aika sidotut, kun yrittää noudattaa tai pitää noudattaa opetussuunnitelmaa. Toisaalta se on helpottavaa ja antaahan se yhtenäisyyttä opetukseen kaikkialla, missä sitä tutkintoa voi opiskella. Vai antaako? Mieleeni tulee omat opiskeluajat, jolloin esim. vertailtiin MIkkelin sairaanhoito-oppilaitoksessa ja Pieksämäen diakoniaopistossa opiskelleita sairaanhoitajia. Ensin mainitusta valmistui "teknisiä" suorittajia, joilla ehkä käden taidot oli hallussa paremmin. Jälkimmäisestä opinahjosta valmistuneet sairaanhoitajat olivat kuuluisampia inhimillisyydestään ja ihmisen kohtaamisen taidoistaan. Sama opetussuunnitelma kai siellä oli taustalla? Opetussuunnitelma on työkalu, kuten laudat ja naulat. Kukin oppilaitos tekee kai omat soveltamisohjeensa tai oppilaitoskohtaisen opetussuunnitelman, jossa otetaan omat painotukset ja resurssit huomioon. Ja viime kädessä luokkatilanteessa opettaja soveltaa omalla tavallaan. Itse koen hyvänä, että on opetussuunnitelma, siihen opetuksen voi nojata ja rajata.

Opetusmenetelmien luokittelu ja opetuksen monipuolistaminen

Jotenkin ei nyt aukea...ai joo, siis miten opiskelija- tai opettajakeskeinen opetusmenetelmä on... Mietin tuossa Opettajan käsikirjassa (Hyppönen & Linden 2009, 34-54) olevia eri menetelmiä ja olen kokenut ahaa-elämyksen sen suhteen, miten monia eri menetelmiä on. Mutta silti usein luento-opetus vallitsee. Vai vallitseeko? Pohtiessani hoitotieteen opintojani, niin huomaan, että siellä käytettiin hyvinkin monenlaisia menetelmiä, sittenkin. Yhdellä kurssilla käytettiin esim. Learning cafe-menetelmää, ja se oli kyllä hyvin onnistunut. Tutkimusmenetelmä-kurssilla käytettiin ryhmätyömenetelmiä. Viimeinen, hoitotieteen syventävä kurssi oli haastava. Meillä oli alku- ja loppuluennot. Välissä tehtiin ryhmässä erilaisia tehtäviä. Meidän piti mm. haastatella hoitotyön johtajaa jostain aiheesta ja pitää opetustuokio tutkimastamme teemasta. Eli hyvin monipuolisesti oli eri opetusmenetelmiä käytetty tuossa kurssissa. Joka välissä piti tutkia tieteellistä kirjallisuutta ja kirjoittaa raportti yhdessä. Ihan lopuksi oli suullinen ryhmätentti, jossa saimme lopuksi arvioida osaamistamme. Kurssi oli haastava ja työläs, mutta luulenpa, että opimme todella paljon ja nimenomaan syventävää tietoa. Lisäksi harjaannuimme tieteellisen tiedon hakemisessa ja raportoimisessa. Kaupan päälle tuli ryhmässä toimimista ja erilaisuuksien hyödyntämistä ja sietoa...

Tärkeintä eri opetusmenetelmien käytössä kai on se opiskeltava asia, sen kai pitäisi määrätä opetusmenetelmän valinta (Räisänen 2013a). Näissä APE-opinnoissa joudumme vähän pakosta miettimään joka kerralle eri menetelmän käyttöä. Tässä vain pelkkä opiskeltava aines ei sanele ehtoja, vaan viruaalisuus ja ryhmien koko asettaa omat haasteensa. Näiden lisähaasteiden takia ei vain voi käyttää jotain menetelmää, vaikka aiheeseen sopisi. Miksi mulle usein tulee ensimmäisenä mieleen joku menetelmä, jossa lukee "vaativa". Huomasin virtuaali-istunnossa, että oma tausta vaikuttaa paljon. Siitä johtuen pitää jotain menetelmää "tosi hyvänä" eikä osaa ajatella, että menetelmä ei sovikaan kaikille opiskelijoille. Esim. draaman käyttö voi olla joillekin opiskelijoille kauhistus. Sitten tulee eri kulttuurit, miten ajatellaan joistain asioista. Huh, opettajan pitäisi osata ennakoida niin monia asioita, ottaa huomioon. Ehkä siksi on hyvä panostaa ryhmään tutustumiseen ja käyttää vaihdellen erilaisia menetelmiä, jokaiselle jotain-periaatteella. Silloin toivon mukaan kaikilla opiskelijoilla on mahdollisuus oppia.

Opetuksen perusperiaatteet

Tämä oli oma aihe, ja aluksi en meinannut päästä sen sisään ollenkaan. Materiaalia ei löytynyt sellaisenaan otsikolla hakiessa. Ensin tuli mieleen eettiset periaatteet ja arvot, esim. kohdella tasa-arvoisesti, kunnioitus jne. Lopulta ryhmässämme syntyi opetusta varten se, minkä luulisin kuvaavan opetuksen perusperiaatteita hyvin. Eli on olemassa lait ja säädökset (ks. Opetus- ja kulttuuriministeriö 2013), opetussuunnitelmat ja ohjeet, sitten opettajan toiminta, johon kuuluu opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi ja vielä on se käytäntö, joka loppujen lopuksi muovaa niitä periaatteita. Mielestäni Syrjäläinen (2003) on väitöskirjassaan osunut aika oikeaan sanoessaan, että opetus on jatkuvaa vuoropuhelua näiden ylemmän tason ohjeiden ja käytännön toiminnan välillä. Opettaja tietää, mitä opetussuunnitelmassa on, mutta jos käytännössä tulee joku seikka, joka on otettava huomioon, niin siitä on joustettava. On oltava toisaalta selkärankainen ja toisaalta joustava ja muuntautumiskykyinen!

”Jokainen opetus- ja oppimistilanne (situaatio) luo kokemuksen, jossa toisaalta opettajan omat pedagogiset tavoitteet, periaatteet ja ihanteet sekä toisaalta kontekstin tekijät ovat jatkuvassa vuoropuhelussa keskenään.” (Syrjäläinen 2003, 258)

LÄHTEET:

Hyppönen, O. & Linden, S. 2009. Opettajan käsikirja − opintojaksojen rakenteet, opetusmenetelmät ja arviointi. Teknillinen korkeakoulu, Opetuksen ja opiskelun tuki. Teknillisen korkeakoulun Opetuksen ja opiskelun tuen julkaisuja 4. Espoo.

Opetus- ja kulttuuriministeriö 2013. Ammatillista koulutusta koskevat lait ja säädökset. Viitattu 30.12.2013 http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/yleissivistaevae_koulutus/lait_ja_saeaedoekset/.

Räisänen, M. 2013a. Opetussuunnitelmat ja opetuksen peruspilarit. APE 4 -luentomateriaali 18.9.2013 Optimassa. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu, Oulu.

Syrjäläinen, Erja. 2003. KÄSITYÖN OPETTAJAN PEDAGOGISEN TIEDON LÄHTEELTÄ: Persoonalliset toimintatavat ja periaatteet käsityön opetuksen kontekstissa. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. (Suosittelen luettavaksi!)

KOULUTUSTEKNOLOGIAN PEDAGOGINEN KÄYTTÖ ALALLANI

Koulutusteknologia tuntui aluksi vieraalta ja kaukaiselta termiltä. Kaikki tekniseen viittaava kun ei tunnu niin omalta. Kuitenkin siinä oli jo paljon tuttua. Olen yliopisto-opinnoissani käyttänyt Optimaa paljonkin. Tosin opettajat lähinnä latasivat sinne luento-diat ja muun materiaalin. Joissakin kursseissa käytettiin keskustelufoorumia, mutta usein se oli vähällä käytöllä. En nimittäin tiennyt Optiman kaikista mahdollisuuksista, kuten videon tai puheen nauhoittamismahdollisuuksista. Voisin hyödyntää Optimaa opettajana ja monipuolisemmin, kun mitä itse olen saanut yliopistolla kokea. Optiman kaikkien mahdollisuuksien osaaminen vaatii lisäopiskelua.

Muut koulutusteknologiset sovellukset ovat minulle opetuksessa vielä uudempia. Facebookin suljettu ryhmä voisi soveltua hyvinkin kielen opiskeluun. Power Point-ohjelman käyttöä olen opetellut yliopisto-opintojeni aikana, joten sen käyttö alkaa sujua. Kieltenopetuksessa tutustuin nykyaikaiseen ”nauhuriin” Praktisk didaktik-opintojaksolla, jolla selvisi, että nykyään kirjan kappaleet kuunnellaan cd:ltä. Toki se oli jo tuttua omien lasten kielten opiskelusta. Cd vaikuttaa kuuluvan kirjojen vakiovarustukseen. Itse periaate, että teksti kuunnellaan koulussakin, ei näytä muuttuneen miksikään. Omana kouluaikanani vain käytettiin vanhoja kelanauhoja.

Toinen teknologinen laite nykyajan kouluissa on dokumenttikamera, jonka käyttö ei ole vaikeaa. Se taitaa hyvin korvata liitutaulun. Kielen oppimiseen liittyy voimakkaasti vuorovaikutuksen harjoittelu, jonka pääosin toteuttaisin ihmisten kesken. Teknologiaa voi tosin hyödyntää esimerkiksi blogin kirjoittamisessa, sähköpostissa tai muussa chattailussa – vieraalla kielellä tietenkin. Vuorovaikutustilanteita voi myös nauhoittaa videokameralla, jolloin opiskelijat näkevät itsekin, miten kommunikointi sujuu. Teknologian etu on siinä, että sen avulla päästään myös harjoittelemaan autenttisia tilanteita edullisesti matkustamatta sen kauemmas. Internetin välityksellä opiskelijat voivat luoda kontakteja ympäri maailmaa ja näin saada hyvää harjoitusta kielen oppimisessa. ja käytössä.

Verkko-opetus ja internet kaiken kaikkiaan tarjoavat hyviä vaihtoehtoja kielen oppimisessa. Verkosta löytyy paljon materiaalia ja harjoituksia esimerkiksi ruotsin kieliopista. Opiskelijoille voi tarjota tätä vaihtoehtoa itseopiskeluun, lisäopiskeluun ja muuhun harjoitteluun. Alkutasokartoituksen voi myös hyvin tehdä verkossa. Lisämateriaalina olevat harjoitukset tukevat myös opetuksen eriyttämistä, jolloin jokaiselle riittää sopivan haastavia tehtäviä ja nopeammin oppivillakaan ei aika tule pitkäksi, kun harjoituksia voi tehdä omaan tahtiin.

Miten kehitän koulutusteknologista osaamistani opintojen aikana? Alussa asettamani tavoitteet:

1. Tutustun eri sovelluksiin ennakkoluulottomasti
2. Kokeilen jossain yhteydessä esim. Preziä

P.S. APE 8 Oppiminen ja osaamisen arviointi -opintojaksoon liittyen teinkin oman ryhmäni opetukseen liittyvän ennakkotehtävän Prezillä: http://prezi.com/lk-vxitzcxlo/tervetuloa-tutkimaan-oppimisen-arviointimenetelmia/