Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteistoiminnallisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteistoiminnallisuus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 29. elokuuta 2014

DRAAMAPEDAGOGIIKAN YDINKYSYMYKSET


1. Mihin oppiminen draamassa perustuu?

Oppiminen draamassa perustuu luovuuteen, aktiivisuuteen ja sosiaalisuuteen. Oppiminen perustuu yhteistoiminnalliseen oppimiseen, joka on tavoitteellista, vastuullista ja kurinalaista yhdessä työskentelyä. Yhteistoiminnallisessa oppimisessa hyödynnetään ryhmän jäsenten erilaisuutta ja myönteistä keskinäistä riippuvuutta. Rooleissa toimiminen kehittää vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Jokaisen on kannettava vastuuta omasta työskentelystä, sillä ilman sitä ei ryhmässä toimiminen onnistu. (Heikkinen, 2004: 126–127.)


2. Mitä tarkoitetaan vakavalla leikillisyydellä ja esteettisellä kahdentumisella?

Vakava leikillisyys on arkisen elämän vastakohta, mielikuvitusprosessi (Heikkinen, 2004: 55). Heikkisen (2004, 80) mukaan "leikillisyys luo mahdollisuuden sellaiseen vakavuuteen, joka pelkästään keskustelemalla tuntuu usein vaikealta, ellei mahdottomaltakin". Leikki itsessään ehkä mielletään kepeäksi, ajanvietteeksi ja puuhasteluksi, Vakava leikillisyys tuo leikkiin syvyyttä ja tavoitteellisuutta. Tarkoitus on tällöin täyttä totta.

Esteettinen kahdentuminen tarkoittaa Heikkisen (2004: 102–103) mukaan kahden todellisuuden, realistisen ja fiktiivisen maailman, yhtäaikaista läsnäoloa. Se on tilanne, jossa suunnittelemme roolia tai toimimme kuvitteellisessa tilanteessa tai seuraamme fiktiivistä todellisuutta. Esteettisen kahdentumisen kokemukset herättävät ajattelemaan asioita eri näkökulmista ja kuvittelemaan, miltä toisesta voi tuntua. Lisäksi oma realistinen todellisuus voi asettua uuteen valoon ja johonkin omaan pulmatilanteeseen voi sitä kautta löytyä ratkaisu.


3. Mitä ovat draaman genret ja tyypillisimmät työtavat?

Draamakasvatuksen genret Heikkisen (2004: 33–39) mukaan ovat katsojien draama, osallistujien draama ja soveltava draama.

Katsojien draama on esittävää draamaa, jota tehdään muiden katsottavaksi. Tyypillisimmät työtavat esittävässä draamassa ovat esim. näytelmät.

Osallistujien draamassa luodaan fiktiivinen maailma, jossa työskennellään yhdessä osallistujien kanssa. Sen eri lajeja ovat esim. prosessidraama ja forum-teatteri. Nimensä mukaisesti ne koostuvat monesta osasta ja osaharjoituksesta: lämmittely, tarinan kehittely, piirtäminen, keskustelu, still-kuvat, miimiset tilanteet, keskustelu rooleissa, kuuma tuoli ja janat. Työskentely etenee usein yksilö- tai parityöskentelyn kautta pienryhmätyöskentelyyn ja koko ryhmän kanssa työskentelyyn.

Soveltavassa draamassa yhdistetään katsojien draamaa ja osallistujien draamaa. Näin ollen soveltava draama voi kuulua molempiin luokkiin sen mukaan, miten draama työstetään. Soveltavasta draamasta esimerkkejä ovat improvisaatioteatteri ja tarinankerronta. Improvisaatiossa voidaan hyödyntää pelejä ja leikkejä, joiden avulla harjoitellaan keskittymään ja olemaan läsnä. Improvisaatio kehittää ryhmän yhteistoimintaa ja rakentaa ryhmän luottamuksellista ilmapiiriä. Tarinankerronta noudattaa yleensä satukaavaa: Nimi, Alusta, Rutiini, Rutiinin rikkominen, Reagointi ja Ratkaisu/Lopetus. Tarina on ryhmän oma tuotos eikä tarinan etenemisellä ole yhtä vaihtoehtoa. Jos ryhmän yhteistoiminta on huonoa, tarinankerronta ei välttämättä onnistu.


4. Miten draaman menetelmien avulla voi tarkastella eri oppiaineiden sisältöjä?

Draaman menetelmät ovat hyvin monipuolisia. Niissä käytetään verbaalisuutta (tekstit, kirjoittaminen), visuaalisuutta (kuvataide), auditiivisuutta (musiikki), kinesteettisyyttä (tanssi), manuaalisuutta (käsityöt) ja hahmottavuutta (draama). (Heikkinen 2004: 137–138.) Näin ollen draaman menetelmien avulla eri oppiaineiden sisältöjä voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta ja saada oppiaineesta hyvinkin kokonaisvaltainen kuva. Draamakasvatuksessa on kyse jostain todellisuutta vastaavasta ilmiöstä tai ongelmasta, jota tarkastellaan draaman avulla. Draaman menetelmien avulla ilmiötä, oppiaineen sisältöä voidaan tarkastella osa kerrallaan, edetä vähitellen ja prosessin kautta saavuttaa kokonaisuuden hallinta.


5. Miten draamakasvatus voi parantaa erilaisten ryhmien oppimismahdollisuuksia?

Kuten edellä on mainittu, draamakasvatuksessa käytetään monia tiedonhankintamuotoja. Koska oppijat ovat erilaisia, monipuolisten menetelmien käyttö antaa jokaiselle oppijalle mahdollisuuden oppia ja saavuttaa positiivisia kokemuksia. Yksi oppii itse tutkimalla, toinen oppii kuuntelemalla, kolmas oppii ryhmässä. Erilaisten menetelmien käyttö antaa jokaiselle mahdollisuuden oppia. Monipuoliset menetelmät, joissa hyödynnetään eri aistikanavia, tukevat kokonaisvaltaisesti oppimista ja antavat parhaat edellytykset oppimiselle.


------------------

Lähde:

Heikkinen, Hannu. 2004. Vakava leikillisyys. Draamakasvatusta opettajille. Kansanvalistusseura.

torstai 3. lokakuuta 2013

KOLME OPETUSMENETELMÄÄ

Kolme opetusmenetelmää, joita aion käyttää lähitulevaisuudessa. Miten perustelen valintani?

Mietin tuossa Opettajan käsikirjassa (Hyppönen & Linden 2009, 34-54) olevia eri opetusmenetelmiä ja olen kokenut ahaa-elämyksen sen suhteen, miten monia eri menetelmiä on. Mutta silti usein luento-opetus vallitsee. Vai vallitseeko? Pohtiessani hoitotieteen opintojani, niin huomaan, että siellä käytettiin hyvinkin monenlaisia menetelmiä, sittenkin. Yhdellä kurssilla käytettiin esim. Learning cafe-menetelmää, ja se oli kyllä hyvin onnistunut. Tutkimusmenetelmä-kurssilla käytettiin ryhmätyömenetelmiä. Viimeinen, hoitotieteen syventävä kurssi oli haastava. Meillä oli alku- ja loppuluennot. Välissä tehtiin ryhmässä erilaisia tehtäviä. Meidän piti mm. haastatella hoitotyön johtajaa jostain aiheesta ja pitää opetustuokio tutkimastamme teemasta. Eli hyvin monipuolisesti oli eri opetusmenetelmiä käytetty tuossa kurssissa. Joka välissä piti tutkia tieteellistä kirjallisuutta ja kirjoittaa raportti yhdessä. Ihan lopuksi oli suullinen ryhmätentti, jossa saimme lopuksi arvioida osaamistamme. Kurssi oli haastava ja työläs, mutta luulenpa, että opimme todella paljon ja nimenomaan syventävää tietoa. Lisäksi harjaannuimme tieteellisen tiedon hakemisessa ja raportoimisessa. Kaupan päälle tuli ryhmässä toimimista ja erilaisuuksien hyödyntämistä ja sietoa...

Tärkeintä eri opetusmenetelmien käytössä kai on se opiskeltava asia, sen kai pitäisi määrätä opetusmenetelmän valinta (Räisänen 2013c). Näissä APE-opinnoissa joudumme vähän pakosta miettimään joka kerralle eri menetelmän käyttöä. Tässä vain pelkkä opiskeltava aines ei sanele ehtoja, vaan virtuaalisuus ja ryhmien koko asettaa omat haasteensa. Näiden lisähaasteiden takia ei vain voi käyttää jotain menetelmää, vaikka aiheeseen sopisi. Miksi mulle usein tulee ensimmäisenä mieleen joku menetelmä, jossa lukee "vaativa". Huomasin virtuaali-istunnossa, että oma tausta vaikuttaa paljon. Siitä johtuen pitää jotain menetelmää "tosi hyvänä" eikä osaa ajatella, että menetelmä ei sovikaan kaikille opiskelijoille. Esim. draaman käyttö voi olla joillekin opiskelijoille kauhistus. Sitten tulee eri kulttuurit, miten ajatellaan joistain asioista. Huh, opettajan pitäisi osata ennakoida niin monia asioita, ottaa huomioon. Ehkä siksi on hyvä panostaa ryhmään tutustumiseen ja käyttää vaihdellen erilaisia menetelmiä, jokaiselle jotain-periaatteella. Silloin toivon mukaan kaikilla opiskelijoilla on mahdollisuus oppia.

Portfoliota varten valitsin kolme mielenkiintoista opetusmenetelmää, joita hyvinkin voisin ajatella käyttäväni lähitulevaisuudessa. Hyvää näissä menetelmissä on se, että niitä voi soveltaa loistavasti työelämässäkin, esimerkiksi jonkin koulutustilaisuuden yhteydessä. Opetusmenetelmien käyttöä ei kai ole varattu pelkästään oppilaitoksissa käytettäväksi.

Learning café

Oppimiskahvilan ideana Opettajan käsikirjan (Hyppönen & Linden 2009, 41) mukaan on se, että ryhmä jaetaan pienemmiksi ryhmiksi, jotka pöydittäin keskustelevat määrätyistä aiheista rajatun ajan. Jokaisessa pöydässä on yksi kirjuri, joka pysyy paikallaan. Pöytäkunnat vaihtavat pöytiä, kunnes ovat keskustelleet jokaisessa pöydässä siinä olleesta aiheesta. Lopuksi jokainen kirjuri kertoo vuorollaan koko ryhmälle pöydässään syntyneistä ajatuksista. Lopuksi koko ryhmä voi keskustella aiheesta yhdessä. Kahvilaideaa voi hyödyntää niin, että pöydissä on oikeasti tarjolla kahvia, makeisia tai muita virvokkeita. Vapaamuotoinen ja leppoisa ilmapiiri tuottaa yleensä hyvin ideoita ja keskustelua.

Menetelmä oli minulle tuttu entuudestaan hoitotieteen opinnoissa ja näissä APE-opinnoissa sitä käytettiin yhdessä mikro-opetustehtävässä (ks. blogissani joulukuu / Mikro-opetus). Työelämässä menetelmää on käytetty esimerkiksi työnantajani Kuurojen Liiton Aluekehittämispäivillä, johon osallistui eri kuurojen yhdistysten edustajia. Aiheena oli EU-kansalaisena vaikuttaminen.

Menetelmän etuna on sen helppo toteutus ja todennäköinen saavutettava hyöty. Pienemmissä ryhmissä yksilön on helpompi saada ajatuksensa esille ja lyhyessäkin ajassa syntyy keskustelua. Kun pöytiä vaihdetaan, keskustelun aihekin vaihtuu, joten kirjureita lukuun ottamatta kaikki pääsevät keskustelemaan muistakin aiheista. Ainoa negatiivinen puoli menetelmässä on se, että kirjurit eivät kuule toisten pöytien keskusteluja. Sen vuoksi on mielestäni tärkeää, että lopussa käydään yhteinen keskustelu tai ainakin puretaan kunkin pöydän keskustelujen tulokset.

Lumipallo

Lumipallon ideana on tiedon kumuloituminen. Monivaiheisessa lumipallossa ensin voidaan miettiä annettua ongelmaa tai aihetta yksin tai keskustella annetusta aiheesta pareittain. Seuraavaksi kaksi henkilöä keskustelee keskenään tai pari liittyy keskustelemaan toisen parin kanssa. Ennen mahdollista koko ryhmän yhteistä keskustelua pari tai neljän hengen ryhmä liittyy vielä keskustelemaan toisen parin tai neljän hengen ryhmän kanssa. Kokoonpanoja ja lumipallon vaiheita voi varioida ryhmän mukaan. Tässä menetelmässä on siis mahdollista se, että aihetta voi ensin miettiä yksin ja vähitellen useamman henkilön kanssa. Ideoita syntyy tällä tavoin yleensä hyvin ja menetelmää voi käyttää esimerkiksi ongelmanratkaisuun. Menetelmä on helppo ja yleensä hyvin toimiva. (Hyppönen & Linden 2009, 41.)

Lumipallo-menetelmä on minulle jo entuudestaan varsin tuttu. Isossakin ryhmässä sen avulla voi hyvin aktivoida ryhmää ja saada heidät toimimaan. Ongelmana voi olla se, jos joku oppija on syrjään vetäytyvä eikä ala keskustella kenenkään kanssa. Tällaisessa tapauksessa opettajan voi olla hyvä ohjata ryhmää niin, että kukaan ei jää yksin.

Kalamalja

Kalamalja ei ollut minulle entuudestaan tuttu opetusmenetelmä, mutta käytimme sitä teemaryhmäni kanssa Ydinainesanalyysin opiskelussa APE 7 –virtuaali-istunnossa. Menetelmässä ryhmä jaetaan niin, että osa ryhmästä keskustelee annetusta aiheesta muiden toimiessa tarkkailijoina ja tehdessä muistiinpanoja. Tässäkin menetelmässä hyvää on pienemmissä ryhmissä syntyvä keskustelu ja ajatusten jakaminen. Toisaalta haasteena voi olla paine, joka syntyy muiden tarkkaillessa keskustelua. Lisäksi tarkkailijoilla voi tulla aika pitkäksi, jos heille ei anna tehtäväksi kirjoittaa muistiinpanoja ja osallistua lopuksi yhteiseen keskusteluun. Kalamalja-menetelmä on vaativa, jos pienessä ryhmässä ei synnykään keskustelua tai keskustelua pitää ohjata, jottei se ajaudu hakoteille. Myös muun ryhmän mielenkiinnon herpaantuminen voi vaatia opettajalta toimenpiteitä. (Hyppönen & Linden 2009, 48-49.)

Virtuaali-istunnossamme saimme hieman tuntumaa kalamalja-menetelmästä. Aihe oli ehkä vaikea tai opiskelijat eivät olleet tutustuneet etukäteistehtävänä annettuihin materiaaleihin. Onnistumista koimme kuitenkin siinä, että tarkkailijat tuntuivat osuvan asian ytimeen hienosti. Ehkä toisten pohdinnan seuraaminen auttoi tässä. Etukäteistehtäviä antaessa opettajan kannattaa aina varautua siihen, että kaikki opiskelijat eivät niitä tee. Näin ollen pieni kertaus tai aiheen esittely alussa on usein paikallaan.

Työelämässäkin voisin kuvitella käyttäväni Kalamaljaa. Esimerkiksi ongelmaratkaisussa tai jonkin toiminnan kehittelyssä se voisi toimia erinomaisesti. Kun pienempi ryhmä pohtii ja keskustelee siitä keskenään, muille voi sen pohjalta syntyä uusia ajatuksia ja ehdotuksia. Kun aiheesta keskustellaan koko ryhmän kanssa, päästään todennäköisemmin sellaiseen ratkaisuun, johon kaikki voivat sitoutua.

Huomaan, että valitsemani menetelmät ovat varsin aktivoivia ja yhteistoiminnallisia. Olenkin näiden APE-opintojen perusteella erittäin vakuuttunut yhteistoiminnallisuuden tehosta oppimisessa ja sen edistämisessä. Lisäksi ne tukevat oppimisnäkemystäni, jonka mukaisesti opettaja toimii lähinnä ohjaajana ja valmentajana eikä suinkaan ainoana asiantuntijana ja tiedon kaatajana.

LÄHTEET:

Hyppönen, O. & Linden, S. 2009. Opettajan käsikirja opintojaksojen rakenteet, opetusmenetelmät ja arviointi. Teknillinen korkeakoulu, Opetuksen ja opiskelun tuki. Teknillisen korkeakoulun Opetuksen ja opiskelun tuen julkaisuja 4. Espoo.


Räisänen, M. 2013c. Opiskelijaa aktivoiva opetus. APE 5 –luentomateriaali 1.10.2013 Optimassa. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu. Viitattu 30.12.2013.

lauantai 31. elokuuta 2013

KOULUTUSTEKNOLOGIAA JA YHTEISTOIMINNALLISUUTTA - Orientoituminen ammatilliseen opettajakoulutukseen

Lähipäivien anti

Elokuun lopussa ammatilliset opettaja-opintoni varsinaisesti tuntuivat alkavan. Nyt viimein kai tajusin, mihin olin pääni pannut...
Pohdin koulutusteknologiaa syyskuun päivityksessäni...


Yhteistoiminnallisuus opetusmenetelmänä

Yhteistoiminnallisuus opetuksessa on ollut käytössä jo kauan. Ihmettelen, miksi silti edelleen opetuksessa kaikilla asteilla turvaudutaan kuitenkin opettajajohtoiseen opetukseen. Yhteistoiminnallinen opetus haastaa niin opiskelijat kuin opettajan. Käsitykseni mukaan menetelmä ei tarkoita pelkästään ryhmätöiden tekemistä. Parhaiten luulisin sen toimivan dynaamisena ja aktiivisena tapana oppia ja opettaa. Yhdessä oppien ja opettaen, kuten päivien aikana tuli usein esiin. Yhteistoiminnallisuutta voi toteuttaa eri tavoin opiskelijaryhmän iästä, taustasta ja koosta riippuen. Pienet oppilaat tarvitsevat opettajaa vierelle, kuten tämän aamun Kalevasta luin. Aiheesta oli tehty nimittäin väitöstutkimus.

Muutaman päivän asioita sulateltuani mieleeni on tullut monia esimerkkejä viimeisimmistä koulutuksistani yliopistolta. Nyt hoksaan, että siellä sittenkin käytettiin monipuolisia opetusmenetelmiä. Yhdeltä kurssilta jopa jäin pois heti ensimmäisen kokoontumisen jälkeen, kun sain tietää, että kurssiin sisältyi ryhmätöitä ja esitelmiä. Siinä elämäntilanteessa koin, että en jaksa enkä ehdi yhtään ryhmätyötä. Ennemmin olisin opiskellut kurssin asioita itsenäisesti, kun aihe kuitenkin kiinnosti. Tältä pohjalta ymmärrän hyvin Opiskelijan rooli-videossa esiintuotavia ajatuksia. Jos joka opintojakso sisältää itsenäistä opiskelua tai ryhmätyömenetelmiä, ei ihme, jos opiskelijat joskus väsyy. Vaikka sillä tavalla oppiikin parhaiten ja laadukkaimmin, vaatii se kuitenkin opiskelijalta paljon. Toisaalta eikö opiskelun pitäisikin vaatia opiskelijalta paljon. Sehän on hänen tehtävänsä.

Esimerkkinä positiivisesta kokemuksesta Hoitotieteen syventävä kurssi oli mielenkiintoinen ja opettavainen, kun ryhmässä teimme eritasoisia tehtäviä niiden haastavuuden lisääntyessä koko ajan. Lopuksi oli suullinen 4 tunnin ryhmätentti. Todella mielenkiintoinen kokemus! Sen arvon tajuaa oikeastaan nyt jälkeenpäin. Näitä omia kokemuksia onkin hyvä palauttaa mieleen ja hyödyntää omalla opettajan polulla.

Orientoituminen ammatilliseen opettajakoulutukseen

Päivien yläotsikko ja punainen lanka kokoaa mielestäni näiden päivien runsaan annin. Tutustumiseen panostettiin ja nyt tuntuu siltä, että meitä on varsin mukava joukko erilaisia persoonia ja varmasti opimme toinen toistamme opettaen ja kannustaen. Tuutoriopettajamme dioja katsellessani olen kertaillut päivien teemoja ja huomasin, että käsittelimme suuren joukon erilaisia asioita monin eri tavoin. Olen pitänyt itseäni visuaalisena oppijana, mutta nyt huomaan, että taskuihin jäi paljon enemmän, kun saimme oppia monia eri kanavia pitkin. Kokemuksellinen oppiminen ja simulaatio avasi minulle teema- ja virtuaaliryhmätoimintaa ehkä paremmin kuin sata kuvaa. Jäikö siitä jotain hermoimpulsseja, jotka sykähtelevät jälkeenpäinkin syöttäen lisää oppia ja ahaa-elämyksiä. Niinkin lyhyt harjoitus antoi kyllä monipuolisen kuvan siitä, mistä oli kysymys. Olen kuullut, että esim. hoitotyön opetuksessa käytetään simulaatiota ja voinee sitä käyttää kieltenopetuksessakin.

Ammatillisen opettajan työkenttä on laaja ja opettajuus sisältää monia eri asioita, kuten eri käsitteitä pohtiessamme tuli esille. Kasvatus, pedagogiikka ja didaktiikka – kaikkia tarvitaan ammatillisessakin opettajuudessa. Opettajuus onkin isompi ja mielenkiintoisempi juttu kuin aiemmin kuvittelin.


LÄHTEET:
Oulun ammattikorkeakoulu, Ammatillinen opettajakorkeakoulu. Opetusvideo Opiskelijan rooli. Viitattu 30.12.2013 http://www.oamk.fi/amok/ammatillinen_opettajankoulutus/opiskelijalle/opetusvideot/?video=1

Räisänen, M. 2013. Orientoituminen ammatilliseen opettajankoulutukseen APE 1-2 -opetusmateriaali Optimassa 28.-29.8.2013. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.