DRAAMAPEDAGOGIIKAN YDINKYSYMYKSET

1. Mihin oppiminen draamassa perustuu?

Oppiminen draamassa perustuu luovuuteen, aktiivisuuteen ja sosiaalisuuteen. Oppiminen perustuu yhteistoiminnalliseen oppimiseen, joka on tavoitteellista, vastuullista ja kurinalaista yhdessä työskentelyä. Yhteistoiminnallisessa oppimisessa hyödynnetään ryhmän jäsenten erilaisuutta ja myönteistä keskinäistä riippuvuutta. Rooleissa toimiminen kehittää vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Jokaisen on kannettava vastuuta omasta työskentelystä, sillä ilman sitä ei ryhmässä toimiminen onnistu. (Heikkinen, 2004: 126–127.)

2. Mitä tarkoitetaan vakavalla leikillisyydellä ja esteettisellä kahdentumisella?

Vakava leikillisyys on arkisen elämän vastakohta, mielikuvitusprosessi (Heikkinen, 2004: 55). Heikkisen (2004, 80) mukaan "leikillisyys luo mahdollisuuden sellaiseen vakavuuteen, joka pelkästään keskustelemalla tuntuu usein vaikealta, ellei mahdottomaltakin". Leikki itsessään ehkä mielletään kepeäksi, ajanvietteeksi ja puuhasteluksi, Vakava leikillisyys tuo leikkiin syvyyttä ja tavoitteellisuutta. Tarkoitus on tällöin täyttä totta.

Esteettinen kahdentuminen tarkoittaa Heikkisen (2004: 102–103) mukaan kahden todellisuuden, realistisen ja fiktiivisen maailman, yhtäaikaista läsnäoloa. Se on tilanne, jossa suunnittelemme roolia tai toimimme kuvitteellisessa tilanteessa tai seuraamme fiktiivistä todellisuutta. Esteettisen kahdentumisen kokemukset herättävät ajattelemaan asioita eri näkökulmista ja kuvittelemaan, miltä toisesta voi tuntua. Lisäksi oma realistinen todellisuus voi asettua uuteen valoon ja johonkin omaan pulmatilanteeseen voi sitä kautta löytyä ratkaisu.

3. Mitä ovat draaman genret ja tyypillisimmät työtavat?

Draamakasvatuksen genret Heikkisen (2004: 33–39) mukaan ovat katsojien draama, osallistujien draama ja soveltava draama.

Katsojien draama on esittävää draamaa, jota tehdään muiden katsottavaksi. Tyypillisimmät työtavat esittävässä draamassa ovat esim. näytelmät.

Osallistujien draamassa luodaan fiktiivinen maailma, jossa työskennellään yhdessä osallistujien kanssa. Sen eri lajeja ovat esim. prosessidraama ja forum-teatteri. Nimensä mukaisesti ne koostuvat monesta osasta ja osaharjoituksesta: lämmittely, tarinan kehittely, piirtäminen, keskustelu, still-kuvat, miimiset tilanteet, keskustelu rooleissa, kuuma tuoli ja janat. Työskentely etenee usein yksilö- tai parityöskentelyn kautta pienryhmätyöskentelyyn ja koko ryhmän kanssa työskentelyyn.

Soveltavassa draamassa yhdistetään katsojien draamaa ja osallistujien draamaa. Näin ollen soveltava draama voi kuulua molempiin luokkiin sen mukaan, miten draama työstetään. Soveltavasta draamasta esimerkkejä ovat improvisaatioteatteri ja tarinankerronta. Improvisaatiossa voidaan hyödyntää pelejä ja leikkejä, joiden avulla harjoitellaan keskittymään ja olemaan läsnä. Improvisaatio kehittää ryhmän yhteistoimintaa ja rakentaa ryhmän luottamuksellista ilmapiiriä. Tarinankerronta noudattaa yleensä satukaavaa: Nimi, Alusta, Rutiini, Rutiinin rikkominen, Reagointi ja Ratkaisu/Lopetus. Tarina on ryhmän oma tuotos eikä tarinan etenemisellä ole yhtä vaihtoehtoa. Jos ryhmän yhteistoiminta on huonoa, tarinankerronta ei välttämättä onnistu.

4. Miten draaman menetelmien avulla voi tarkastella eri oppiaineiden sisältöjä?

Draaman menetelmät ovat hyvin monipuolisia. Niissä käytetään verbaalisuutta (tekstit, kirjoittaminen), visuaalisuutta (kuvataide), auditiivisuutta (musiikki), kinesteettisyyttä (tanssi), manuaalisuutta (käsityöt) ja hahmottavuutta (draama). (Heikkinen 2004: 137–138.) Näin ollen draaman menetelmien avulla eri oppiaineiden sisältöjä voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta ja saada oppiaineesta hyvinkin kokonaisvaltainen kuva. Draamakasvatuksessa on kyse jostain todellisuutta vastaavasta ilmiöstä tai ongelmasta, jota tarkastellaan draaman avulla. Draaman menetelmien avulla ilmiötä, oppiaineen sisältöä voidaan tarkastella osa kerrallaan, edetä vähitellen ja prosessin kautta saavuttaa kokonaisuuden hallinta.

5. Miten draamakasvatus voi parantaa erilaisten ryhmien oppimismahdollisuuksia?

Kuten edellä on mainittu, draamakasvatuksessa käytetään monia tiedonhankintamuotoja. Koska oppijat ovat erilaisia, monipuolisten menetelmien käyttö antaa jokaiselle oppijalle mahdollisuuden oppia ja saavuttaa positiivisia kokemuksia. Yksi oppii itse tutkimalla, toinen oppii kuuntelemalla, kolmas oppii ryhmässä. Erilaisten menetelmien käyttö antaa jokaiselle mahdollisuuden oppia. Monipuoliset menetelmät, joissa hyödynnetään eri aistikanavia, tukevat kokonaisvaltaisesti oppimista ja antavat parhaat edellytykset oppimiselle.

------------------

Lähde:

Heikkinen, Hannu. 2004. Vakava leikillisyys. Draamakasvatusta opettajille. Kansanvalistusseura.

DRAAMAN KÄSITTEET

Tässä pohdin draaman käsitteitä ja tilanteita, joissa olen toiminut ko. käsitteen parissa.

Esteettinen kahdentuminen

Esteettinen kahdentuminen tarkoittaa Heikkisen (2004, 102-103) mukaan kahden todellisuuden, realistisen ja fiktiivisen maailman, yhtäaikaista läsnäoloa. Se on tilanne, jossa suunnittelemme roolia tai toimimme kuvitteellisessa tilanteessa tai seuraamme fiktiivistä todellisuutta.

Useimmiten olen itse luultavasti elänyt esteettistä kahdentumista lukiessani romaania, kuunnellessani kuunnelmaa tai katsoessani näytelmää tai elokuvaa. Johonkin roolihahmoon samaistuminen mahdollistaa hetkellisen elämisen toisessa todellisuudessa. Voin kuvitella itseni roolihenkilöksi, jolle sattuu jotain erityisen hienoa tai vaikka surullisia asioita. Eläytyminen voi olla hyvinkin voimakasta. Toisaalta roolihenkilön tekemät ratkaisut voivat harmittaa ja suututtaa enkä itse voisi kuvitella tekeväni samoin. Myös muiden roolihenkilöiden piirteet voivat mietityttää, hämmästyttää ja yllättää. Tiedän kuitenkin eläytymisen olevan hetkellistä ja kuvitteellista. 

Mielestäni jokaisen on tärkeää toisinaan saada esteettisen kahdentumisen kokemuksia. Ne herättävät ajattelemaan asioita eri näkökulmista ja kuvittelemaan, miltä toisesta voi tuntua. Lisäksi oma realistinen todellisuus voi asettua uuteen valoon ja johonkin omaan pulmatilanteeseen voi sitä kautta löytyä ratkaisu.

Katarsis

Sivistyssanakirjan (www.suomisanakirja.fi) mukaan katarsis tarkoittaa muun muassa tragedian puhdistavaa ja vapauttavaa vaikutusta katsojaan sekä ahdistuksen ja jännityksen laukeamista.

Koen katarsista lähes päivittäin tai ainakin useamman kerran viikossa. Työssäni eteen tulevat tilanteet aiheuttavat toisinaan ahdistusta, erityisesti tekemättömät työt ahdistavat. Kun vaikean tilanteen on saanut selvitettyä tai tekemättömän työn tehtyä, se tuntuu vapauttavalta ja helpottavalta.

Romaania lukiessa tai elokuvaa katsoessa koen usein katarsiksen. Viimeksi eilen katsoin maailman ilmaston lämpenemisestä kertovaa elokuvaa ja siinä oli monta jännittävää tilannetta, joiden ratkaisuun liittyi katarsiksen kokeminen. Kaikki tilanteet eivät ratkenneet iloisesti.

Muutama viikko sitten olin junamatkalla, jonka aikana nousi ukonilma. Katselimme junan ikkunasta salamoiden välkähtelyä ja ukkosen jylinää, kunnes junan vauhti hiipui ja pysähdyimme kokonaan. Saimme tietää, että ukonilma oli särkenyt radan turvalaitteita emmekä päässeet jatkamaan matkaa, ennen kuin särkynyt laite oli korjattu. Vajaan tunnin odottelun jälkeen saimme ilouutisen, että korjaaja oli tullut paikalle ja vika oli saatu korjattua. Pääsimme lopulta perille määränpäähämme, jossa odottanut lämmin kesäilma tuntui erityisen mukavalta.

Asian selittäminen tarinan avulla

Juurikin yllä selitin katarsiksen tarinan avulla.

Toinen  lähiaikoina tapahtunut tilanne on alkukesältä. Olin ikääntyneiden kuurojen sopeutumisvalmen-nuskurssilla ja luentoni aiheenani oli muistin toiminta, muistisairaudet ja niiden ehkäisy. Muistin moni-muotoisuutta selitin kahvinkeittoesimerkin avulla. Tarinan edetessä kurssilaiset innostuivat kovasti selittämään, miten kahvia ennen vanhaan keitettiin. Luulen, että heille avautui tällaisen arkisen esimerkin avulla, miten monista asioista muisti koostuu ja miten se vaikuttaa ihmisen kykyyn toimia. 

Fiktiivisen roolin ottaminen

Fiktiivinen rooli on arkisen minän vastakohta. Työpaja-päivässä, josta enemmän toisaalla, otin montakin fiktiivistä roolia. Olin mm. perhekohtauksessa pieni lapsi ja työ-yhteisötilanteessa työryhmän jäsen. Aikoinaan opiskellessani ammattiin olin yhdessä harjoituksessa perheen äiti, joka saa kuulla miehensä pettäneen tätä.

Fiktiivisen roolin ottaminen ei mielestäni vaadi omakohtaista kokemusta ko. roolista. Päinvastoin, todellisuuden kokemus voi olla haitaksi, etenkin jos ei ole käynyt asiaa läpi, esim. jos joku asia on edelleen kipeä. Tietenkin terapiassa voi käyttää fiktiivistä roolia nimenomaan asian työstämiseksi, mutta opetustilanteessa riittää, että on mielikuvitusta, jonka avulla elää fiktiivistä roolia. Fiktiivisen roolin ottamisessa ei ole oikeaa eikä väärää, rooli on mahdollista elää monella tavalla.

Vakava leikillisyys

Työpaja-työskentelyssä kesäkuussa leikin vakavasti kaksi päivää. Ymmärrän vakavan leikillisyyden arkisen elämän vastakohdaksi, mielikuvitusprosessiksi (Heikkinen, 2004, 55). Heikkisen (2004, 80) mukaan "leikillisyys luo mahdollisuuden sellaiseen vakavuuteen, joka pelkästään keskustelemalla tuntuu usein vaikealta, ellei mahdottomaltakin". Leikki itsessään ehkä mielletään kepeäksi, ajanvietteeksi ja puuhasteluksi, Vakava leikillisyys tuo leikkiin syvyyttä ja tavoitteellisuutta. Tarkoitus on tällöin täyttä totta.

Yllä mainitsemallani ikääntyneiden kuurojen kurssilla tehtävänä oli keskustella tämän vuoden vanhusten viikon teemasta "arvokas vanhuus - ihmisoikeus aina". Teemaa mietittiin ensin yksin ja sitten pienissä ryhmissä. Lopuksi keskusteltiin koko ryhmän kesken ja koottiin ajatuksia paperille. Toisena päivänä käytiin ulkona kävelyllä ja kerättiin käpyjä ja oksia, joista askarreltiin käpylehmiä. Kuvasin askartelua, jonka lomassa syntyi hyviä keskusteluja ja muisteluja lapsuusajoista. Työstin kuvamateriaalia videoksi, joka esitetään syksyllä vanhustenviikon juhlassa. Toisen videon kuvasimme näistä arvokkaaseen vanhuuteen liittyvistä ajatuksista. Uskon, että käpylehmien askartelu ja niillä leikkiminen herätti kurssilaisissa muistoja ja ajatuksia niin menneestä kuin nykyajastakin sekä siitä, mistä osasista heidän hyvä elämänsä rakentuu.

Katsojien draama, osallistujien draama, soveltava draama

Draamakasvatuksen genret Heikkisen (2004, 33-39) mukaan ovat katsojien draama, osallistujien draama ja soveltava draama.

Katsojien draama on esittävää draamaa, jota tehdään muiden katsottavaksi. Sitä olen varmasti viimeksi tehnyt alakoulussa. Meitä oli muutaman hengen tyttöporukka, joka keksi pieniä näytelmiä itse, harjoitteli niitä ja esitti omalle luokalle. Muistelen, että aiheet olivat varsin arkisia. Yhden tytön äiti oli kaupassa työssä somistajana ja sitä kautta saimme näytelmiimme rekvisiittaa. Osallistuin myös koko luokan näytelmiin, joita esitettiin joulu- tai kevätjuhlissa.

Osallistujien draamassa luodaan fiktiivinen maailma, jossa työskennellään yhdessä osallistujien kanssa. Sen eri lajeja ovat esim. prosessidraama ja forum-teatteri. Näihin tutustuin juuri Oamkin kesäkuun työpaja-työskentelyssä ja niistä toisaalla.

Soveltavassa draamassa yhdistetään katsojien draamaa ja osallistujien draamaa. Näin ollen soveltava draama voi kuulua molempiin luokkiin sen mukaan, miten draama työstetään. Soveltavasta draamasta esimerkkejä ovat improvisaatioteatteri ja tarinankerronta, joista niistäkin lisää työpaja-työskentelyn sivulla.

--------------

Lähteet:

Heikkinen, Hannu. 2004. Vakava leikillisyys. Draamakasvatusta opettajille. Kansanvalistusseura.

Sivistyssanakirja. www.suomisanakirja.fi