AKTIVOIVA OPETUS

Aktivoiva luento ja opetuskeskustelu

Koko päivä oli tänään aktivoiva ja innostava! Alussa tosin kamppailin AC:n kanssa ja sen takia myöhästyin noin 10 minuuttia aloituksesta. Siksi en ehkä heti oikein päässyt jyvälle ja kärryille, mistä puhuttiin. Jälkeenpäin yritin etsiä, mutta ilmeisesti alun puolituntista ei nauhoiteta enkä siis voi tarkistaa, mitä siellä ohjeistettiin ja puhuttiin.

Oman opetuksen aluksi keskusteltiin oppimistehtävistä, joten mielestäni aikataulu heitti häränpyllyä. Tuntui, että koko ajan oli kiire, ei ehtinyt rauhoittua teeman äärelle. Meillä oli oikeastaan kaksi teemaa: aktivoiva luento ja opetuskeskustelu. Tarkoituksemme oli opetuskeskustelu-menetelmä avulla opettaa aktivoiva luento, josta kaikilla varmasti on kokemusta. Lisäksi olimme ennakkotehtävänä antaneet katsottavaksi OAMK:n opetusvideon Hyvästä luennosta. Mielestäni hyvä luento ja aktivoiva luento ovat synonyymejä. Koska aikataulu oli tiukka – halusin pitää siitä kiinni enkä viedä seuraavalta opetustuokiolta aikaa – en ehtinyt toteuttaa kaikkia suunnitelmiani. Lohduttavaa oli tuutor-opettajan kommentti, että eihän opiskelijat tiedä, mitä olen suunnitellut… Mielessäni oli omia kokemuksia hyvästä ja huonosta luennosta, mutta ne jätin kertomatta kokonaan. Toisaalta, eihän pääasia olekaan olla itse koko ajan äänessä, niin paljon en sentään ääntäni rakasta ;) Ex tempore keksin kuitenkin mielestäni innostavan ja mielenkiintoa herättävän aloituksen ja luulen, että se toimi ihan hyvin.

Voisin hyvin kuvitella käyttäväni jatkossa aktivoivaa luentoa ja opetuskeskustelua omassa opetuksessani. Ne ovat hyvin käyttökelpoisia, vaikka ensimmäisessä pitäydytään ehkä kuitenkin luentomaisessa opetuksessa. Katseluvinkkinä antamani Youtubessa oleva video opetuskeskustelusta avaa mielestäni hyvin opetuskeskustelun ideaa. Videolla ohjeistetaan, että jokaiseen kommenttiin pitää vastata kysymyksellä tyyliin ”Maalin voisi raaputtaa.” – ”Mitä välinettä raaputtamiseen voi käyttää?” – ”Raappaa.” – ”Kuinka iso talo on, onnistuuko maalin poisto raaputtamalla?” – ”Mitä muuta menetelmää voisi käyttää?” jne. Eli vuorotellen kysymällä ja vastaamalla keksitään lopulta ratkaisu yhteiseen ongelmaan.

Meillä oli lisäksi tarkkailutehtävä opetuskeskustelun vaiheiden toteutumisesta. Palautteessa sain selville, että kaksi ensimmäistä vaihetta toteutuivat hyvin, eli orientaatio aiheeseen ja tilanteen tutkiminen onnistuivat. Kaksi viimeistä vaihetta eivät palautteen mukaan toteutuneet eli yhteisymmärryksen muodostuminen ja yhteenvedon teko. Olen itse kyllä eri mieltä, mutta luulen tietäväni, miksi. Toimin kirjurina, kun ”ryhmä” keskusteli aiheesta. Kun vaikutti siltä, että kaikki oli sanottu (ja aika kävi vähiin, aloitukseen ja keskusteluun kului noin 15 minuuttia yhteensä), varmistin vielä, että onko tässä kaikki. Pyysin vielä tiiviin yhteenvedon eli yhden lauseen siitä, mitä opetuskeskustelu on. Lopuksi kysyin vielä, että ollaanko nyt yhtä mieltä siitä, mitä opetuskeskustelu on. Luulen, että nämä kaksi viimeistä vaihetta eivät jääneet mieleen, koska hoputin loppua.

Tästä kerrasta opin myös sen, että aikataulu pitäisi olla kiireetön ja että keskustelulle pitää olla paljon aikaa. Annoinkin keskustelulle aikaa, mutta koska kokonaisaika oli ja on niin lyhyt, niin siitä kiireen tuntu. Tärkein oivallukseni on ehkä se, että ei ole niin tärkeä, mitä opettaja sanoo, vaan mitä opettaja kysyy. Opettajan pitäisi osata tehdä virittäviä ja ajattelemaan herättäviä kysymyksiä, jotta opiskelijat pystyisivät ajattelemaan ja keksisivät ratkaisut itse.

Itseohjautuvuus opetuksen periaatteena

Itseohjautuvuus sanana on hyvinkin tuttu ja se on leimannut omaa opiskeluani viimeiset 5-6 vuotta. Opetustuokiossa käsitettä toisaalta pilkottiin paljon tarkemmin ja eri vaiheisiin soveltaen, joten sain uuden näkökulman asiaan. Uutta on myös ehkä itseohjautuvuus-periaatteen käsittely opettajana. Miten minä ohjaan opiskelijan itseohjautuvuutta? Katselin jälkeenpäin (ensimmäistä kertaa oli aikaa) aiempiakin luentotallenteita, ja jossain istunnossa puhuttiin siitä, että missä tilanteessa voisi käyttää itseohjautuvaa oppimista. Alkuun voisi ajatella, että se vaatii aikuisopiskelijaa, mutta missä vaiheessa aikuinen itseohjautuvuuden oppii, jos sitä ei koskaan aiemmin harjoitella. Totta! Itseohjautuvuutta voi varmasti soveltaa jo alakoulussa. Mikä olisikaan parempi kohderyhmä opettaa niin itseohjautuvaa oppimista kuin ryhmätyötaitoja ja yhteistoiminnallista oppimista kuin pienet taaperot, jotka luonnostaan ovat avoimia ja kiinnostuneita toisista ihmisistä!

Kunpa osaisikin opettajana kasvattaa opiskelijat itseohjautuviksi, niin että he olisivat uteliaita ja rohkeita oppimaan uutta. Itseohjautuva opiskelija ei jää odottamaan uutta ohjetta ja määräystä, kun on saanut jonkin opiskeltavan asian tehtyä, vaan itseohjautuvasti hakeutuu uuden opiskeltavan asian pariin. Ehkä se on unelmani, mutta siihen voisi kai pyrkiä?!

Yhteistoiminnallisten menetelmien soveltaminen

Tässä opetustuokiossa käytimme mindmap-menetelmää ja mietimme opettajan ja opiskelijan rooleja sekä yhteistoiminnallisten menetelmien vahvuuksia ja heikkouksia / haasteita. Mindmap soveltuu hyvin asioiden heittelyyn ja kehittelyyn. Syventäminen vaatii aikaa ja keskustelua. Erilaisen työskentelytavan vuoksi pienessä ryhmässämme oli nyt mielestäni haasteellista toimia. Toimivampi tapa olisi voinut olla näiden asioiden pohtiminen etukäteen ja syventyminen sitten keskusteluun varsinaisessa opetustuokiossa. Nyt tuntui, että pompimme alueelta toiselle kirjaamassa ja täyttämässä tyhjiä lokeroita ja kokonaisuus jäi vähän kevyeksi. Jälkitehtävän avulla kyllä sai hyvin koottua ajatukset ja oppimansa asiat käytäntöön soveltaen. Muutenkin tuntuu, että nyt vasta alan itse orientoitua opettajuuden keinoihin ja siihen kasvamiseen omaan alaan peilaten.

Olen kyllä yhteistoiminnallisten menetelmien vankka kannattaja, koska niillä keinoin oppii tehokkaammin verrattuna perinteiseen / pelkkään luentoon, jota sitäkin toisinaan tarvitaan. Yhteistoiminnallinen menetelmä vaatii yhteisiä pelisääntöjä ja sopimista. Voi olla, että alkuun opiskelijaryhmälle pitää opettaa, mitä yhteistoiminnallinen oppiminen on ja tarkoittaa. Opiskelijoilla on erilaisia vahvuuksia ja heikkouksia, jotka voivat vahvistua tai väistyä sopivassa ympäristössä. Opettajalle voi olla todella haasteellista koota yhteistoiminnallista oppimista varten hyvin toimiva ryhmä. Se vaatiikin opiskelijoiden tuntemista tai heihin tutustumista. 

Millaisilla aktivoivilla menetelmillä opitaan parhaiten oman alan ammattitaitoja

Ennakkotehtävän avulla pääsimme mielestäni heti hyvin aiheeseen. Oppimista tehostaa, kun etukäteen miettii asiaa ja vaikka tekee jonkun tehtävän. Virtuaali-opiskelu aiheuttaa meidän oppimiselle omat haasteensa. Muidenkin menetelmistä voi saada hyviä vinkkejä, vaikka ne eivät juuri omalta alalta olisikaan. Kannattaa siis katsoa videotallenteet!

Tähän liittyen luin juuri, miten paljon enemmän keskustelua luokassa syntyy, kun käytetään yhteistoiminnallisia menetelmiä. Jos luento-opetuksessa puhuu pääasiassa vain opettaja tai vuorollaan yksi opiskelija, niin yhteistoiminnallisia ja aktivoivia menetelmiä käyttäen luokassa saattaa yhtä aikaa puhua puolet ryhmästä tai jopa enemmän. Tuntuu huimalta ajatukselta! Tähän minäkin haluan pyrkiä.

Aktivoivia menetelmiä on paljon ja niiden hallitseminen vaatii tutustumista ja harjoittelua. No, tämän vuoren valloitus on aloitettu ja pikku hiljaa ne tulevatkin tutummaksi. Hallitseminen vaatii tosin sitten enemmän aikaa ja harjoitusta, mutta sitähän se elämä on: jatkuvaa opiskelua. Ei kai se opettajan polku sen kummempi ole J