MITEN OPETTAJA VOI HYÖDYNTÄÄ TEMPERAMENTTITUNTEMUSTA TYÖSSÄÄN?

Temperamenttituntemus auttaa opettajaa ymmärtämään opiskelijoiden erilaisia tapoja reagoida. Se auttaa myös opettajaa hallitsemaan omaa käytöstään. Kun opettaja on tietoinen eri temperamenteista ja tuntee opiskelijansa, auttaa se opettajaa paitsi tuntemaan itseään paremmin, niin ymmärtämään sekä opiskelijoiden että muiden kouluyhteisön jäsenten ja yhteistyökumppaneiden käytöstä paremmin. Vaikka yksilöllisyyttä tulee ymmärtää, mitä tahansa käytöstä ei tule suvaita. Opettajan onkin hyvä aina opiskelijaryhmän kanssa sopia yhteiset pelisäännöt, miten opintojakson aikana toimitaan. (Keltikangas-Järvinen, 2008: 41–42.)

Jokainen temperamentti on sinänsä arvokas eikä ole olemassa yhtä oikeaa tapaa reagoida ärsykkeisiin. Tämän vuoksi uusia opiskelijoita valitessa ei voida ajatella, että valittaisiin vain tietynlaisia tyyppejä. Paras tapa on valita erilaisia ihmisiä, koska sillä tavoin opiskelijatkin oppivat työelämää ajatellen tulemaan erilaisten ihmisten kanssa toimeen ja tekemään yhteistyötä muiden ihmisten kanssa. Lisäksi ihminen kehittyy koko elämänsä ajan ja hän voi säädellä omaa käyttäytymistään. (Keltikangas-Järvinen, 2008: 40–41, 213.)

Keltikangas-Järvisen (2006: 261–263) mukaan temperamenttiteorian hyödyntäminen opetuksessa ei tarkoita erityisiä opetusjärjestelyjä kunkin opiskelijan temperamentin mukaisesti. Olennaista on rakentaa sellainen oppimisympäristö, joka sopii kaikille. Rakenteelliset, kaikille sopivat, ratkaisut tarkoittavat opetuksen vaihtelevuutta, järjestystä, ohjelmointia, pehmeää laskua, rutiineja ja muutoksiin valmistelua eli ennakointia. Temperamenttituntemuksen avulla opettaja tietää, että opiskelijat reagoivat kukin eri tavalla esimerkiksi meluun, keskeytyksiin ja stressiin (Keltikangas-Järvinen, 2008: 187). Jotta opettaja oppisi tuntemaan omat opiskelijansa, ja heidän temperamenttinsa, on opettajan uuden opintojakson alkaessa tai uuden ryhmän kanssa hyvä käyttää aikaa tutustumiseen ja ryhmäytymiseen (Erkkilä, 2014). Tutustuminen luo turvallisuutta, madaltaa vuorovaikutuksen kynnystä ja houkuttelee avoimuuteen edistäen näin ryhmän toimintaa ja oppimista (Räisänen, 2014).

Temperamentti ei liity älykkyyteen, motivaatioon ja oppimiseen, mutta kylläkin yksilön suhtautumiseen oppimiseen ja koulumenestykseen ja opettajan suhtautumiseen opiskelijaan. Opettajan on syytä olla tietoinen siitä, että ei ole olemassa yhtä parasta tapaa oppia eikä näin ollen yhtä ainoaa parasta tyyliä opettaa. Yksi oppii tutkimalla ja itse tekemällä ja toinen kuuntelemalla tai lukemalla. Tämän vuoksi opettajan on syytä käyttää erilaisia opetustyylejä ja –menetelmiä, jotta jokaisella opiskelijalla on mahdollisuus oppia. Oppimistehtävät voivat olla vaihtoehtoisia: kirjallinen essee / suullinen esitelmä / videoesitys, jonka voi toteuttaa yksin, parin kanssa tai ryhmässä. (Keltikangas-Järvinen, 2006: 60–62.)

Kaikkia opiskelijoita hyödyttää opetuksen selkeä rakenne, valmistelu ja kertaaminen (Räisänen, 2014). Pehmeän laskun käyttäminen auttaa kaikkia opiskelijoita. Ennen uuden tehtävän alkamista on hyvä pitää pieni tauko, jotta kaikki ehtivät ajatuksineen mukaan (Keltikangas-Järvinen, 2006: 133). Opetuksessa on hyvä pitää taukoja ja antaa aikaa opiskelijoiden ajatella ja pohtia rauhassa. Opetuksessa on myös tärkeä olla erilaisia tehtäviä: itseopiskelua ja –pohdiskelua, pariporinoita, ajatusten vaihtoa pienissä ryhmissä, kirjoittamista, lukemista, tiedonhakua eri lähteistä, opitun työstämistä ja kertaamista.

Temperamenttituntemuksen avulla opettaja ottaa huomioon opiskelijoiden yksilöllisyyden. Aktiiviselle opiskelijalle on hyvä olla liikkumista mahdollistavia tehtäviä, erittäin puhelias opiskelija voi olla syytä sijoittaa luokan etuosaan tai vaihdella istumajärjestyksiä, jotta hän ei häiritse rauhaa ja hiljaisuutta opiskelussaan tarvitsevaa opiskelijaa. Yksilöllisyys ei tarkoita eriarvoisuutta, koska samanlainen opetus on aina valinta jonkun temperamentin suuntaan. (Keltikangas-Järvinen, 2006: 179–180.)

Vaikka temperamentti ei korreloi älykkyyteen, se vaikuttaa siihen, miten opettaja näkee opiskelijan, mikä puolestaan vaikuttaa arviointiin. (Keltikangas-Järvinen, 2006: 140.) Tasapuolisen ja oikeudenmukaisen arvioinnin varmistamiseksi arvioinnin on oltava perusteltua ja läpinäkyvää. Arvioinnin kriteerit on oltava etukäteen selvillä, selkeät ja kaikkien tiedossa, jotta kaikki opiskelijat voivat hyväksyä ne. Arvioinnissa yksilöllisyys on yhtä tärkeä. Opiskelijaa ei verrata muihin, vaan omaan kehittymiseensä. Erityisen tärkeää on arvioinnin jatkuvuus. Koska opiskelijat ovat temperamentiltaan erilaisia, jatkuvalla arvioinnilla saa kattavan kuvan opiskelijan osaamisesta, jota arvioidaan suhteessa opetussuunnitelmassa kirjattuun oppimis- tai osaamistavoitteisiin. Myös arviointivaiheessa opettajan on hyvä käyttää monipuolisia menetelmiä. Itsearviointi on hyvä olla sekä kirjallista että suullista, jotta eri tavalla reagoivat opiskelijat hyötyvät siitä. Esimerkiksi osa opiskelijoista tarvitsee aikaa miettiä, kun taas toisille on tärkeä saada puhua ajatuksiaan. Ulospäin suuntautuneille opiskelijoille on myös tärkeä keskustella, joten vertaisarviointi on tässä oiva menetelmä.

-----------------------

LÄHTEET:

Erkkilä, R. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Toiminnalliset ryhmätyömenetelmät 4.-5.4.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

Keltikangas-Järvinen, L. 2006. Temperamentti ja koulumenestys. Helsinki: WSOY.

Keltikangas-Järvinen, L. 2008. Temperamentti, stressi ja elämänhallinta. Helsinki: WSOY.

Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu. 2013. Opinto-opas 2013–2014. http://www.oamk.fi/amok/docs/opiskelijalle/amok_opinto-opas_2013-2014.pdf. Viitat-tu 12.10.2014.

Räisänen, M. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Opettajan vuorovaikutustaidot 12.–13.9.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

MITEN TEMPERAMENTTIMME VAIKUTTAA ARJEN VUOROVAIKUTUSTILANTEISSA?

Temperamentti on ihmisen synnynnäinen ja varsin pysyvä tapa ja tyyli reagoida ulkoisiin ja sisäisiin ärsykkeisiin. Perustemperamentti pysyy samana, vaikka sen ulospäin näkyvä ilmiasu muuttuu, koska kasvaessaan, ja etenkin aivojen kehittyessä, ihminen saa keinoja hallita omia reaktioitaan. Lisäksi kasvatus vaikuttaa temperamentin ilmenemiseen eli siihen, mitä saa tehdä ja mitä ei. Toisaalta, sama temperamenttipiirre tulkitaan eri kehitysvaiheissa eri tavalla: vaativasta vauvasta tulee määrätietoinen nuori. Temperamentti selittää siis ihmisten välisiä eroja ja tekee meistä jokaisesta yksilöllisen. Ihmisen temperamentti, kokemus ulkoisista ja sisäisistä ärsykkeistä, on tiedostamatonta eikä siihen voi tahdonalaisesti vaikuttaa. Temperamentti ei ole tietoista päätöksentekoa, mutta sen ilmiasuun voi vaikuttaa. (Keltikangas-Järvinen, 2009: 49–53.)

Temperamenttimme on meissä läsnä aina. Saman perheen lapsilla ei välttämättä ole samanlainen temperamentti, vaikka vanhempien kasvatustyyli olisikin sama, koska temperamentti on synnynnäinen. Esimerkiksi meidän perheessä on kaksi lasta, joilla on erilainen temperamentti. Jo vauvana ihminen reagoi ärsykkeisiin oman temperamenttinsa mukaisesti. Vanhemmat oppivat lapsensa vastaamaan lapsensa temperamentin ilmiasuun pikku hiljaa. Lasten syntymäpäiväkutsuilla aikoinaan panin merkille, miten eri tavalla lapset käyttäytyivät. Toiset ryhtyivät heti leikkiin mukaan, kun taas toiset seurasivat sivusta ja lämpenivät vähitellen, jos ehtivät lämmetä kutsujen aikana ollenkaan. Sensitiivistä lasta ei auta se, että häntä kehotetaan olemaan reipas ja tulemaan mukaan. Hänelle pitää antaa aikaa tarkkailla ja sopeutua tilanteeseen.

Omasta lapsestani olen huomannut sen, että joitakin asioita ei kannata kertoa liian aikaisin eikä esimerkiksi illalla ennen nukkumaan menoa. Jos lapsella on taipumus reagoida johonkin asiaan huolestumalla, yöunien rauhallisuus on tällöin mennyttä. Samoin siniselle lapselle jotkut asiat kannattaa ensin esitellä etukäteen ja antaa lapselle mahdollisuus sopeutua ajatukseen pikku hiljaa. Jonnekin lähtö kun ei häneltä onnistu noin vaan yllättäen.

Parisuhteen arjen vuorovaikutustilanteissa voi tulla yllätyksiä, jos omaa ja toisen temperamenttia ei tiedosta. Toinen kaipaa aamulla hiljaisuutta ja rauhaa, kun toinen onkin heti valmis keskustelemaan, avaa television ja täyttää kodin äänillä. Jos toinen on nopea liikkeissään ja valmis ex tempore-reissuihin, mutta toinen ei, vaatii se sovittelua. Kun nopealiikkeinen oppii, että toinen tarvitsee aikaa sopeutua ajatukseen, hän ymmärtää, miten retkien ja matkojen kanssa kannattaa menetellä: vihjaus tai maininta asiasta, rauha miettiä ja pohtia, asian uudelleen esiin nosto, keskustelu, valmistelu ja lopulta matkan toteutus. (soveltaen Dunderfelt, 1998 .147-152 ja Räisänen, 2014.)

Työelämässä harva tekee työtä yksin ilman työtovereita tai yhteistyökumppaneita. Tämä ilmenee siten, että jokaisella on esimerkiksi oma tapansa aloittaa päivä, ryhtyä päivän aikana suoritettaviin tehtäviin ja reagoida muuttuviin tilanteisiin. Jos yhdellä on heikko paineensietokyky - sillä erityisesti stressitilanteissa perustemperamenttimme tulee esiin – hänen reagointinsa voi aiheuttaa ikäviä tilanteita ja toisissa pahaa mieltä. Aikuisen ihmisen odotetaan hallitsevan ja hillitsevän tunteitaan ja etenkin niiden ilmaisua, mutta välttämättä kaikki eivät ole elämänsä aikana sitä harjoitelleet riittävästi ja yhteentörmäyksiltä ei voi välttyä. Toisaalta, iloinen keltainen voi tuoda piristystä muiden päivään puhumalla virkistäviä asioita.

Asiakaspalvelutilanteissa kohtaaminen sujuu paremmin ja jouhevammin, jos asiakaspalvelijalla on temperamenttiosaamista (Räisänen, 2014). Punainen asiakas on määrätietoinen, joten hänen kanssaan keskustellessa on hyvä olla selkeät asiaperustelut ja vaihtoehdot tarjottavissa. Sininen asiakas harkitsee ja puntaroi eri vaihtoehtoja ja saattaa silti jättää asian sikseen. Keltainen pitää keskustelusta ja puhumisesta, joten asiakaspalvelijan kannattaa kuunnella ja vastata tähän tarpeeseen. Vihreä asiakas nauttii rauhallisesta tilanteesta ja saattaa pelästyä liian hyökkäävästä esittelystä. Samoja oppeja voi soveltaa opetustyössä ja kohtaamisissa opiskelijoiden kanssa.

------------------------------------

LÄHTEET:

Dunderfelt, T. 1998. Henkilökemia. Yhteistyö erilaisten ihmisten välillä. Söderkulla: Dialogia.

Keltikangas-Järvinen, L. 2009. Temperamentti – persoonallisuuden biologinen selkäranka. Teoksessa: Metsäpelto, R-L. & Feldt, T. (toim.) 2009. Meitä on moneksi. Persoonallisuuden psykologiset perusteet. Jyväskylä: PS-Kustannus.

Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu. 2013. Opinto-opas 2013–2014. http://www.oamk.fi/amok/docs/opiskelijalle/amok_opinto-opas_2013-2014.pdf. Viitat-tu 12.10.2014.

Räisänen, M. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Opettajan vuorovaikutustaidot 12.–13.9.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

MITEN ITSE- JA IHMISTUNTEMUS KEHITTÄVÄT AMMATTIOPETTAJAN VUOROVAIKUTUSOSAAMISTA?

Itsetuntemus on Dunderfeltin (Peda.net, 2014) mukaan ihmisen sisäinen käsitys omasta itsestään. Ihminen oppii elämänsä aikana vähitellen tuntemaan itseään toimiessaan vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa tulkitsemalla omia reaktioitaan ja omaa käyttäytymistään. Itsetuntemus tarkoittaa, mitä ajattelemme itsestämme, millaisen arvon annamme itsellemme ja millaiseksi haluamme tulla. Koska ihminen kehittyy ja muuttuu koko elämänsä ajan, minäkuvakin muuttuu elämän aikana. Eri elämänvaiheissa ihmisestä voi siis korostua tai peittyä jotkut piirteet. Kun ihminen tuntee itsensä, hän on tietoinen omista vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Tietoisesti ihminen voi sitten pyrkiä kehittämään heikkoja puoliaan ja toisaalta hakeutua esimerkiksi vahvuuksiensa mukaisiin tehtäviin.

Itsetuntemuksen kehittymisen myötä opimme tuntemaan muita ihmisiä, kun huomaamme, että kaikki ihmiset eivät toimi samalla tavalla, vaan omalle temperamentilleen luontaisella tavalla. Temperamenttiymmärrys auttaa ammattiopettajaa ymmärtämään niin itseään kuin muitakin paremmin. Tästä seuraa, että hän pystyy ohjaamaan omaa toimintansa ja viestintäänsä opiskelijalle sopivaksi, niin että viesti menee perille. (Räisänen, 2014.)

Yksinkertainen nyrkkisääntö ammattiopettajan vuorovaikutusosaamisen kehittämiseksi on mielestäni se, että hän toimii muita kohtaan siten, kuin toivoisi muiden toimivan itseään kohtaan. Tässä on kuitenkin muistettava se, että erilaisen temperamentin vuoksi jokaisen yksilön kokemus on omanlaisensa. Esimerkiksi sensitiivistä ihmistä on hyvä lähestyä rauhallisesti ja voimakastahtoiselle ihmiselle on tärkeä tarjota selkeitä perusteita. Ammattiopettaja ei kuitenkaan ole kameleontti, joka vuorovaikutuksessaan vaihtaa väriään ja muotoaan sen mukaan, millainen vastapuoli on. Tämä ei reaalimaailmassa onnistuisi. On kuitenkin sellaisia vuorovaikutuksen perussääntöjä, jotka ovat yleispäteviä, kuten hyvät tavat, tervehtiminen, silmiin katsominen ja rehellisyys.

Ammattiopettajan on tärkeä olla tietoinen eri temperamenteista, jotta hän ymmärtää vastapuolen käyttäytymistä. Vuorovaikutuksessaan ammattiopettaja havainnoi jatkuvasti vastapuolen reaktioita ja muuttaa sen mukaan viestintäänsä, jos viesti ei näytä menevän perille. Ammattiopettaja tietää itse- ja ihmistuntemuksensa avulla, että selkeä viesti on ymmärrettävä. Hän esittää tarvittaessa tarkentavia kysymyksiä, jotta ymmärtää opiskelijan viestin oikein ja pyytää tarvittaessa esimerkiksi opiskelijaa kertomaan omin sanoin, mitä on sovittu.

---------------------

LÄHTEET:

Peda.net. 2014. Itsetuntemus. Ylöjärven kaupunki, oppilaanohjaus. http://peda.net/veraja/ylojarvi/opo/itse. Viitattu 26.10.2014.

Räisänen, M. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Opettajan vuorovaikutustaidot 12.–13.9.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

PEDAGOGISTA VUOROVAIKUTUSTA JA OPPIMISTA EDISTÄVÄT TEKIJÄT

Pedagoginen vuorovaikutus on oppimista edistävää vuorovaikutusta, jolla on aina opetuksellinen sisältötavoite. Oppimisen sanotaan olevan vuorovaikutusprosessi. Oppija on joko vuorovaikutuksessa opettajaan, muihin opiskelijoihin tai lukemaansa (kuuntelemaansa, katsomaansa) opiskelumateriaaliin. (Räisänen, 2014.)

Pedagogista vuorovaikutusta ja oppimista edistävät tekijät ovat hyvän vuorovaikutuksen ominaisuudet. Toinen toisensa tunteminen (opettaja ja opiskelijat) edistää pedagogista vuorovaikutusta. Hyvin ryhmäytynyt ryhmä kannustaa oppimaan. Tämän vuoksi alkuvaiheeseen uuden opintojakson alkaessa tai uuden ryhmän kokoontuessa ei tutustumista ja toinen toisensa nimien oppimista ei mielestäni voi koskaan liikaa korostaa. Toinen toisensa tunteminen alentaa kynnystä kysyä ja ottaa yhteyttä silloin, kun tulee ongelmia tai halu tarkistaa asioita ja pyytää neuvoa.

Fyysisillä tekijöillä, kuten luokan koko ja muoto sekä tuolien ja pöytien asettelu, on mielestäni suuri merkitys pedagogisen vuorovaikutuksen ja oppimisen edistämises-sä. Suuri luokka, jossa istutaan perinteisen koululuokkamaisesti peräkkäin, jokainen omassa pulpetissaan ei varmasti edistä pedagogista vuorovaikutusta. Jo pelkästään kuuleminen ja näkeminen voi muodostua ongelmaksi. Kun luokka ja sen kalusteet ovat muokattavissa, niin että siellä voidaan siirtää pöytiä ja tuoleja sekä liikkua, edistää se pedagogista ja vuorovaikutusta merkittävästi. Ympyrässä jokainen näkee toisensa ja asetelma ruokkii vuorovaikutusta.

Opetusmenetelmien vaihtelevuus ja yhteistoiminnallisten menetelmien käyttö suorastaan huutavat pedagogista vuorovaikutusta. Oppiminen ilman vuorovaikutusta ei yksinkertaisesti tällöin onnistu. Toinen toisensa opettaminen vuorovaikutuksessa ja vertaistuki edistävät oppimista. Projektimaisen työskentelyn on todettu soveltuvan kaikille temperamenttityypeille, kunhan jokainen saa osallistua ja edetä omassa tahdissaan (Keltikangas-Järvinen 2006: 197). Samalla opiskelijat oppivat monenlaisia työelämässä tarvittavia taitoja, kuten hyvää vuorovaikutusta ja yhteen hiileen puhaltamista.

-----------------

LÄHTEET:

Keltikangas-Järvinen, L. 2006. Temperamentti ja koulumenestys. Helsinki: WSOY.

Räisänen, M. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Opettajan vuorovaikutustaidot 12.–13.9.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.

HYVÄÄ HENKILÖKEMIAA JA HYVIÄ VUOROVAIKUTUSTAITOJA

Henkilökemia ei ole orgaanista kemiaa, vaan kokemus kahden henkilön välillä tapahtuvasta tilanteesta. Tilanteeseen vaikuttavat kunkin henkilön ajatukset, tunteet, ennakkokäsitykset ja mielikuvat toisesta henkilöstä. Useimmat työpaikan ongelmat johtuvat huonosta henkilökemiasta, jolloin kokemus henkilöiden välisestä yhteistyöstä on negatiivinen. (Dunderfelt 1998: 11–14.) Hyvä henkilökemia on sanallisten ja sanattomien viestien harmoniaa, jolloin voi kokea toisen henkilön olevan samalla aaltopituudella. Vuorovaikutus etenee ilman suurempia ongelmia. (Räisänen, 2014.)

Minulla on muutamia sellaisia kokemuksia entisistä ja nykyisistä työtovereista, että ensimmäinen vaikutelma tai ennakkokäsitys toisesta henkilöstä on saattanut olla negatiivinen, olen esimerkiksi kokenut toisen henkilön jollakin lailla pelottavana. Yhteistyö ja työnteko ovat kuitenkin sujuneet loistavasti. Olen toisaalta hämmästellyt omia reaktioitani, mutta toisaalta alkanut yhä enemmän luottaa siihen, että ensivaikutelman ei pidä antaa häiritä. Hyvä henkilökemia on mielestäni sitä, että yhdessä työskennellessä voi kokea jonkinlaisen flow’n ja nauttia hetkestä. Hyvä henkilökemia ei ole sitä, ettei joskus oltaisi eri mieltä asioista. Niistä voidaan kuitenkin keskustella rakentavasti ja päästä molempia tyydyttävään lopputulokseen. Parhaimmillaan hyvä henkilökemia toimii niin, että intuitiivisesti kaksi henkilöä ymmärtää toinen toistaan ja kannustaa toisiaan yhä parempaan työsuoritukseen.

Vuorovaikutus on ihmisten välistä sanallista ja sanatonta vuorotellen viestimistä. Se on myös tietoista ja tiedostamatonta toinen toisiinsa vaikuttamista. (Räisänen, 2014.) Vuorovaikutus on siis sanoja, eleitä, ilmeitä, asentoja, huokauksia ja katseita sekä kysymyksiä, pyyntöjä, käskyjä ja ajatusten vaihtoa. Hyvä vuorovaikutus alkaa toisen ihmisen huomaamisesta ja hyvistä tavoista, jolloin tervehditään, katsotaan silmiin ja hymyillään. Hyvään vuorovaikutukseen kuuluu yhteisten pelisääntöjen noudattami-nen, kuten se, että ei puhuta päällekkäin ja vastataan kysymykseen. Kahden ihmisen välinen vuorovaikutus alkaa kohtaamisesta, esittäytymisestä, jos ei vielä tunneta entuudestaan. Hyvän vuorovaikutuksen eräs tunnusmerkki on mielestäni se, että molemmat keskittyvät käsillä olevaan hetkeen ja toinen toisiinsa. Toisen nimi painetaan mieleen. Vuorovaikutus etenee tilanteen mukaan joko rupattelulla ja virittäytymisellä tai toisinaan tervehtimisen jälkeen varsinaiseen asiaan voi mennä melko nopeastikin.

Hyvä vuorovaikutus on sellaista, että molemmat osapuolet pyrkivät ilmaisemaan viestinsä positiivisesti, tarkasti ja ymmärrettävästi. Toisaalta hyvään vuorovaikutukseen kuuluu myös ymmärtämisen varmistaminen. Viestin vastaanottaja voi esittää toisen ilmaiseman asian omin sanoin, jotta hän voi varmistua ymmärtäneensä oikein. Viestin perille meno kun on sekä viestin lähettäjän että sen vastaanottajan vastuulla. Vuorovaikutukseen sisältyy usein piiloviestejä, mutta hyvään vuorovaikutukseen kuuluu mielestäni olla suora ja rehellinen. Rivien välistä tulkitseminen aiheuttaa väärinkäsityksiä. Vuorovaikutus on suurelta osin tulkintaa ja 80 % vuorovaikutusongelmista johtuukin tulkintavääryyksistä (Räisänen, 2014).

------------------

LÄHTEET:

Dunderfelt, T. 1998. Henkilökemia. Yhteistyö erilaisten ihmisten välillä. Söderkulla: Dialogia.

Räisänen, M. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Opettajan vuorovaikutustaidot 12.–13.9.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.