sunnuntai 23. marraskuuta 2014

MITEN ITSE- JA IHMISTUNTEMUS KEHITTÄVÄT AMMATTIOPETTAJAN VUOROVAIKUTUSOSAAMISTA?

Itsetuntemus on Dunderfeltin (Peda.net, 2014) mukaan ihmisen sisäinen käsitys omasta itsestään. Ihminen oppii elämänsä aikana vähitellen tuntemaan itseään toimiessaan vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa tulkitsemalla omia reaktioitaan ja omaa käyttäytymistään. Itsetuntemus tarkoittaa, mitä ajattelemme itsestämme, millaisen arvon annamme itsellemme ja millaiseksi haluamme tulla. Koska ihminen kehittyy ja muuttuu koko elämänsä ajan, minäkuvakin muuttuu elämän aikana. Eri elämänvaiheissa ihmisestä voi siis korostua tai peittyä jotkut piirteet. Kun ihminen tuntee itsensä, hän on tietoinen omista vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Tietoisesti ihminen voi sitten pyrkiä kehittämään heikkoja puoliaan ja toisaalta hakeutua esimerkiksi vahvuuksiensa mukaisiin tehtäviin.

Itsetuntemuksen kehittymisen myötä opimme tuntemaan muita ihmisiä, kun huomaamme, että kaikki ihmiset eivät toimi samalla tavalla, vaan omalle temperamentilleen luontaisella tavalla. Temperamenttiymmärrys auttaa ammattiopettajaa ymmärtämään niin itseään kuin muitakin paremmin. Tästä seuraa, että hän pystyy ohjaamaan omaa toimintansa ja viestintäänsä opiskelijalle sopivaksi, niin että viesti menee perille. (Räisänen, 2014.)

Yksinkertainen nyrkkisääntö ammattiopettajan vuorovaikutusosaamisen kehittämiseksi on mielestäni se, että hän toimii muita kohtaan siten, kuin toivoisi muiden toimivan itseään kohtaan. Tässä on kuitenkin muistettava se, että erilaisen temperamentin vuoksi jokaisen yksilön kokemus on omanlaisensa. Esimerkiksi sensitiivistä ihmistä on hyvä lähestyä rauhallisesti ja voimakastahtoiselle ihmiselle on tärkeä tarjota selkeitä perusteita. Ammattiopettaja ei kuitenkaan ole kameleontti, joka vuorovaikutuksessaan vaihtaa väriään ja muotoaan sen mukaan, millainen vastapuoli on. Tämä ei reaalimaailmassa onnistuisi. On kuitenkin sellaisia vuorovaikutuksen perussääntöjä, jotka ovat yleispäteviä, kuten hyvät tavat, tervehtiminen, silmiin katsominen ja rehellisyys.

Ammattiopettajan on tärkeä olla tietoinen eri temperamenteista, jotta hän ymmärtää vastapuolen käyttäytymistä. Vuorovaikutuksessaan ammattiopettaja havainnoi jatkuvasti vastapuolen reaktioita ja muuttaa sen mukaan viestintäänsä, jos viesti ei näytä menevän perille. Ammattiopettaja tietää itse- ja ihmistuntemuksensa avulla, että selkeä viesti on ymmärrettävä. Hän esittää tarvittaessa tarkentavia kysymyksiä, jotta ymmärtää opiskelijan viestin oikein ja pyytää tarvittaessa esimerkiksi opiskelijaa kertomaan omin sanoin, mitä on sovittu.


---------------------

LÄHTEET:

Peda.net. 2014. Itsetuntemus. Ylöjärven kaupunki, oppilaanohjaus. http://peda.net/veraja/ylojarvi/opo/itse. Viitattu 26.10.2014.

Räisänen, M. 2014. Lähipäivien materiaali opintojaksolla Opettajan vuorovaikutustaidot 12.–13.9.2014. Oulun ammatillinen opettajakorkeakoulu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti